Kirjoittaja: LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentaja Katariina Sampinen

 

On se aika vuodesta, kun nuoremme pohtivat ja työstävät tulevaisuuttaan miettien, hakien ja etsien opiskelu- ja työpaikkoja. Nykyään on yleistä, että ensimmäinen polun haara, jonka nuorena valitsemme, ei ole se jota kuljemme eläkkeelle asti ja tämä on myös nuorten hyvä tiedostaa. Mahdollisuudet ovat siis auki vielä myöhemminkin, mutta miten voisimme auttaa nuorta löytämään itselleen sopivan tai ainakin parhaan mahdollisen polun nopeammin ja pienempiä mutkien kautta? 

Hienoa olisi, että nuori löytäisi edes yhden itseään selvästi innostavan jutun, mikä vähentäisi syrjäytymisriskiä. Jokainen vanhempi varmasti myös toivoo, että oma nuorensa pystyisi välttämään samanlaiset työhön liittyvät kuopat elämässään, joiden kautta on itse ehkä rämpinyt läpi. Jos nuorella on mahdollisuus tunnistaa ja huomioida valinnoissaan omat luontaiset vahvuutensa, niin on todennäköisempää, että valittu polku tarjoaa häntä pidempäänkin motivoivia ja energisoivia asioita. Epäsopivien ja siksi ehkä liian raskaastikin kuormittavien työpaikkojen sijaan nuori osaisi hakeutua tehtäviin, joissa pääsee toimimaan mahdollisimman paljon luontaisten vahvuuksiensa kautta.

 

Mitkä asiat ovat vaikuttaneet sinun valintoihisi?

 

Miten sinä päädyit alalle, jolla nyt työskentelet? Tai miten valitsit aikoinaan opiskelupaikan? Mitkä asiat ohjaavat sinua nykyään, kun etsit uusia työtehtäviä tai olet valitsemassa itsellesi opiskelupaikkaa?

Kun mietit edellä esitettyjä kysymyksiä, niin näkyykö vastauksissasi omat sisäiset kiinnostuksesi vahvasti? Vai ovatko valintasi olleet enemmän seurausta ympäristön vaikutuksista? Näkyvätkö esimerkiksi vanhempien, suvun tai ystävien valinnat ja arvostukset siinä, millaisia juttuja olet päätynyt tekemään?

 ”Meidän suvussamme kaikki ovat ylioppilaita jo useammassa polvessa.” ”Käsillä tekeminen ja näkyvä aikaansaaminen ovat sitä oikeaa työtä.” ”Tietyssä koulussa opiskelevat ovat kaikki sellaisia ja sellaisia. En halua leimautua heihin.”

Tämänkaltaiset esimerkit voivat tulla ihan avoimesti sanallisesti esille, mutta useammin tällaiset arvolataukset lienevät enemmän pinnan alla olevia. Vähitellen ihmiseltä toiselle ja sukupolvesta seuraavalle siirtyvillä arvotuksilla on kuitenkin voimakas vaikutus. Joku voi ajatella, että minä en kyllä ole lainkaan välittänyt muiden odotuksista tai en todellakaan ole toiminut kuten vanhempani, vaan tehnyt omat valintani. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin voineet tiedostamatta vaikuttaa taustalla ainakin jotenkin. Vaikka sitten niin, että ihminen on taistellut kokemiaan odotuksia vastaan ja vain siksi valinnut toisin.

Onko uskomuksilla ollut vaikutusta tekemiisi työelämän valintoihin? Oletko esimerkiksi jättänyt hakematta johonkin koulutukseen, koska sinulla on voimakas uskomus, että siitä tai tästä syystä et sovellu kyseiselle alalle? Opettaja on ehkä joskus kouluaikana lohkaissut ajattelemattomasti, että sinusta ei kyllä koskaan tule kirjanpitäjää viitaten huonoon arvosanaasi matikan kokeessa. Tuo lausahdus on jäänyt mieleesi ja olet pitänyt faktana, että omaat heikot matemaattiset kyvyt. Vaikka kyse olikin vain siitä, että keskittymiskykysi ei siinä kohtaa ollut vielä kummoinen ja laskuja tehdessä ajatukset olivat vain siinä, että miten tästä nyt vain nopeimmin pääsisi välitunnille pelaamaan jalkapalloa. Tai olivatko uskomukset rakentaneet sinulle kuvan jostain ammatista todella houkuttelevana, vaikka todellisuus olikin sitten ihan muuta?

Entä kuinka voimakkaasti valintojasi ovat ohjanneet taloudelliset tavoitteet tai työpaikan pysyvyys?  Muistatko käyneesi läpi vaikkapa tämän tyylisiä ajatuksia?

”Tärkeintä on, että työssä tienaa hyvin. Haluan, että minulla on varaa käyttää merkkivaatteita ja ajaa hienolla autolla.” ”Lapsuudessani jäin huonon rahatilanteen takia vaille monia asioita ja haluan olla varma, että omat lapseni eivät joudu kokemaan samaa.” ”Työttömyys on jotain niin pelottavaa ja leimaavaa, että valitsen työpaikan Varmatyö Oy:ssä, jotta en vain joutuisi kohtaamaan sitä.”

 

Jos elämänvalintojamme olisivat ohjanneet muiden asettamien arvostusten, odotusten ja meille muodostuneiden uskomusten sijaan omat luontaiset taipumuksemme, niin moni meistä olisi ehkä valinnut toisin.

 

Nuori valintojen edessä

 

Peruskoulun ja lukion jälkeen tehdään päätöksiä opiskelupaikasta. Moni nuori on tuossa kohtaa kuitenkin aika hukassa miettiessään mihin suuntaisi. Jotain valintoja pitää tehdä, mutta niihin liittyy paljon epävarmuutta osaako valita oikein.

Vajaa parikymppisenä ihminen on vielä aika raakile ja alttiimpi ympäristön vaikutuksille kuin enemmän elämää koettuaan. Murrosikä on iso myllerrys ihmisen elämässä ja sen jäljiltä ei ehkä ole vielä kovin selkeää käsitystä, että kuka minä olenkaan. Rooli syntymäperheessä ja sisarusten välisen syntymäjärjestyksen vaikutukset näkyvät voimakkaasti. Kaveripiirin merkitys on suuri.

Onni mielestäni on, että nykyään on kuitenkin jo tavallista ja täysin hyväksyttyä vaihtaa ammattia työuran aikana. Jopa useampaan kertaan. Ja mitä nuorempiin mennään, niin sitä harvinaisempaa on, että ihminen tekee vuosikymmeniä samaa työtä. Työuran isompiin käännöksiin johtavat usein henkilökohtaiset syyt. Eikä niinkään siksi, että me muuttuisimme ihmisinä paljon, vaan siksi ettemme ole aikoinaan osanneet valita itsellemme sopivinta polkua. Tai sitten työ on muuttunut, eikä enää sisällä samalla tavalla niitä asioita, joiden vuoksi olemme niissä aiemmin viihtyneet.

 

Mitä jos?

 

Mitä jos tulevaisuudessa kaikilla nuorilla olisikin mahdollisuus tutustua omiin luontaisiin taipumuksiinsa? Klikkaa ja Twiittaa

 

Mitä jos tulevaisuudessa kaikilla nuorilla olisikin mahdollisuus tutustua omiin luontaisiin taipumuksiinsa ja kyky ottaa ne huomioon jo pohtiessaan opiskeluvalintojaan ja töitä hakiessaan? Voisiko tuloksena olla vähemmän haahuilua opiskelupaikkojen välillä ja keskeytyneitä opintoja? Entä nopeammin valmistuvia opiskelijoita, kun valittu ala vastaa paremmin omia luontaisia vahvuuksia ja sisältää näin enemmän motivaatiota ja energiaa tuottavia asioita?

Voisiko tuloksena olla vähemmän luontaisten taipumusten vastaisissa tehtävissä kuormittuneita työuupuneita ja enemmän työstään innostuneita ja sen positiivisessa imussa olevia ihmisiä? Olisiko meillä entistä enemmän menestyjiä, kun keskityttäisiin enemmän omiin vahvuuksiin sen sijaan, että paiskitaan kovin töitä heikkouksien saamiseksi vähän paremmiksi?

Ja tärkeimpänä kaikista. Olisiko meillä enemmän kokonaisvaltaisesti hyvinvoivia ihmisiä ja vähemmän erilaisuuden aiheuttamia ristiriitoja? Minä uskon, että olisi.

Millaisia vinkkejä sinä antaisit nyt nuorelle itsellesi?

 

Artikkelin kirjoittaja Katariina Sampinen on pohjakoulutukseltaan KTM, joka työuupumuksen aiheuttaman myllerryksen jälkimainingeissa löysi omat luontaiset taipumuksensa ja hyödyntää nyt niitä vahvasti nykyisessä työssään. Yhdessä Ovesta Ulos auttaa työyhteisöjä ylläpitämään työkykyä ja parantamaan työhyvinvointia järjestämällä ohjattuja sisällöllisiä etälenkkejä, joissa yhdistyy liikunta, ulkoilu, palauttavat tauot, uusien asioiden omaksuminen ja sosiaaliset kohtaamiset.

 



LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

4 kommenttia

  1. Päivi /

    Moi
    Kiitos hyvä artikkeli. Kyllä näin, nuorille olisi tärkeää, että heillä olisi apunaan vaikka työura/opiskeluvalmentaja. NÄin he voisivat kartoittaa luonaitaisia vahvuuksia, jotka kyllä tulevat esille jo lapsenakin, jatkuen teini-ikään saakka. Tällöin tosiaan vältyttäisiin turhaumilta, opintojen kesken jättämisiltä ja valmistutaisiin tulevaan mielenkiintoiseen ammattiin. Välttämättä tämä ammatti tai työ ei tarvitse olla lopunikäinen, vaan voi muuttaa suuntaakin elämän aikana. Ihmisen kehitys- ja kasvukaari on pitkä ja eri iässä kiinnostavat eri asiat.

    Vastaa
  2. Tatu /

    Jos olisin tiennyt nuorena luontaisista taipumuksistani (ISTJ), urapolkuni olisi varmasti ollut erilainen. Työskentelen alalla, jossa en pääse hyödyntämään luontaisia taipumuksiani, mutta tunnollisena työntekijänä aherran työssä, joka ottaa paljon enemmän kuin antaa.

    Mutta onneksi ei ole vielä myöhäistä; missä voin tutustua tarkemmin luontaisille taipumuksilleni (ISTJ) sopiviin ammatteihin?

    Vastaa
    • luontaisettaipumukset /

      Tatu, eka askel on jo otettu, kun olet ymmärtänyt, että nykyinen työ ottaa enemmän kuin antaa ja mietit siksi muutosta. Ammatit ja työnkuvat ovet nykyään moninaisia ja muuttuvia ja siksi suosittelemme, että otat yhteyttä johonkin valmentajistamme, jotta voisitte käydä yhdessä läpi tilannettasi ja sitä kautta saisit varmasti ajatuksia, että mihin suuntaan lähteä pyrkimään. Tai ehkä jopa löytäisitte tapoja muokata nykyistä tehtävänkuvaa sellaiseksi, missä pääsisit enemmän hyödyntämään omia vahvuuksiasi ja energiatasapaino kääntyisi parempaan. Valmentajiemme yhteystiedot löydät täältä. Onnea matkaan kohti sinulle sopivampia tehtäviä! Tuo matka todella kannattaa tehdä!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle luontaisettaipumukset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *