Kirjoittaja: valmentaja Jari Saarenpää |
”Elämä on mahdollisuus.”
Näin lukee otsikkotekstissä eilen saamassani todistuksessa. Huomaa tuo piste lauseen perässä. Vietin eilen 15 yhtäjaksoista tuntia itseni kehityksen, asenteideni ja oman elämän unelmien toteuttamisen parissa. 15 tuntia kotiovelta kotiovelle. Tästä ajasta vietin 10 tuntia huippuhyvässä valmennuksessa. Koska sinä olet pysähtynyt yhtäjaksoisesti 15 tunniksi miettimään itsesi kehitystä?
Yksi tämän hetken trendikkäistä johtamisen teemoista on itsensä johtaminen. Siitä on hyvää vauhtia kehittymässä taas yksi ”ismi”, jota edellä kulkevat konsultit ja valmentajat osaavat jo tarjota maksukykyisille, mutta aivan liian kiireisille asiakkailleen. Asiakkailleen, joidenka mielestä itsensä johtamisen voi ulkoistaa siten, että joku toinen tulee kertomaan, kuinka temppu tehdään. Osa asiakkaista jopa odottaa, että rahalla saa tempun tekijän tekemään asiat omasta puolesta. Näin se homma ei vain toimi.
Oivallus
Sain eilisessä valmennuksessa yhden ison oivalluksen ja pari pienempää. Jos asiaa ajatellaan puhtaasti valmennukseen sijoitetun rahan takaisin saamisessa, olen varmuudella saamapuolella. Huolimatta yli 20 vuotisesta työurasta näiden asioiden parissa, oli siis vielä tilaa uudelle. Tämä lähtee asenteesta, että en vielä tiedä kaikkea. Itse asiassa olen jo saavuttanut sen pisteen, jossa ymmärrän, kuinka vähän ylipäätään tiedän mistään mitään ja kuinka paljon tietoa on tuolla jossakin. Tietoa, joka ei ole vielä saavuttanut pääkoppaani! Saatika siirtynyt edes lähellekään käytäntöä.
Suurin oivallus eilisessä valmennuksessa liittyy tavoitteiden asettamisen kirkastamiseen. Vanha sanonta kuuluu:
”Unelmasta tulee tavoite, kun sille asettaa aikarajan.”
Eilisen jälkeen olen valmis kumoamaan tuon sanonnan ja poistankin sen nyt hyvillä mielin omista uskomusjärjestelmistäni. Korvaan sen nyt jollakin uudella. Tähän saakka olen aina pyrkinyt miettimään mitattavissa olevia suureita, joiden avulla tiedän, olenko saavuttanut tavoitteeni vaiko en. Tähän malliin varmasti yksi syy on insinööritaustani, johon vielä yhdistyy vahvasti rahatalous. Kyllähän nyt kaikki asiat pitää pystyä mittaamaan jotenkin, ei niitä voi muuten tavoitteiksi edes asettaa!
Unelmasta tulee tavoite, kun sille asettaa aikarajan. Klikkaa ja Twiittaa
Puusilmäistä tuijotusta numeroihin!
Olemme nähneet kiihtyvässä kvartaalitaloudessa, mihin numeeriset tavoitteet johtavat. Siis silloin, kun niihin tuijotetaan yksioikoisesti, pitäen niitä ainoana totuutena. Ihmisten pahoinvointiin työpaikoilla, se on ainakin yksi keskeinen seuraus tästä perinteisestä insinööri-ekonomi tavoitteenasetantakulttuurista. Siksi eilinen oivallus kohdallani olikin niin suuri – miten ihmeessä en ole tätä tullut itse aikaisemmin ajatelleeksi, vaikka on tullut luettua ja kuunneltua valtava pino johtamistaidon kirjallisuutta, itsensäkehittämiskirjallisuudesta puhumattakaan?
Miten tavoitteet pitäisi asettaa?
Mikä toimisi niin, että yksilö voisi voida hyvin ja saavuttaa tavoitteensa? Tavoitteet, jotka parhaimmillaan tukevat 100% työyhteisön tavoitteita? Palaan nyt enemmän yksilön henkilökohtaisiin tavoitteisiin, koska tämä malli tulee jollakin aikajänteellä siirtymään myös työelämään. Mutta ei aivan vielä, en usko että aika on vielä tälle mallille kypsä. Tarvitaan vielä lisää ihmisten pahoinvointia, jotta alamme ymmärtää.
Luen parhaillaan belgialaisen Professori Frederic Lalouxin kirjaa Reinventing Organizations – A Guide to creating Organizations inspired by the next Stage of Human Consciousness. Hän on maailmalla tunnustettu organisaatioiden tutkija, jonka intohimona on tutkia, miten organisaatiomallit ja johtaminen kehittyy. Laajan tutkimuksen yksi keskeinen havainto voidaan tiivistää seuraavaan lauseeseen.
Ihmiskunnassa on syntymässä uusi tapa inhimillisempään johtamiseen, joka rakentuu jokaisen yksilön vahvuuksien varaan!
Poispäin vai kohti?
Yksi suurimpia virheitä henkilökohtaisessa tavoiteasetannassa meillä ihmisillä on se, että ajattelemme kovin helposti ”jostakin pois”. Siis emme kohti uutta, vaan pois jostakin nykyisestä. Tämä on ”The” kardinaalimunaus, joka käytännössä johtaa siihen, että et pääse maaliin. Klassinen taksiesimerkki kuvatkoon tätä. Hyppäät taksiin ja kerrot kuskille, että et halua lentokentälle, et halua rautatieasemalle, et halua keskustaan etkä ainakaan halua satamaan. Muuta et kuskille kerro. Saa olla melkoinen taksikuski, että osaa viedä sinut perille! Ehdottomasti toimivampi tapa on ilmoittaa taksikuskille, mihin haluat, jolloin kuski vie sinut kohteeseen, yleensä vielä nopeinta mahdollista reittiä pitkin. Pois lukien kiinalaiset taksikuskit, joiden kanssa ainakaan minä ole keksinyt mitään tapaa varmistaa nopeinta reittiä perille. Hyvä saavutus on itse perille pääsy.
Varmista siis aina, kun asetat itsellesi tavoitteen, että se on ”jotakin kohti”. Maalin selvittäminen vaatii hieman työtä, mutta se kannattaa. Esimerkki taksimatkasta on itselleni entuudestaan tuttu, mutta se on aika ajoin hyvä palauttaa mieliin. Yhäkin tänä päivänä, vaikka tiedän tämän eron tavoitteenasetannassa, en sitä aina itsekään muista noudattaa. Varsinkin, jos on kovasti kiirettä, tulee enemmän vain juostua pois jostakin vailla kovinkaan selvää päämäärää. Onko ilmiö sinulle tuttu?
Mikä sitten toimii?
Miten asetan tavoitteen itselleni, siis itseäni johtaen, oikein? Jos kerran ulkoiset, numeeriset tavoitteet johtavat pahoinvointiin, mikä voisi toimia? Vastaus on oma mielesi. Siis sinun oma mieli. Mitä ihmettä?
Ainoa, joka voi määrittää, onko tavoitteesi saavutettu, on sinun oma mielesi. Ja ainoa, mitä voit oikeasti mitata, on omat aistikokemukset – mitä näet, kuulet, tunnet, haistat ja maistat! Jos nyt vain luit tämän pikaisesti pysähtymättä miettimään tätä, ajatus menee todennäköisesti ohi. Olin kuitenkin eilen onnekseni niin itseni kehittymiselle virittyneessä tilassa, että ajatus tipahti kohdalleen kertakuulemalla!
Ihmismieli toimii siten, että me yritämme usein ratkaista sisäistä hyvää oloamme ulkoisten asioiden kautta. Ei liene tarpeen kertoa esimerkkejä materiasta välineenä hyvinvointiin. Sama logiikka pätee tavoitteenasetannassa. Asetamme tavoitteen ulkoisesti, esimerkkinä vaikkapa oman tekemisen aikatauluttaminen. Tavoite: Imuroin huushollin viikonloppuna. Tunnetasolla tuo tylsä homma (mikäli koet sen yhtä tylsänä kuin minä…) vaivaa ja vie energioitasi jo alkuviikosta kumuloituen perjantaina tuskaiseksi lauantain odotukseksi. Lauantaina teet tuon homman heti pois, ja sen jälkeen on hyvä olla. Kokeileppa seuraavan kerran itsesi johtamisessa tätä oman mielen kautta tapahtuvaa tavoitteen asetantaa. Mieti, miltä sinusta tuntuu, käyttäen kaikkia aisteja, kun olet saanut kodin imuroiduksi. Fiilistele sitä tunnetta, kun työ on tehty. Älä aseta sille mitään aikataulua, vaan keskity tuohon aistikokemukseen kaikilla aisteillasi! Itse aion nyt lähteä kokeilemaan tätä tavoitteenasetantatekniikkaa. Saa nähdä, saavatko villakoirat jatkossakin yliotteen…
Tavoitteenasetannassa on myös syytä varmistaa, että tavoite on jotakin sellaista, johon voit itse vaikuttaa. Esimerkiksi täysosuma lotossa on kovin kehno tavoite, koska et itse siihen oikeasti voi vaikuttaa. Jos voisit, olisit jo voittanut. Osa ihmisistä unelmoi lottovoitosta, vaikka eivät edes palauta kuponkia kioskille. Sen lisäksi, että tavoitteen on oltava omassa vaikutuspiirissäsi, kysy itseltäsi, onko se sinulle ja ympäristöllesi hyväksi? Tavoitteet, joihin saat myönteisiä vastauksia, tuppaavat yleensä toteutumaan paljon todennäköisemmin, kuin sellaiset, joihin saat kielteisiä vastauksia.
Ihmismieli toimii siten, että me yritämme usein ratkaista sisäistä hyvää oloamme ulkoisten asioiden kautta. Klikkaa ja Twiittaa
Uskallatko kokeilla?
Uskallatko sinä kokeilla tätä tavoitteenasetantatekniikkaa? Lähde liikkeelle aivan pienillä jutuilla, niillä arkisilla pienillä valinnoilla, joista kirjoitin hiljakkoin tässä blogissa.
Onnellisuus ja tyytyväisyys kun on pieniä valintoja tässä hetkessä!
Kiitos Ilkka ja tiimi upeasta valmennuksesta, teette arvokasta työtä!