Agata Makowiecka

Näkökulmien avartaja – INFP

Valmennuskielet: suomi, englanti

+358 40 578 1005
agata@mielentaydelta.fi

Halmako Oy

Olen koulutukseltani eläinlääkäri ja saanut toteuttaa koulutustani hyvin monipuolisesti. Työuraani mahtuukin praktiikkaa, markkinointia, kouluttamista, asiantuntijatyötä, yrittäjyyttä ja johtamista. Nämä antavat minulle hyvän kokemuspohjan työskennellä juuri näiden alojen tekijöiden kanssa.

Jokin on aina johdatellut minua ihmisten parissa työskentelyyn. Kun ammattikunnassani alkoi herätä keskustelua eläinlääkäreiden työhyvinvointiin liittyvistä ongelmista, päädyin kouluttautumaan ratkaisukeskeiseksi työnohjaajaksi (STOry). Se muuttikin kokonaan urani suunnan. Löysin sen, mihin minut on selvästikin tarkoitettu, tueksi ja kanssakulkijaksi työelämän solmukohtiin.

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -menetelmään tutustuminen oli omaa ajattelua mullistava kokemus. Yhtäkkiä omat valinnat ja taustalla vaikuttavat motiivit avautuivat täysin uudella tavalla. Ymmärsin nopeasti, että käsissäni oli nyt työkalu, jolla myös muiden ihmisten ja erityisesti työyhteisöjen elämää voisi helpottaa suuresti. Tämä on tärkeässä roolissa sekä työnohjaajan että valmentajan työssäni.

Oman esihenkilöuran sudenkuoppiin tutustuminen ovat varmaankin syynä sille, että johtaminen kiinnostaa minua aivan erityisesti. Esihenkilöiden tukemisella on suuri merkitys koko työyhteisön hyvinvoinnille ja sitä kautta yrityksen toiminnalle. Suuri mielenkiinnon kohde on ratkaisukeskeisen prosessin soveltaminen johtamistyöhön. Sen tiimoilta järjestän vuosittain koulutuksia – Ratkaisukeskeisen johtamisen koulutus yhdessä Taitotalon kanssa.

Työnohjaajan työssäni olen parhaimmillani, kun saan auttaa asiakkaitani ajatusten selkiyttämisessä, suunnan ja uusien näkökulmien löytämisessä ja omien vahvuuksien käyttöönottamisessa.

Autan mielelläni niin johtamisen haasteissa kuin työyhteisöjen haasteiden selättämisessä. Yhdessä löydämme keinot esimerkiksi kommunikaation parantamiseen tai perustehtävän kirkastamiseen sekä saamme työyhteisön toimimaan parhaalla tavalla yhteen.

 

Lue Agatan blogikirjoitus.

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssit:

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssivalmentaja

Työryhmän taipumukset -lisenssivalmentaja