Kirjoittaja: FM Kari Helin | 

 

Stressiä on kahdenlaista: hyödyllistä ja haitallista. Tämä juttuni käsittelee lähinnä jälkimmäistä, siis haitallista stressiä. Erilaiset pelot näyttelevät siinä suurinta roolia.

 

Hyödyllinen stressi

Stressi on tila, jossa elimistö toimii ylikierroksilla. Stressin alkuperäinen tarkoitus on auttaa pelastautumaan uhkaavista tilanteissa. Stressi onkin hyödyllinen silloin kun meitä uhkaa joku todellinen vaara tai haluamme saada itsestämme normaali enemmän irti, esimerkiksi kilpaurheilussa.

 

Haitallinen stressi

Stressistä on nykyaikana huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä koska…

  • se kuluttaa enemmän energiaa kuin stressitön tila
  • se heikentää immuniteettijärjestelmää
  • se vaikeuttaa unen saantia ja energian latautumista
  • se saattaa johtaa burn outiin eli loppuun palamiseen

 

Stressin olemus

Keskiaivoissamme (mantelitumakkeessa) sijaitsee elin, joka jatkuvasti tarkkailee ympäristöä. Jos se huomaa jotakin epäilyttävää, keskus tekee esihälytyksen, jolloin kaikki aistit valpastuvat ja huomio kiinnittyy epäilyttävään kohteeseen. Jos se osoittautuu vaarattomaksi, esihälytys poistuu. Jos vaara osoittautuu todelliseksi, hälytyskeskus käynnistää stressireaktion, joka virittää elimistömme taisteluvalmiuteen.

Jos vertaamme elämää autolla ajamiseen, ohitukset vastaavat stressitilanteita ja jonossa ajaminen stressitöntä etenemistä. Se on normaalia ajamista. Vaarallinen stressi vastaa jatkuvaa ylinopeutta ajamista. Se on vaarallista.

 

Pelkokeskus

Aivojen mantelitumakkeella on toinenkin nimi: pelkokeskus. Joillakin ihmisillä se on hyvin aktiivinen, joillakin toisilla passiivinen. Se riippuu siitä miten paljon pelottavia kokemuksia ihmisen muistissa on. Tätä asiaa on tutkittu mm. Vietnamin sodassa olleilla sotilailla. Lähes kaikki kärsivät eriasteisista pelkoneurooseista ja psykooseista. Ne ovat seurauksia pitkään jatkuneesta stressistä.

Esiintymispelko on meitä läheisempi esimerkki stressistä. Itse pääsin siitä eroon analysoimalla omaa esiintymispelkoani. Huomasin, että pelkäsin eniten tietynlaisia ihmisiä: hieman itseäni vanhempia mieshenkilöitä. Naiset ja minua nuoremmat eivät herättäneet pelkoa.

Miksi pelkäsin tietynlaisia henkilöitä? Kun annoin mielikuvituksen ohjata ajatuksiani, yksi pelottavista henkilöistä hyökkäsi kimppuuni esitykseni aikana, ensin sanallisesti sitten fyysisesti. Tällainen pelko kuulostaa ihan keksityltä, mutta pelot ovatkin usein sellaisia. Kun olin päässyt näin pitkälle, mietin ketä nämä henkilöt muistuttavat. Oivalsin, että minua muutaman vuoden vanhempi isoveljeni oli näiden pelottavien ihmisten tyylinen. Hän oli nuorena hyvin dominoiva, komentelemassa meitä nuorempia sisaruksia.

Jos kuulijoiden joukossa ei ollut isoveljeni kaltaisia henkilöitä, jännitykseni / pelkoni esiintymistilanteissa oli hyvin olematon. Tämä oli itselleni käänteentekevä oivallus pelkojen ja stressin olemuksesta.

 

Miksi pelkäsin vanhempaa veljeäni? Yritin löytää vastausta tähän kysymykseen tekemällä aikamatkan (psykodraamalla) lapsuuteeni. Se ei kuitenkaan tuonut mitään uskottavaa syytä.

Muutama viikko tämän aikamatkan jälkeen mielessäni alkoi kummitella outo leipäveitsi. Kun keskityin siihen, näin vanhimman veljeni veitsi kädessään. Kysyin vanhemmiltani, oliko veljeni uhannut minua tai muita leipäveitsellä. He kertoivat näin tapahtuneen kun hän oli ollut kovassa kuumeessa. Hän oli herännyt vasta kun veitsi oli otettu häneltä pois.

Ihmeellistä tässä kokemuksessa on, että se oli täysin hävinnyt minun muististani. Se palautui mieleeni vasta, kun muut kertoivat siitä. Olin lukenut monta kertaa psykologian kirjoista, että mieli pystyy unohtamaan asioita, joihin liittyy vaikeita tunteita, esimerkiksi pelkoja ja häpeää. Nämä kokemukset eivät kuitenkaan häviä mihinkään vaan mieli siirtää (piilottaa / eristää) ne paikkaan, josta ne eivät häiritse jokapäiväistä elämää. Tällaiset aktiivisesta psyykestä eristetyt muistot heijastuvat (projisoituvat) helposti kohteisiin, joissa on samankaltaisia piirteitä.

En usko, että kaikkien esiintymistä jännittävien ihmisten taustalla on joku edellä kertomani veitsellä tai muulla aseella uhkaamisen kokemus. Kun itse järjestin esiintymisvalmennuksia, selvästi yleisin jännitystä herättävä hahmo oli jompikumpi omista vanhemmista tai joku entinen opettaja.

 

Erilaiset pelot näyttelevät haitallisessa stressissä suurinta roolia. Klikkaa ja Twiittaa

 

Rajakokemus

Noin 30 vuoden iässä halusin päästä tutustumaan oman mieleni syvempiin kerroksiin. Osallistuin yhteen koulutukseen, jossa tehtiin aikamatkoja omaan menneisyyteen.

Nämä ”matkat” vaikuttivat itseeni niin, että kehoni herkistyi sellaiseksi, että aloin tuntea sen avulla ihmisiä ja esineitä kymmenien metrien päästä. Oli aivan kummallinen kokemus.

Menimme koulutuksen jälkeen kesäasunnolle ja sain katiskalla noin kymmenen ahventa. Kun aloin perata niistä ensimmäistä, tunsin puukon omassa selässäni. Kauhistuin. Mitä ihmettä tämä on? Pidin pienen tauon ja vaihdoin toisen kalan. Sen kanssa kävi ihan samalla tavalla. Säikähdin kamalasti: ”Olinko mennyt jotenkin rikki, kun itseni ja kalojen välillä oli selvä tunneyhteys?” Heitin sätkivät kalat äkkiä takaisin järveen. Pelkäsin, että järvi voi imaista myös minut. Heräsi kuoleman pelko.

Puukko, jolla oli perannut kaloja, alkoi ”puhua” minulle syyttävästi: ”Olet tappanut paljon kaloja, sinun pitää tappaa myös itsesi.” Aloin pelätä puukkoa niin paljon, että heitin sen järveen. Istuin kivelle ja itkin. Kuulin sisältäni lohduttavan äänen: ”Ole vain rauhassa. Äläkä tee mitään harkitsematonta.” Minussa heräsi toinenkin pelko: olinko tullut hulluksi, kun kuulen tällaisia ohjeita sisältäni?

”Kerronko tästä vaimolleni?”, oli seuraava ongelmani? Hän oli varoitellut minua muutaman kerran tällaisesta harrastuksesta. Päätin, että en kerro, ellei ole pakko.

Kun kävelin rantasaunalta asunnolle, tunsin että joku käveli minun perässäni. Kuvittelin että se on kuolema, jolla on järveen heittämäni puukko kädessä. En uskaltanut katsoa taakseni vasta kuin talomme ulkoportailla. Ketään ei kuitenkaan näkynyt takanani.

Seuraavana yönä heräsin siihen, että sänkyni pohjassa oli aukko. Pelkäsin putoavani siihen. Aukko suureni koko ajan. Kamppailin kahden vaihtoehdon välillä. Joko katsoa mitä tapahtuu tai hypätä pois sängystä. Olin kuulevinani jälleen jonkinlaisen äänen: ”Pysy vain rauhallisena, tapahtuupa mitä vain.”

Aukon reunat pettivät ja putosin mustaan kuiluun. Liitelin alaspäin. Havaitsin jonkun ajan kuluttua kuilun pohjalla valoa. Kuilu päätyi avaruuteen. Huomasin olevani jälleen omassa sängyssäni, musta aukko oli hävinnyt ja olo tuntui kaikin puolin vapautuneelta.

Tein samalla päätöksen lopettaa noin vuoden kestäneet matkat sisäiseen maailmaan. Ja tämä päätös on pitänyt. Erilaisia ylös kirjaamiani matkoja on noin kaksikymmentä ja unia noin sata, joista jotkut olivat ns. suurunia, joita voidaan verrata ”matkoihin”.

Tutkin 1980-luvun alussa luovaa ajattelua ja ajattelin ottaa nämä kokemukseni osaksi tulevaa väitöskirjaani. Sattui kuitenkin niin, että perustin samoihin aikoihin oman yrityksen (Innotiimi), jonka käynnistäminen vaati niin paljon aikaani, että kirjoitin vapaamuotoisemman kirjan (Kehitämme INNOVOIMAA) samasta aiheesta. Siinä julkaisin osan matkoistani.

 

Vaikutuksia

Suurin vaikutus näistä matkoista on ollut pelkojen ja haitallisen stressin vähentyminen. Nuorena minulla oli jatkuva kiireen tunne, jonka tulkitsin tehokkuudeksi. Näiden ”pelkosukellusten” jälkeen olen todennut, että suurin osa kiireestä johtui siitä, että juoksin tiedostamattomia pelkojani karkuun. Kun pelot vähenivät, kiirekin väheni.

Toinen ajatukseni tällä hetkellä on, että olin tutustunut näiden retkien aikana Jungin kuvaamiin ”maailmoihin”, esimerkiksi Varjojen maailmaan, jossa on näitä uhkaavia ääniä ja pohjattomia mustia onkaloita. Myös stressifunktion luonteeseen olen saanut lisää ymmärrystä.

Ovatko tällaiset matkat vaarallisia? Tähän minun on mahdotonta ottaa kantaa yleisellä tasolla. Itse en kokenut niitä vaaralliseksi, koska sidoin itseni aina turvaköydellä ajatteluni kahteen vahvimpaan osatekijään – intuitioon (N) ja loogiseen ajatteluun (T).

Olen mitä luultavimmin kirjoittamassa vielä yhden kirjan ihmisten erilaisuudesta. Haluan käsitellä siinä mm. stressiteemaa aikaisempaa laajemmin. Tarvitsisin sitä varten lukijoiden kertomuksia, joita voisin julkaista salanimillä. Tällaisia kokemuksia voitte lähettää osoitteeseen kari@luontaisettaipumukset.fi.

Kari Helin

 

 

Tilaa tästä

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *