Pertti Parpala

Ajattelun inspiroija – ENFJ

Valmennuskielet: suomi

+358 050 592 6970
pertti.parpala@gmail.com

Olen koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri. Olen toiminut opettajana peruskoulussa, 7 vuotta opetuspäällikkönä sekä rehtorina 20 vuotta. Tiimiakatemian Globalin tiimimestarivalmentajatutkinnon sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon suoritin 2015.  Urheilun parissa toimin yli 20 vuoden ajan valmentajana valmentaen eri ikäisiä koripallojoukkueita. Toimin tällä hetkellä Ritaharjun monitoimitalossa rehtorina. Yhtenäinen peruskoulu on tällä hetkellä Suomen suurin peruskoulu. Talossa on 1500 1-9 vuosiluokan oppilasta, 106 opettajaa sekä 24 ohjaajaa.

Ihmisten – ja muutoksien johtaminen ovat olleet asioita, joissa olen päässyt hyödyntämään omia luontaisia taipumuksiani.  Yhdessä tekeminen, uusien asioiden innovointi katsomalla rohkeasti tulevaisuuteen ja lopulta muutoksien läpivienti ihmisten osaamista hyödyntäen ovat minun vahvuusalueellani.

Erityisosaamiseni liittyy oppilaitosyhteisön toimintakulttuurin kehittämiseen. Olen valmentanut lukuisia yhteisöjä toimintakulttuuriin liittyvien osatekijöiden tunnistamisessa ja kehittämisessä. Matkan aikana olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on tunnistaa ja ymmärtää toimintakulttuurin moninaisuus ja siihen liittyvät osatekijät.  Yksi tärkeimmistä osatekijöistä kulttuurin rakentamisessa on ihmisten osaamisen ja erilaisuuden ymmärtäminen, hyväksyminen ja ennen kaikkea hyödyntäminen. Kysymys on viime kädessä edellytyksien luomisesta yhteisön ja siellä olevien jäsenten mahdollisuudesta oppimiseen.

Itsetuntemukseni lisääminen ja sitä kautta mahdollisuus itseni johtamiseen ovat auttaneet minua hyödyntämään osaamistani esimiestyössäni. Olen kehittynyt sovittamaan omat johtamisentekoni paremmin yhteisömme yksittäisen jäsenen sekä eri tiimien tilanteisiin oman ajatteluni muutoksen kautta. Teen ja teemme tänään parempia päätöksiä matkalla kohti yhteistä tavoitetta.

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssit:

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssivalmentaja