Kirjoittaja: valmentaja Jari Saarenpää |

 

Onko sinussa transformatiivisen johtajuuden potentiaalia?

Elämme äärimmäisiä aikoja. Kuluneiden muutamien viikkojen aikana olemme päivittäin kuulleet mittavista irtisanomisuutisista, kuulleet yhteiskuntasopimuksen kariutumisesta ja nähneet kuvottavia kuvia maailman pakolaishädästä, jonka ensimmäiset heijasteet näkyvät jo meillä Suomessa saakka. Ehkä pysäyttävin uutinen itselleni oli parin päivän takainen uutinen Itävallasta, jossa kuorma-auton ilmatiivistä kontista löytyi 71 ihmistä murhattuina. Siteeratakseni Hesarin kolumnistia Katja Boxbergia (Hesarin pääkirjoitus 8.8.2015):

”Käynnissä on äärimmäinen yhteiskunnallinen, sosiaalinen, antropologinen ja kansantaloudellinen murros. Itse kukin voisi tarkastella murrosta kylmän viileästi, jos samaan aikaan ei tarvitsisi lyhentää asuntolainaa, maksaa lasten harrastuksia ja tuntea kalvavaa epävarmuutta omasta tulevaisuudesta.”

 

Pysähdyn päivittäin ihmettelemään, mikä tässä maailmassa mättää. Tänä päivänä, 46-vuotiaana suomalaisena miehenä, pysähdyn myös jatkuvasti miettimään, mitä minä voisin tehdä kaiken tämän hädän keskellä auttaakseni heikompiosaisia. Jokin jatkuvasti kasvava tunne sisälläni ajaa minua tekemään jotakin, mutta en vielä ole oikein saanut langanpäistä kunnolla kiinni. Kunnes tänä kesänä alkoi tapahtua oivalluksia.

 

Innostuksen oivallus

innostuksen oivallus

Albert Einsteinin kuuluisaksi tullut nerouden leimahdus menee jotenkin näin:

”Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla ja tietoisuuden tasolla kuin millä ne ovat syntyneet”.

Kyseinen sananparsi tarjoiltiin eteeni eri kautta useita kertoja kesän aikana ja vasta kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä siihen törmätessäni pysähdyin ajatuksen äärelle. Intuitioni tuotti nopeasti ajatuksen – no mutta tässähän piilee suuri viisaus, miksi tämä asia ei ole aiemmin minua puhutellut?

Tajusin omakohtaisesti toistaneeni ongelmanratkaisussa samaa ajattelun ja tietoisuuden tasoa pääsääntöisenä ratkaisumallinani. Ei ihme että asiat ovat junnanneet paikallaan!

Asiat ovat nyt toisin. Olen saanut herätyksen. Innostuksen oivalluksen, kuten sitä itse nimitän. Kuulostaa oudolta, varsinkin kun sen nyt kirjoitan ja julki lausun, enkä pidä itseäni edes mitenkään uskonnollisena ihmisenä. Henkisenä kylläkin, mutta en uskonnollisena. Herätykseni myötä olen päättänyt lähteä tutkimusmatkalle omaan ammattiini – muutosjohtajuuden valmennukseen (eng. Change Management). Toden totta, tähän astinen muutosjohtajuuden kehittämisen mainstream on keskittynyt samalle ajattelun ja tietoisuuden tasolle, kuin millä ongelmat ovat syntyneet!

 

Change Managementista Transformational Leadershippiin

Transformational Leadership

Perinteinen muutosjohtamisvalmennus (Change Management) keskittyy kompetenssien kehittämiseen, minkä paras ilmenemismuoto mielestäni on erilaiset esimiesten taitovalmennukset. Parhaimmillaan esimies oppii uusia taitoja ja toimintamalleja, joiden avulla hän kykenee osallistamaan porukan. Tämä näkyy organisaatioissa yhteisen ymmärtämisen ja sitoutumisen aikaansaamisena. Otetaan porukka mukaan suunnittelemaan omaa tekemistä, jolloin jokainen yksilö kokee saavansa vaikuttaa. Niin yksinkertainen on resepti, jolla ihmisen mieleen voidaan vaikuttaa. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, koska tämä on samaa ajattelun ja tietoisuuden tasoa, kuin millä ongelmat ovat syntyneet.

Ongelma perinteisessä lähestymisessä on, että vaikka esimies kyllä tietää valmennuksen jälkeen, miten pitäisi johtaa uudella tavalla, hän toimii kuitenkin vanhalla, totutulla tavalla. Väitän, että 80% esimiesvalmennukseen käytetystä investoinnista ei palaa takaisin tuottoina yrityksen kanssaan, koska esimiestä ei ole osattu sitouttaa oikeasti ”yhtiön mieheksi tai naiseksi”, vaan valmennuksiin lähdetään tänä päivänä hyvin henkilökohtaisella agendalla. Muutos henkilökohtaisen agendan korostumiselle on viimeisen 10 vuoden aikana ollut raju!

 

Uusi ajattelun ja tietoisuuden taso

Mikä sitten olisi tuo uusi ajattelun ja tietoisuuden taso? Viranomaisten termein, esitutkintavaiheessa päätutkintalinjani on Transformational Leadership. Olen törmännyt tähän sanapariin viimeaikoina ”liian usein” LinkedIn’n postausten kautta. Aiemmin pidin sitä ”yhtenä amerikkalaisena isminä”, mutta tarkemmin asiaan nyt perehtyneenä joudun perumaan sanani, mitä ei tapahdu kovin usein.  Sanojen peruminen ei todellakaan ole helppoa eteläpohojalaasella genetiikalla.

Uusi ajattelun ja tietoisuuden taso

Transformatiivinen johtajuus (eng. Transformational Leadership) keskittyy johtajan henkilökohtaisen kapasiteetin kehittämiseen ja mindsetin muutokseen. Itsensä johtamisesta puhutaan paljon, mutta ymmärrykseni mukaan tässä on kyse paljon laajemmasta asiasta. Jos ajatellaan perinteistä muutoksen johtajuutta – kompetenssien ja taitojen kehittämistä –kehittämisessä keskitytään siihen, MITÄ tiedetään. Transformatiivinen johtajuus keskittyy ns. vertikaaliseen kehittämiseen, jossa peruskysymys kuuluu ”MITEN tiedämme?

Transformatiivinen johtajuus keskittyy vertikaaliseen kehittämiseen, jossa kysymys kuuluu ”MITEN tiedämme?” Klikkaa ja Twiittaa

 

Siteeraan seuraavassa Heidi Gutekunstin erinomaista kirjoitusta Kauppalehti Optiossa elokuussa.

”Meillä on paljon ihmisten luomia rakenteita, joista emme enää pidä ja jotka eivät enää palvele meitä. Mutta meillä ei ole kapasiteettia muuttaa niitä. Siihen tarvitaan transformatiivista johtamista. Transformatiivinen johtaja pystyy muuttamaan tekemisen tapoja ja luotuja rakenteita. Hän pystyy liikkumaan strategian, toiminnan ja visioiden välillä, ajattelemaan systeemisesti, sitouttamaan henkilöstöä ja ratkomaan konflikteja. Se johtuu hänen kyvystään olla läsnä, katsoa asioita eri aikaperspektiivistä, nähdä kokonaisuuksia, asioiden välisiä suhteita ja eri näkökulmia.”

Heidin artikkeli puhuttelee minua. Törmään jatkuvasti asiakkaillani oireisiin, joiden juurisyyt ovat rakenteellisia ja niitä ei voi korjata esimiesten taitovalmennuksia järjestämällä. Tarvitaan rakenteisiin puuttumista, joka ei onnistu perinteisellä ajattelulla ja aikaisemmalla tiedollisella tasolla. Tyypillisessä tapauksessa asiakas esittää käppyröitä kasvavista sairauspoissaoloista ja suuresta vaihtuvuudesta avainhenkilöiden osalta. Kun kysyn, mitä olette tähän saakka tehneet, vastaus on lähes poikkeuksetta ”olemme kouluttaneet esimiehiä, mutta emme ole saaneet käppyröitä punaiselta vihreäksi”. Ja hetken kuluttua koulutettu esimies nostaa kytkintä paremman diilin perässä!

Siteeraan vielä pienen pätkän Heidin ansiokasta kirjoitusta:

”Johtajan vertikaalinen kehittyminen tarkoittaa uudenlaisen ajattelu- ja havainnointitavan opettelua. Tämä kehittäminen vie kohti transformatiivista johtamistapaa. Se on eri asia kuin muutosjohtaminen. Muutosjohtamisessa analysoidaan nykytilanne ja korjataan reiät. Transformaatiojohtamisessa muutetaan toiminnan tapoja.”

 

Oletko sinä valmis tutkimaan uutta lapsen uteliaisuudella?

lapsen-uteliaisuudella

Asiat on siis pystyttävä näkemään uudella tavalla ja on ymmärrettävä erilaisia ajattelutapoja. Ratkaisevaa on, että alkaa toimimaan toisin, pelkkä ajattelu ei riitä.

Transformatiivisessa johtajuuden kehittämisessä keskitytään esimiehen ominaisuuksien, itsetuntemuksen ja kokemuksen kehittämiseen. Usein unohtuu se tosiasia, että aikuisten kognitiivinen kyky kehittyy siinä missä lapsillakin, jos kohta hitaammin ja kehitys vaatii paljon enemmän aktiivista työtä.

Itseään kehittänyt esimies pystyy toimimaan epämukavuusalueella, joka lienee tänä päivänä vallitseva olotila äärimmäisen yhteiskunnallisen, sosiaalisen, antropologisen ja kansantaloudellisen murroksen ollessa todellisuutta.

 

Tähän loppuun vielä pähkinänkuoressa asioita, jotka vievät kohti transformatiivista johtajuutta (Lähde: Kauppalehti Optio 19.8.2015):

  • Pysähdy! Älä ryntää tilanteisiin, vaan havainnoi ensin omaa ja muiden toimintaa.
  • Etsi epämukavuutta! Hakeudu paikkoihin, jotka ovat sinulle epämukavia, ja tarkkaile, miten toimit niissä. Se opettaa itsestäsi.
  • Tutustu uuteen! Uusien asioiden äärelle hakeutuminen altistaa uusille näkökulmille ja opettaa. Havainnoi, pystytkö tutustumaan niihin vai haluatko heti sulkea ne pois.
  • Meditoi! Mindfulness ja meditaatio opettavat havainnoimaan sellaista, mitä yleensä sivuutetaan.
  • Vahvista intuitiota! Esimerkiksi päiväkirjan pitäminen tai kaikkien päässä lentävien ajatusten kirjoittaminen ylös minuutin ajan joka päivä avaa silmiä ja vahvistaa intuitiota.

 

Montako näistä asioista sinä teet viikottain? Ilokseni huomaan, että olen vähintään riskiryhmässä kuulua siihen 5% populaation, jolla saattaa löytyä potentiaalia transformatiiviseen johtajuuteen.

Toivottavasti tämä kirjoitus herättää sinussa ajatuksia ja parhaimmillaan innostaa ottamaan aiheesta lisää selvää. Itse jatkan tällä tutkintalinjalla, palaamme siis aiheeseen!

 

Kirjoitus on julkaistu LinkedIn’ssä >>>

 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset