Arto Smedberg
Innostuksen ja tiimihengen luoja – ENFJ
Valmennuskielet: suomi ja englanti
+358 50 373 2221
arto.smedberg@gmail.com
Kyky oppia uutta on jokaisen työntekijän tulevaisuuden tärkein työelämätaito. Työyhteisö, jolla 0n halu ja kyky katsoa tulevaisuuteen, ymmärtää, että osaamistarpeet tulevat muuttumaan lähivuosina hyvinkin voimakkaasti.
Osaan innostaa ihmisiä ja antaa palautetta rakentavasti. Muutoksen hallinnasta ja uuden kulttuurin rakentamisesta minulla on runsaasti kokemusta, koska olen ollut keskeisessä roolissa kolmessa eri finanssiryhmän fuusiossa rakentamassa uutta työ- ja toimintakulttuuria. Postipankin ja säästöpankkien yhdistymisessä toimin projektipäällikkönä valtakunnallisesti (113 konttoria).
Palvelukeskustoimintaa olen johtanut ja kehittänyt yli kahdenkymmen vuoden ajan toimien eri johtoryhmissä jäsenenä ja osastonjohtajan tehtävässä. Ensin Sampo-Leoniassa ja sitten OP-ryhmässä.
Johtamani organisaatio on voittanut kaksi kertaa (2009 OP ja 2017 TVR) vuoden Contact Center ja Suomen parhaan asiakaspalvelun palkinnon.
Viimeiset kolme vuotta olen ollut kehittämässä Työllisyysrahaston Talouden ja rahoituksen toimintoja. Rahasto yhdisti talouspalvelut vuosi sitten kahden eri organisaation toimijoista ja olemme laatineet johdollani tulevaisuuden taloushallinnon prosessia. Rahasto laskuttaa vuositasolla keskimäärin maksuja yli 3 miljardia ja lainaa tai sijoittaa varoja suhdannepuskurin puitteissa pääasiassa suoraan markkinoilla.
Olen kauppatieteiden maisteri pääaineina yrityksen hallinto ja yksityisoikeus. Lopputyöni aihe oli ”Erään tavaratalon yrityskuva – millainen se on ja miten saatuja tuloksia voidaan hyödyntää strategisessa suunnittelussa”.
Toisena tutkintona olen suorittanut ammatinopettajan tutkinnon vuonna 2017. Olen opiskellut työn ohella viimeisen kuuden vuoden aikana paljon strategisen osaamisen kehittämistä, muutoksen hallintaa sekä fasilitointia. Tein mm. kasvatustieteen kandityön vuonna 2016 TVR:stä aiheena: ”Miten uusien asiakasneuvojien perehdyttämiskoulutus vaikuttaa uusien ajattelutapojen omaksumiseen”. Kasvatustieteen opintoni painottuivat osaamisen ja työn kehittämiseen. Olen lisäksi suorittanut puolen vuoden ”Asiantuntija aikuiskouluttajana ja konsulttina”- koulutuksen.
Olen toiminut aktiivisesti myös kahdessa alueellisessa Nuorkauppakamarissa. Olen esiintynyt monissa sadoissa eri järjestäjien tilaisuuksissa esittelemässä toiminnan kehittämistä kotimaassa ja ulkomailla.
LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssit:
LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssivalmentaja
LUONTAISET TAIPUMUKSET™ esihenkilötyön lisenssivalmentaja