Kirjoittaja: FM Kari Helin |
Miksi elämme ja mitä tapahtuu elämän jälkeen? ovat kysymyksiä, jotka kiinnostavat yhä enemmän kun ikää karttuu ja elimistö rapistuu. Pohdintaa on omalla kohdallani vauhdittanut pari vuotta sitten todettu Parkinsonin tauti, johon ei ole toistaiseksi löydetty mitään parannuskeinoa eli se on todennäköinen matkakumppanini loppuelämäni ajan. Sen etenemisvauhtia voidaan jonkin verran hidastaa lääkkeillä.
Elämän jälkeisistä tapahtumista ei ole olemassa mitään luotettavaa faktatietoa, mutta sitäkin enemmän erilaisia uskomuksia, joita tässä jutussa käsittelen. Suuri osa ihmistä välttelee koko asian eli oman kuolemansa ajattelemista. Se onkin, varsinkin nuorempana, ihan viisasta.
Itse olen jakanut kuolemaan liittyvät uskomukset kolmeen päätyyppiin:
- tietoisuus ja ajattelu sammuvat lopullisesti kun sydän lakkaa toimimasta
- osa ihmisestä jatkaa elämää jossakin toisessa todellisuudessa
- yksilö sulautuu kuolemassa johonkin suurempaan ”voimaan”
Oma uskomukseni
Kuolema on omissa mielikuvissani nukahtamisen kaltainen ilmiö: joillakin se tapahtuu nopeasti, joillakin se kestää hieman kauemmin. Kuolemassa, ja nukahtamisessa, osa meistä (sielu, henki,…) siirtyy toisenlaiseen maailmaan. Ilmiötä kuvaa sanonta ”henki lähti”. Maailma, johon osa meistä kuollessamme siirtyy, saattaa hyvinkin olla maailma, jossa unessa vierailemme. Jotkut kutsuvatkin unta ”pieneksi kuolemaksi”. Kuoleman ja unen välinen ero on vain siinä, että unesta herätään reaalimaailmaan, mutta kuolemasta ei.
Miksi uskon näin?
- Yksi syy uskoa edellä kuvattuun on se, että minulla on pari omakohtaista kokemusta siitä, kun tietoisuus on irronnut kehostani ja tarkkailee sitä ulkopuolelta. Kokemukset ovat jättäneet sellaiset muistijäljet, että sielu pystyy selviytymään, ainakin jonkin aikaa, myös ilman kehoa.
- Toinen syy on se, että elämän jatkuminen kuoleman jälkeen tuntuu paljon mukavammalta ajatukselta kun kaiken loppuminen kuolemaan.
Uskomuksia syntyy helpoimmin asioihin, joista meillä ei ole faktatietoa tai omakohtaisia muistikokemuksia. Kuolema täyttää hyvin molemmat ehdot. Jos tarjolla on useampia ”kilpailevia” uskomuksia, niistä kannattaa valita miellyttävin. Suurin osa kuolemaan liittyvistä uskomuksista on ahdistavia. Niitä kannattaa vältellä. Meillä on täysi oikeus ottaa itsellemme hyviä, elämän laatua parantavia, uskomuksia. ”Jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan”, sanotaan.
Syntyykö ihminen uudelleen?
Kuolemaan liittyy uskomus jälleensyntymiseen. Siitä on kaksi kilpailevaa versiota. Kristinuskon mukaan ihminen elää toisen elämänsä joko taivaassa tai helvetissä. Itämaisten uskontojen (hindulaisuus, buddhalaisuus,…) mukaan maailmassa vallitsee ns. karman laki, jonka mukaan maapallolle synnytään erilaisiin rooleihin niin monta kertaa että ihminen on oppinut määrätyt läksynsä eli sovittanut kaiken karmansa (syntinsä, pahat tekonsa). Sen jälkeen hän vapautuu jälleensyntymisen kierteestä.
Kumpaankin edellä kuvattuun vaihtoehtoon liittyy taustaolettamus, että ihminen säilyttää jonkinlaisen minä-identiteetin (nimi, sukupuoli, ikä, ulkonäkö, harrastukset…) kuoltuaan. Tämä synnyttää ainakin itselleni älyllisen ristiriidan. Jos ihminen kuolee esimerkiksi 80-vuotiaana, onko hän kuoltuaan 80-vuotiaan identiteetti – vai nuorempi? Tai jos hän on ollut elämässään intohimoinen golfin pelaaja, onko hän kuolemansakin jälkeen innokas golffari?
Minun on huomattavasti helpompi hyväksyä uskomus, että ihmisen identiteetti häviää fyysisen olemuksemme mukana ja meissä oleva henki sulautuu kuolemamme jälkeen johonkin suurempaan ja ajattomaan identiteettiin, jota voimme kutsua vaikka Jumalaksi. Minä aikaisemmin hymyilin (huvittuneena) ajatukselle, että ihminen olisi osa Jumalaa, mutta olen päätymässä oman pohdiskeluni kautta samaan johtopäätökseen. Olla osa Jumalaa ei ole yhtään hassumpi uskomus!
Helvetti
Monet uskonnot ovat hallinneet ihmisiä ajatuksella, että kuolemansa jälkeen he joko pääsevät taivaaseen tai joutuvat helvettiin. Välimuotoa ei ole. Keskiajalla katolinen kirkko muokkasi ideaa muotoon: kuoleman jälkeen jokainen ihminen joutuu jonkinlaiseen kiirastuleen, jossa henki puhdistuu. Kiirastulen pituutta pystyi kuitenkin lyhentämään ostamalla aneita eli lahjoittamalla kirkolle rahaa. Tällä tavalla rikkaammat pääsivät helpommin taivaaseen ja katolisesta kirkosta tuli maailman rikkain organisaatio. Tämä lienee yksi historian parhaita bisnesstrategioita.
Kuolemaa seuraavan helvettipelotteen päätehtävä oli pitää ihmiset kirkolle uskollisena ja kuuliaisena. Kirkon johto tiesi että pelko on kaikkein tehokkain keino hallita oppimattomia yksilöitä. Ainakin oma uskomukseni on, että elämänjälkeistä helvettiä, eikä taivasta, ole olemassa. Kuolemaa edeltäviä helvettejä kyllä löytyy monista paikoista maapallolta. Yksi niistä on Pohjoiskorea.
Elämäntehtävä
Tämänhetkinen ”uskontoni” on, että yksittäiset ihmiset ovat osa suurempaa kehitysprosessia, jonka tavoitteena on nykyistä kehittyneempi ihmislaji, joka osaa ja haluaa elää sovussa muiden ihmisten (ja luonnon) kanssa.
Jokaisella ihmisellä on tässä kehitysprosessissa yksilöllinen elämäntehtävä. Saamme sen taipumuksina ja kiinnostuksina tiettyihin asioihin. Ihmislaji kehittyy tässä ”uskonnossa” yksilöiden kautta.
Me voimme hoitaa oman yksilöllisen elämäntehtävämme hyvin tai huonosti. Oman tehtävänsä hyvin hoitaneet ihmiset, olipa tehtävä millainen hyvänsä, saavat palkkioksi tunteen elämän mielekkyydestä. Oman elämäntehtävänsä huonosti hoitaneet joutuvat hakemaan elämälleen tarkoitusta ja sisältöä erilaisista nautinnoista ja ulkoisista virikkeistä.
Ihmislajin yksi erikoisvahvuus, muihin lajeihin verrattuna, on kyky muodostaa ja hallita monimutkaisia organisaatioita. Niissä on satoja erilaisia tehtäviä. Joidenkin ihmisten elämäntehtävänä on toimia organisaatioiden johtajina, joidenkin toisten taas opettajina, kolmansien vanhusten hoitajina. Minun tärkeimmäksi tehtäväkseni tässä ”projektissa” on langennut uudenlaisten yhteistyömenetelmien kehittäminen ja ihmisten valmentaminen niiden käyttöön. Tämä työ jatkuu nyt muiden kautta. Toiseksi elämäntehtäväkseni olen saanut ihmisten luontaisia taipumuksia ja vahvuuksia tunnistavien työkalujen kehittämisen ja valmentamisen.
Näitä tehtäviä varten olen saanut työhöni hyvin soveltuvan ajattelutyylin (INTJ) ja joukon samoista asioista kiinnostuneita kumppaneita.
Syntymässä saamamme ajattelutyyli ja meitä eniten kiinnostavat asiat eivät oman uskomukseni mukaan valikoidu sattumanvaraisesti, vaan ne ovat ”työkaluja” jotka auttavat meitä oman elämäntehtävämme hoitamisessa. Ainakin omassa elämässäni on tapahtunut näin.
|kuvat Shutterstock|