Kirjoittaja: FM Kari Helin  

 

Tässä kuvattu menetelmä OMA SUUNTA™ on kehitetty oman elämän johtamiseen ja pohjautuu ihmisten luontaisiin vahvuuksiin ja sisäisiin motivaatioihin, joissa on yksilöiden välillä suuria eroja. Tärkein kysymys itsensä johtamisessa on tavoite eli mihin sillä pyritään. Ainakin me tämän menetelmän kehittäjät pyrimme löytämään elämässämme sellaisia asioita (tehtäviä, harrastuksia ja rooleja), joiden kautta koemme elämämme mielekkääksi ja innostavaksi.

Toinen tärkeä kysymys on se, miten me arvioimme onnistumista ja edistymistä oman elämämme johtajina. Olemme päätyneet kahteen päämittariin, jotka on kuvattu jäljempänä.

Taustaa

Menetelmän taustalla on MINÄ JA TYÖNI ANALYYSI™, jolla voidaan analysoida tunnesuhdetta nykyiseen työtehtävään. Tämä analyysi on levinnyt jo lukuisiin organisaatioihin, lähinnä kehityskeskustelujen laadun parantamiseksi. Kuvaus MINÄ JA TYÖNI ANALYYSI™:stä löytyy tuoreesta kirjastamme Luontaiset vahvuutemme – tarinoita erilaisuuden hyödyntämisestä.

 

Miten OMA SUUNTA™ toimii?

Ensimmäinen tehtävämme on valita ympäristö, jossa arvio tehdään. Jos teemme arvion loma-aikana, saamme erilaisen tuloksen kuin kiireisenä työaikana. Kannattaa valita ympäristö, jossa olemme suurimman osan vuotta.

Toinen tehtävä on listata asioita, joita normaalin viikon sisällä teemme vähintään 2-3 tuntia. Sopiva listan koko on 10 asiaa. Jos listallasi on yli 10 asiaa, poista ne, joihin käytät vähiten aikaa. Tämän vaiheen tavoite on saada paperille 10 tehtävän lista.

Esimerkkejä tehtävistä ovat nukkuminen (latautuminen), palkkatyössä käyminen (joilla sellainen on), kaupassa käyminen, ruuan laittaminen, ruokailut, siivoaminen, koirien ulkoiluttaminen, TV:n katselu, kuntoilu, matkustaminen, internetissä surffailu, lasten kanssa leikkiminen, siivoaminen. Jokaisen analyysin tekijän Top10-lista on hieman erilainen.

Numeroi analyysiin tehtävät (10 kappaletta) nousevaan järjestykseen: vähiten aikaa kuluttava tehtävä saa numeron 1 ja eniten aikaa kuluttava numeron 10.  Seuraava tehtäväsi on arvioida kunkin asian innostavuus asteikolla: Innostava (I), Motivoiva (M), Rutiini (R), Stressaava (S). Esimerkkihenkilöllä on seuraavanlainen lista.

Ajankäyttö Innostavuus
Palkkatyö 10 R
Nukkuminen 9 R
Lasten kanssa leikkiminen 8 I
TV:n katselu 7 M
Kaupassa käynti 6 S
Internetin selailu 5 M
Ruuan laittaminen 4 S
Kuntoilu 3 M
Siivoaminen 2 S
Matkustaminen 1 R

Toinen vaihtoehto ajankäytölle olisi arvioida todellisia tunteja viikossa. Viikkojen sisällöt vaihtelevat kuitenkin niin paljon, että asioiden keskinäinen järjestys antaa tällaiseen analyysiin riittävän tarkkuuden.

 

Tulosten tulkintaa

Esimerkkihenkilö käyttää eniten aikaa palkkatyöhön. Tämä tekijä saa arvon 10. Toiseksi hän on valinnut nukkumisen. Se saa arvon 9. Viimeinen listalle päässyt on matkustaminen.

Hyvän yleiskuvan omasta tilanteestasi itsensä johtamisessa saat laskemalla innostavien (I), motivoivien (M), ja stressaavien (S) asioiden pisteet. Esimerkissä ne ovat seuraavat.

  • Innostavat asiat (I): lasten kanssa leikkiminen 8 pistettä
  • Motivoivat asiat (M): TV:n katselu, internetin selailu ja kuntoilu 7 + 5 + 3 = 15 pistettä
  • Stressaavat asiat (S): kaupassa käynti, ruuan laittaminen ja siivoaminen 6 + 4 + 2 = 12 pistettä

Mittari 1 = Innostavat asiat – Stressaavat asiat

8 – 12= – 4

Mittari 1 kuvaa innostavien ja stressaavien asioiden keskinäistä suhdetta. Tämän tekijän arvo voi olla positiivinen, negatiivinen tai nolla. Ensimmäiseksi tavoitteeksi kannattaa ottaa tekijän 1 positiiviseksi saaminen. Se onnistuu lisäämällä innostavien asioiden määrää ja/tai vähentämällä stressaavien asioiden määrää. Tämä on sitä itsensä johtamista käytännössä.

Mittari 2 = Motivoivat asiat + 2 x Innostavat asiat

15 + 2 x 8 = 31

Tämä tekijä kuvaa lähinnä ihmisen sisäisen motivaation määrää.  Tekijän maksimiarvo on 2 x 55 =110. Tällöin kaikki asiat olisivat innostavia. Mittarin 2 tavoite arvoksi kannattaa ottaa vähintään 50 pistettä. Siihen voi päästä monella eri tavalla.

 

Omakohtainen esimerkki

Kun jäin joitakin vuosia sitten eläkkeelle Innotiimistä, sekä mittarin 1 että mittarin 2 arvot muuttuivat positiiviseen suuntaan. Kirjoittamis- ja kehitystyö, joka olivat Innotiimin aktiivikaudella kaksi innostavinta asiaa, jatkuivat uuden yrityksen (LUONTAISET TAIPUMUKSET™, TypeOne ltd Oy) kautta. Konsultoitiin ja valmennukseen liittyvät stressaavat asiat, kuten myyntityö, tarjousten tekeminen, laskujen kirjoitus, jne. jäivät pois.

Kun sain viimeisen kirjani valmiiksi, kirjoitusmotivaatio painui hetkellisesti nollaan. Aloin etsiä aktiivisesti jotakin uutta elämääni. Huomasin, että ei ollut kovinkaan helppoa löytää yli 70-vuotiaana uusia ja innostavia asioita.

Vierailin keväällä nuoremman veljeni uudella asunnolla. Näin siellä pienen rummun, jota pyysin lainaksi ja aloin naputella sitä ensin käsin ja sitten pajusta tekemilläni rumpukapuloilla. Se tuntui entistä mukavammalle.

Selasin nettiä ja löysin sieltä käytettyjä rumpuja, joista en ymmärtänyt juuri mitään. Ostin kuitenkin kahdet käytetyt (sähkörummut ja tavalliset) lähiseudulta. Minulla oli kesäasunnolla paikka, jossa rumpuja voisi soittaa. Aloin soittoharrastukseni niin että etsin YouTubesta tuttuja kappaleita ja yritin rummuttaa niitä. Aloin tajuta vasta siinä homman vaikeuden.

Rumpuja soitetaan kahdella kädellä ja kahdella jalalla. Alussa on suunnattoman vaikeaa saada niitä pelaamaan yhteen.

Tällä hetkellä rumpujen soitto tai paremminkin soiton harjoittelu on yksi elämääni innostava asia. Se vaikuttaa positiivisesti kumpaankin itsensä johtamisen mittariin. Tämä on ollut itselleni hyvä ja tuore esimerkki innostavasta haasteesta, jossa motivaatio oppia on korkea ja alkuosaaminen olematon. Nyt olen jo selvästi edistynyt rumpalina.

Kari

 

Innostavissa haasteissa oppimisen motivaatio on korkea ja alkuosaaminen lähes olematon. Klikkaa ja Twiittaa

 

 



LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut


 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

1 kommentti

  1. Jorma Pesonen /

    Erinomaisen hieno työkalu. Kuten tekstissä mainittiin, on hyvin lähellä Minä ja Työni analyysiä. Todistaa vain sen, että paras työkalu on yksinkertainen, tehokas ja taipuu moneen käyttöön.

    Nimittäin menee suoraan oman valmennustyöni työkalupakkiin, isolla huutomerkillä! Kiitos!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *