Kirjoittaja: FM Kari Helin |

 

Onko ihmisen elämä sattumien summa vai ohjaako sitä joku suunnitelma, kohtalo, ihannekuva, horoskooppi tai korkeampi voima?

Ensimmäisenä sulkisin pois sattumat. Uskon että niillä on jonkin verran vaikutusta tiettyihin valintoihin, mutta kokonaisuutena niiden merkitys ainakin omaan elämääni on ollut melko vähäinen. Asiat jotka selitämme sattumiksi, ovat usein jotain vallan muuta. Myöskään kohtaloon, horoskooppiin tai korkeampiin voimiin en erityisemmin usko.

Suunnitelmien ja ihannekuvien kohdalla olen jo selvästi varovaisempi. Niillä voi olla vaikutusta siihen mihin me pyrimme, siihen mitä ajattelemme ja siihen mitä me teemme.

 

Mihin sitten uskon, jos en edellä mainittuihin asioihin? Se selviää lukemalla tämä juttu.

 

Millaisiin asioihin uskon?

Yksi asia, johon uskon on Charles Darwinin kuvaama kehitysmalli, jonka mukaan kaikki lajit, ihminen mukaan lukien, sopeutuvat ympäristöissä tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi jos ihminen ei saa sellaista ravintoa, johon elimistö on tottunut, ruoansulatus- ja immuniteettijärjestelmä muuttuvat käsittelemään ja sietämään uudenlaista ravintoa. Näin on syntynyt esimerkiksi uudenlaisia veriryhmiä.

Toinen asia, johon uskon, on ihmisten synnynnäinen erilaisuus: se, että ihmiset motivoituvat hyvin erilaisista asioista ja reagoivat eri lailla samoihin asioihin. Yksi hyvä esimerkki on ihmisten ylipaino. Suurin osa ihmisistä vetää ylipainoisen henkilön nähdessään johtopäätöksen, että hän syö liikaa tai liikkuu liian vähän. Miksi hän syö liikaa? Siihen tutkijat ovat löytäneet hyvin erilaisia syitä. Vasta näihin syihin vaikuttamalla on onnistuttu saamaan painonhallinnassa pysyviä tuloksia.

Kolmas asia, johon uskon on että ihminen uupuu, jos hän joutuu pitkään tekemään asioita, jotka eivät häntä motivoi. Tähän samaan sarjaa kuuluu uskomukseni, että motivaatiot ovat elävien olentojen kaltaisia otuksia: ne alkavat jostakin, ne ovat voimissaan jonkun aikaa, sitten ne menettävät voimansa ja kuolevat. Kuolleiden motivaatioiden kanssa ei kannata veljeillä!

 

Oma polku

Oman uskontoni keskeisiä peruspilareita on käsitys että jokaisella ihmisellä on oma polku kuljettavana. Ne jotka ovat oman polkunsa löytäneet ja sitä kulkeneet, kokevat elämänsä mielekkäänä ja energisinä. Ne jotka eivät ole omaa polkuaan löytäneet, syrjäytyvät ja uupuvat muita helpommin.

Oman polun tunnistaa kaikkein parhaiten innostuksesta joihinkin asioihin. Nämä asiat voivat olla mitä tahansa, vaikkapa musiikki, hyväntekeväisyys tai puutarhan hoito. Suurin osa henkisestä ja fyysisestä energiastamme kulkee innostavien asioiden kautta. Ne ovat kuin huoltoasemia oman elämäntiemme varrella. Jos emme ole löytäneet omaa tietämme, myös tärkeimmät energialähteemme ovat hukassa. Se johtaa helposti uupumiseen.

Jos emme ole löytäneet omaa tietämme, myös tärkeimmät energialähteemme ovat hukassa. Klikkaa ja Twiittaa

 

Miten oma elämänpolku määräytyy?

Tätä en yksinkertaisesti tiedä. Minulla on vanhana kilpasuunnistajana asiasta vain mielikuva, visio. Siinä on suunnistuskilpailun lähtöpaikka, jossa jokainen saa henkilökohtaisesti räätälöidyn kartan. Oman karttani takana lukee oma nimeni ja tunnus INTJ. Muiden suunnistajien kartoissa on erilaisia tunnuksia, esimerkiksi ESFP, ISTJ, jne. Joku antaa ohjeen: ”Tärkeintä on löytää omat rastit ja oma reitti. Tunne on teidän kompassinne. Käyttäkää sitä, jos eksytte. Jokaisella oikealla rastilla on energiajuomaa, jolla jaksaa eteenpäin.”

Seuraavassa mielikuvassa näen suunnistajia: jotkut kulkevat määrätietoisesti ja karttaa tutkien eteenpäin, jotkut näyttävät uupuneilta, koska ovat ajautuneet jatkuvasti väärille rasteille, josta eivät ole saaneet energiajuomaa, jotkut ovat jopa hävittäneet karttansa.

 

Esimerkki 1

Ensimmäiset 10 työvuottani suunnittelin ja rakensin ATK-systeemejä. Olin siinä kohtalaisen hyvä, mutta en kovinkaan innostunut. Ainut innostuksen muistikuva on jäänyt siitä kun rakensin matemaattisen mallin, jolla voitiin yhtä aikaa optimoida useita asioita. Esittelin aikaansaannostani eräässä seminaarissa. Paikalla oli yksi tuotantotalouden proffa, joka kertoi että kehittämäni ja yrityksemme käyttämä työkalu on aivan ainutlaatuinen koko maailmassa – ja se vielä kaiken lisäksi saatu toimimaan halutulla tavalla.

Tämän jälkeen ajatukseni alkoivat yhä voimakkaammin pyöriä luovan ajattelun ja innovaatioiden ympärillä. Tämä innostusta on kestänyt tähän päivään asti eli noin 40 vuotta.

Esimerkki 2

Vaimoni opiskeli fysioterapeutiksi, siis ihmisten kuntouttajaksi. Tehtyään tätä työtä noin viisi vuotta, hän alkoi uupua. Hän opiskeli itselleen uuden ammatin, homeopaatin. Sitä työtä hän teki 3-4 vuotta ja alkoi jälleen uupua.

Asia josta hän oli selvästi innostunut, oli tanssi. Kävimmekin suhteemme alkuaikoina paljon tanssimassa. Minustakin kehittyi teknisesti kohtalaisen hyvä tanssija, mutta en ollut siitä samalla tavalla innostunut kuin vaimoni. Meille alkoi tulla riitoja siitä kuinka usein lähdemme tanssimaan. Hän olisi ollut menossa joka ilta, minulle riitti kerran viikossa. Riita ratkesi niin, että vaimoni liittyi paikalliseen tanssiseuraan, joka oli täynnä asiasta innostuneita.

Hän löysi parikseen pidemmän aikaa kilpatanssia harrastaneen kaverin. He alkoivat kiertää tanssikilpailuja, voittaen pitkän aikaa lähes kaikki kilpailut, johon osallistuivat. Muutamassa vuodessa he kohosivat valtakunnan tanssieliittiin. Tämän jutun kannalta tärkein seuraus oli, se että vaimoni oli löytänyt itselleen harrastuksen, joka energisoi häntä selvästi enemmän kuin hoitajan työ.

 

Huomion suuntautuminen

Nuoruudessa ajattelin, että kaikki ihmiset näkevät ympärillään suunnilleen samanlaisia asioita kuin minä.

Silmäni avautuivat kun tein ajattelutyylejä jäsentävän analyysin (MBTI). Sen mukaan kuuluin pieneen marginaaliryhmään, joita kutsutaan Rationalisteiksi (NT). Heidän mielenkiintonsa hakeutuu kohteisiin, joita voitaisiin tehostaa.

Hyvä esimerkki tällaisesta NT-taipumusyhdistelmästä on omalla kohdallani uuden version, LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysin, rakentaminen USA:ssa kehitetystä MBTI-analyysistä. Sen avulla oman ajattelutyylin voi selvittää alle 10 minuutissa kun se MBTI-analyysillä vei aikaa noin tunnin.

 

Tämän oivalluksen myötä tajusin, että aviopuolisoni huomio kiinnittyi aivan erilaisiin asioihin kuin minulla. Hän näki ympärillään kauneutta ja aivan erilaisia ongelmia kuin minä. Vaimoni oli ajattelutyyliltään humanisti ja taiteilija (SF). Kun lapsemme olivat pieniä, hän joutui pyörittämään huusholliamme ja omaa fysioterapeutin vastaanottoa. Kumpikaan niistä ei ollut häntä energisoivia asioita. Hän väsyi ja masentui. Tanssi oli asia, joka pelasti hänet. Vähän myöhemmin avuksi tuli puutarhanhoito. Aloin hahmottaa hänet tanssivana puutarhurina, en fysioterapeuttina tai homeopaattina.

 

Elämän tarkoitus

Suuri esikuvani Carl Jung on kiteyttänyt elämän tarkoituksen lauseeseen

“Elämän tarkoitus on Itsensä tunteminen ja toteuttaminen” -Carl Jung Klikkaa ja Twiittaa

Sanalla Itse, jonka Jung kirjoitti suurella I:llä, hän tarkoitti ihmisen henkistä potentiaalia, joka ilmenee innostuksena joihinkin asioihin. Saman asian olivat kiteyttäneet monet antiikin filosofit, esimerkiksi Sokrates (m.kreik. Σωκράτης) ja Aristoteles (m.kreik. Ἀριστοτέλης), lauseeseen “Tunne itsesi”.

Omalla kohdallani jonkinlainen henkinen herääminen tapahtui, kun löysin itsestäni sellaista potentiaalia (voimakas intuitio, innovatiivisuus), joista en ollut tietoinen. Se muutti omaa minäkuvaa (matemaatikosta innovaattoriksi) ja synnytti uudenlaista energiaa.

Vaimoni elämässä on tapahtunut aivan vastaavanlainen suunnanmuutos, fysioterapeutista tanssivaksi puutarhuriksi.

 

Kari Helin

|kuvat Shutterstock|

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *