Kirjoittaja: FM Kari Helin |
Olen tunnistanut itsessäni pakkomielteen, jolle olen antanut nimen Tiskikonesyndrooma. Lyhennän tässä nimen muotoon TK-syndrooma. Sen keskeiset oireet ovat:
- pakottava tarve laittaa likaiset astiat suoraan tiskikoneeseen, ei tiskipöydän pesualtaaseen
- tarve asetella likaiset astiat koneessa tiettyyn järjestykseen, jotta koneeseen mahtuisi mahdollisimman paljon tiskejä ja että ne on pesun jälkeen helppo laittaa hyllyihin
- tarve panna peseytyneet astiat heti hyllyihin kun ne ovat kuivuneet
- tuntea suoranaista ylemmyyttä, kun näkee aviopuolisonsa toimivan ihan eri tavalla
Olen tunnistanut näissä ”tutkimuksissani” toisenkin pakkomielteen, joka liittyy tiskikoneeseen. Se on vaimoni tapa hoitaa samaa hommaa. Kutsun sitä Tiskikonefobiaksi. Lyhennän tässä nimen muotoon TK-fobia. Sen keskeisiä oireita ovat seuraavat:
- henkilö karttaa kosketuksia tiskikoneen kanssa
- henkilö kerää likaiset astiat tiskikoneen vieressä olevaan tiskialtaaseen ja toivoo, että joku näkymätön voima siirtäisi ne tiskikoneeseen
- jos näkymätön voima ei ole paikalla ja tiskiallas täynnä astioita, henkilö sulloo astiat tiskikoneeseen ihan satunnaisessa järjestyksessä
- sen jälkeen hän toivoo, että näkymätön voima purkaisi tiskikoneen sisällön asiakaappeihin
Molemmat pakkomielteet ovat siitä ovelia, että ne voi tunnistaa vain siinä tapauksessa, että perheessä on kummankin pakkomielteen edustaja.
Jos kumpikin aviopuoliso kärsii TK-syndroomasta he pitävät pakkomiellettään normaalina toimintana ja molemmat kilvan hyörivät tiskikoneen kimpussa, kilpailleen siitä kumpi ehtii laittaa enemmän asioista koneeseen ja kumpi ehtii purkaa niitä enemmän pois.
Jos kumpikin aviopuoliso kärsii TK-fobiasta, molemmat keräävät likaiset astiat tiskialtaisiin ja tiskipöydälle. Samalla he kurkkivat ovelta tai kulmiensa alta olisiko toisen osapuolen hermo pettänyt ja siirtänyt likaiset astiat tiskikoneeseen.
Jos toinen osapuoli kärsii TK-syndroomasta ja toinen taas TK-fobiasta, kuten tilanne meidän kohdalla on, tilanne on kohtalaisen siedettävä, koska siirrot koneeseen ja sieltä ulos, tulevat hoidetuksi. Pientä nurinaa kuuluu vain TK-syndroomasta kärsivän suunnasta: ”Miksi tiskiallas on taas täynnä tavaraa, vaikka hetki sitten laitoin kaikki tiskikoneeseen?”
Taipumus
Kysymys on tietysti ihmisten erilaisuudesta. Tätä on todella vaikea laittaa lapsena opittujen mallien piikkiin koska meillä kummallakaan ei ollut lapsuuden kodissa tiskikonetta. Eli selitystä kannattaa hakea taipumusmalleista.
Yhden selityksen näille kahdelle erilaiselle toimintamallille tarjoaa MBTI-teorian taipumuspari J/P, jotka kuvaavat kahta erilaista elämäntyyliä: järjestelmällistä (J) ja spontaania (P).
- J-taipumuksen omaaville on tunnusomaista se, että kaikilla tavaroilla on oma paikka, jonne tavarat palautetaan käytön jälkeen.
- P-taipumuksen omaaville on taas tunnusomaista, että tavara laitetaan käytön jälkeen lähimpään vapaaseen paikkaan. Näin tavaroiden paikat ovat jatkuvasti pienessä liikkeessä.
J-tyyppinä astioiden puhdistamisen logiikka toimii minun kohdallani seuraavalla tavalla:
Jokaisella astialla on oma paikkansa jossakin kaapissa tai hyllyssä eli J-tyypeillä tavaroissa on paikkainformaatio. J-ihminen pyrkii palauttamaan astiat käytön (ja pesun) jälkeen entisiin paikkoihin. Sieltä astia taas löytyy kun tarvitaan.
Säilytyspaikan lisäksi pestävillä tavaroilla on oma pesupaikkansa tiskikoneessa. Muita paikkoja ei tarvitse. Esimerkiksi tiskiallas ei kuulu J-ihmisen ”maailmankuvaan”. Sitä tarvitaan vaan erityisen suurien astioiden pesemiseen.
Vaimollani, joka on P-tyyppi, näyttäisi olevan päässä hyvin erilainen ohjauskuva. Huomaan sen kun olen ollut poissa kotoa vaikka viikon. Monet astiat ovat vaihtaneet hyllyissä paikkaa.
Kun vaimolla ei ole P-tyyppinä tavaroilla vakiopaikkaa tiskikoneessa ja hyllyissä, hän laittaa likaiset astiat ”odotuspisteeseen”, joka on lähinnä tiskiallas. Silloin ei tarvitse tehdä päätöstä mihin kohtaan tiskikonetta mikin astia laitetaan.
Tiskiallas on vaimolla monen muunkin keittiöprosessin, esimerkiksi kukkien hoidon, ruuanlaiton, siivouksen, odotuspiste eli tiskiallas alkaa muistuttaa, varsinkin ruuanlaiton jälkeen, kaatopaikkaa. Kun itse laitan ruokaa, mikä tapahtuu melko harvoin, juuri mitään ei jää tiskialtaaseen tai apupöydille.
Kun vaimoni täyttää tiskikoneen, tavarat ovat hyvin satunnaisessa järjestyksessä ja sen sisältöä on pesun jälkeen vaikea purkaa.
Tiskiallas on vaimolla monen muunkin keittiöprosessin, esimerkiksi kukkien hoidon, ruuanlaiton, siivouksen, odotuspiste eli tiskiallas alkaa muistuttaa, varsinkin ruuanlaiton jälkeen kaatopaikkaa.
Miten tällaisessa tilanteessa kannattaisi toimia?
Olen yrittänyt monenlaisia keinoja:
- pyytää häntä laittamaan likaiset asiat suoraan koneeseen, perunan kuoret ja muovipakkaukset suoraan roskapussiin, ylimääräiset ruokatarvikkeet jääkaappiin, jne. Tällainen neuvominen johtaa helposti vastahyökkäykseen, joka aiheuttaa aikaisempaa suuremman ongelman.
- opetella sietämään vaimoni luontaista P-tyyliä ja olla pelkästään tyytyväinen roolistani perheen ”järjestysmiehenä”
- opetella suhtautumaan asiaan huumorilla ja kiinnittämällä enemmän huomiota hänen vahvuuksiinsa (erinomainen ruuanlaittaja, hyvä huumorintaju, jne.)
Nyt huomaan käyttäväni yhtä uutta keinoa: kirjoittaa asiasta opettavainen tarina ja julkaista se jossakin.
Ehkä se auttaisi joitakin muitakin ymmärtämään ja sietämään toistensa erilaisuutta?
|kuvat Shutterstock|