Kirjoittaja: FM Kari Helin |
Olen toiminut työurallani lähes 10 vuoden ajan ongelmanratkaisun valmentajana, erikoisalueena luova ongelmanratkaisu. Määritelmäni ongelmalle on seuraava:
Ongelma on tavoitteen ja nykytilanteen välinen ero,
jota emme osaa tai uskalla kuroa umpeen.
Ongelmat synnyttävät mieleen eräänlaisen epäjatkuvuuskohdan, johon henkinen energiamme jää kiinni. Jos ongelmia on paljon, ne saattavat lamaannuttaa osan aivoistamme. Ongelmien ratkaiseminen on näiden epäjatkuvuuskohtien purkamista.
Ongelman olemus
Osallistuin työurani alkuvaiheessa ongelmaratkaisun koulutukseen. Sen alussa jokaista pyydettiin kertomaan joku ongelma. Eräs naispuolinen osallistuja, Pirkko kertoi (nimi muutettu), että hänellä on kyllä ongelma, mutta hänen on vaikea puhua siitä. Koulutuksen vetäjä sanoi, että kerro sitten myöhemmin, jos uskallus lisääntyy.
Iltapäivällä Pirkko sanoi olevansa valmis puhumaan ongelmastaan. Ainakin itse odotin kuulevani jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Hän kertoikin: ”Ongelmani on se, että en pysty käyttämään matalia kenkiä.” Kaikkien huomio kiinnittyi Pirkon jalkoihin, joissa oli punaiset, tyylikkäät saappaat.
Kouluttaja pyysi kertomaan lisää. Pirkko kertoi, että hänellä on ainakin kymmenet saappaat, jota hän käyttää kesät talvet. Hän haluaisi käyttää myös matalia kenkiä, mutta silloin hänen ongelmansa paljastuisi: ”Minun toinen nilkkani on paksumpi kuin toinen.”
Pirkko kertoi, että alakoulussa joku poika oli pilkannut häntä muiden kuullen tästä asiasta. Sen jälkeen hän oli käyttänyt vain nilkat peittäviä saappaita. Hän lisäsi, että ongelmasta oli tullut niin ajattelua hallitseva, että hän kiinnitti ihmisissä, varsinkin naisissa, ensimmäisenä huomion heidän nilkkoihinsa. Jos jollakin oli kesällä saappaat, ajattelin että hänellä voi olla sama ongelma. Häntä oli tullut elämän aikana vastaan vain muutama sellainen ihminen, joilla oli ero nilkkojen paksuudessa. Hän ihmetteli, miksi he eivät käyttäneet saappaita.
Kouluttaja sanoi: ”Luulen, että kukaan ei ole pilkannut heitä tällaisesta erilaisuudesta. Sinun ongelmasi on tyypillinen häpeäongelma ja se on kulkenut mukanasi alakoulusta asti. Uskon, että meille jokaiselle tämä ongelma on tuttu. Häpeän kohteet vain vaihtelevat.”
Istuimme ringissä. Vetäjä pyysi jokaista miettimään ja kertomaan jonkun asian, jota he olivat itsessään hävenneet tai vieläkin häpesivät. Puolessa välissä kierrosta Pirkko rohkaistui ja riisui pois toisen kenkänsä ja toinen nilkka tuli esille. Se näytti ihan normaalilta. Kierroksen lopussa hän riisui toisenkin saappaansa pois. Myös tämä nilkka näytti ihan normaalilta, mutta se oli tarkemmin katsottuna hieman kapeampi kuin toinen.
Minun teki mieleni sanoa ääneen, että eihän näin pieni ero nilkoissa ole mikään oikea ongelma, mutta onneksi olin hiljaa. Kyyneleet Pirkon poskilla kertoivat jotakin aivan muuta.
Vetäjä totesi: ”Kiitos, että jaoit ongelmasi meidän muiden kanssa. Sinun kannattaa olla nyt pari tuntia ilman kenkiä, jotta tunne hieman tasaantuu ja totut olemaan ilman saappaita.”
Tämä kokemus oli itselleni sen koulutustilaisuuden paras anti.
Esimerkin jälkipuintia
Palaan jutun alussa esittämääni ongelman määritelmään:
Ongelma on tavoitteen ja nykytilanteen välinen ero, jota emme osaa tai uskalla kuroa umpeen. Klikkaa ja Twiittaa
Pirkon tavoite oli, että hän voisi kulkea varsinkin kesällä ilman saappaita ja ilman häpeää. Nykytilanne oli kuitenkin se, että nilkkoihin liittyvä häpeä esti häntä kulkemasta ilman saappaita. Kouluttajan käyttämä menetelmä oli mielestäni nerokas – Hän osoitti Pirkolle, että hän ei ole häpeäongelmansa kanssa yksin, vaan kaikilla meillä on asioita, joita olemme joutuneet joskus itsessämme häpeämään.
Omat häpeän kokemukset
Tämän jutun kirjoittaminen nosti tietoisuuteeni kaksi kymmenien vuosien takaista henkilökohtaista häpeän kokemusta, jotka samalla toimivat esimerkkinä ns. stressifunktion luonteesta.
Meillä oli vaimoni kanssa joku riita. Olin silloin väsynyt ja menetin kontrollin niin täydellisesti, että olin lähellä lyödä häntä nyrkillä. Onneksi sain tämän estettyä, mutta kontrollin menettäneenä sylkäisin häntä päin naamaa, ja vielä lasten nähden. Se hävetti minua niin suunnattomasti, että pakenin paikalta moneksi tunniksi. Häpeä oli niin voimakas, että en pystynyt pyytämään vaimoltani edes anteeksi.
Toinen syvästi häpeämäni asia tapahtui koiramme kanssa. Se oli karannut yhtenä iltana ja minä juoksin etsimässä sitä monta tuntia. Sain siihen näkökontaktin pari kertaa, mutta se pakeni aina. Kun tuli pimeä, minun oli pakko lopettaa sen etsiminen. Aamulla koira ilmestyi ulko-ovelle, häntä koipien välissä. Minä olin vieläkin niin raivoissani, että löin sitä monta kertaa talutusremmillä ja vein sen kellariin ja jatkoin lyömistä.
Pikkuhiljaa raivoni laantui ja tilalle nousi voimakas häpeä ja syyllisyys. Yritin pyytää koiraltani anteeksi, mutta se vain pakeni nurkkiin pelokkaana. Tunne, joka seurasi tätä episodia, oli täydellinen lamaantuminen – Tunsin olevani maailman surkein ihminen ja aloin jopa pelätä itseäni.
Asuuko minun kiltin kuoreni alla jonkinlainen demoni, joka oli noussut pintaan? Ajattelutyyliteoria antaa tähän hyvän ja mieltä rauhoittavan vastauksen. Sen mukaan meidän sisällämme on itseään puolustava Varjo-olento, joka saattaa väsyneenä ja stressaantuneena nousta esille ja kaapata vallan. Ajattelutyyliteoriassa tästä käytetään nimitystä stressifunktio, jonka käyttäytyminen on noin viisivuotiaan lapsen uhmakäyttäytymisen tasolla. Minulle oli tapahtunut niin. Aloin tietoisesti karttaa stressaantumista.
Itseään puolustava Varjo-olento saattaa väsyneenä ja stressaantuneena kaapata vallan. Klikkaa ja Twiittaa
Terapeuttista kirjoittamista
Huomaan parhaillaan, että edellä kertomani Pirkon tarina on vaikuttanut itseeni terapeuttisesti. Nyt, 72-vuotiaana, olen vihdoin riisumassa omia ”punaisia saappaitani”. En ole kirjoittanut enkä kertonut näistä kahdesta häpeällisestä muistoista aikaisemmin kenellekään.
Voin perustella tällaisen ”kaapista tulon” esimerkkinä omakohtaisesta stressifunktion heräämisesti. Uskon vakaasti, että muillakin on vastaavia kokemuksia.
Olen mitä luultavimmin kirjoittamassa vielä yhden kirjan ihmisten erilaisuudesta. Haluan käsitellä siinä mm. stressiteemaa aikaisempaa laajemmin. Tarvitsisin sitä varten lukijoiden kertomuksia, joita voisin julkaista salanimillä. Tällaisia kokemuksia voitte lähettää osoitteeseen kari@luontaisettaipumukset.fi.
Kari Helin
