Kirjoittaja: Tanja Meronen | Yrittäjä, pedagogian, viestinnän, asiakaskokemuksen ja palvelumuotoilun asiantuntija, LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentaja

 

Pienet ja keskisuuret yritykset joutuvat tiukentuvissa talousraameissaan käyttämään entistä enemmän mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään tarjotakseen verkostolleen sen kaipaamia tukipalveluita. Yritysten kannattaakin haastaa perinteiset tavat huolehtia yhteisöllisyydestä ja verkostonsa hyvinvoinnista. 

Erilaisiin yhteisöihin kuuluvilla jäsenillä on olemassa tapahtumiin ja tilaisuuksiin soveltuvia fasiliteetteja sekä erityisosaamista. Kun kahvipöydissä sellaisista ohimennen vihjaillaan, kannattaa ideoihin tarttua.

 

Pitkäjänteistä hyötyä villeillä ideoilla ja osallistumisen ilolla

 

Talkoilu sekä yhteisöllinen tekeminen nostaa jälleen päätään entistäkin potentiaalisempana toimintamallina yhteiskunnassamme. Talkoot ja vapaaehtoistyö sekä niiden vaatimat asenne ja henki istuvat luontevasti erityisesti yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen toimintatapaan. Niiden hyödyntämistä perinteisissä työorganisaatioissa kuitenkin arkaillaan, turhaan.

Yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävän tapahtuman suunnittelu ja järjestäminen yhdessä antaa jäsenilleen yksilöinä sekä ryhmänä huomattavasti enemmän kuin valmiiseen tapahtumaan osallistuminen. Osallisuus palkitsee monella tapaa ja pitkäjänteisesti. Järjestelyissä alusta asti mukana oleminen sitouttaa ja lisää yksilön arvontunnetta. 

Yhdessä tekeminen ja kunkin erityisosaamisen hyödyntäminen vaikkapa ohjelmanumeroina lisää syvempää tutustumista kuhunkin erilaisena yksilönä ja mielenkiintoisena ryhmän jäsenenä. Rennosti yhdessä puuhailu tuo esiin piileviä vahvuuksia ja taipumuksia, joiden tiedostamisesta on hyötyä myös työympäristöissä. Ihminen kun on energisimmillään päästessään tekemään luontaisten vahvuusalueidensa tehtäviä.    

 

Talkoilu sekä yhteisöllinen tekeminen nostaa jälleen päätään entistäkin potentiaalisempana toimintamallina yhteiskunnassamme. Share on X

 

Tuumasta toimeen

 

Tuttua on, että ideoita, toiveita ja puhetta organisaatioissa piisaa. Itse toiminta vaatii yleensä sen yhden riittävästi inspiroituvan käynnistäjän, joka alkaa toimia. Tällöin ratkaisevaa on, että useampi innostuu nopeasti mukaan ja ottaa vastuulleen oman osuutensa järjestelyistä. Tapahtumien organisoiminen kun vaatii aina yllättävän paljon miettimistä, tiedottamista ja muita järjestelyitä. 

Näin syntyi myös LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -kesäretriitti, since 2019, joka osallistujiensa mukaan on jo vakiinnuttanut paikkansa vuosittaisessa ohjelmistossa. Ajatuksena oli lanseerata uudenlainen yhteisöllinen, ammatillista ja henkilökohtaista hyvinvointia lisäävä tapahtuma yksinyrittäjille. Satavuotiaalle vuokratorpalleni Oriveden kuminapeltojen syleilyyn kutsuttiin lisensoidut valmentajamme, joista seitsemän pääsi paikalle tällä lyhyellä varoajalla.

 

 

Rentoa meininkiä ilman paineita

 

Odotetusti valmentajistamme paikalle innostuivat seurassa viihtyvät, uteliaat ja sisäisistä arvoista kumpuavista ilmiöistä kiinnostuneet ENFJ- sekä ENFP -tyypit. Niinpä oli tiedossa, että juttu tulee luistamaan ja yhdessä oleilu olemaan helppoa. Tutustuminen ajattelutyyleiltään samankaltaisiin oli luontevaa ja nopeaa. Siksipä ei kulunut hetkeä pidempään, kun toisilleen tuntemattomatkin kokivat olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi.  

Tapahtuma oli osallistujille maksuton ja järjestelyt toimitettiin rennolla talkooperiaatteella. Jokainen toi tullessaan panoksensa yhteiseen ruokapöytään ja yhdessä kokkailuun. Lisäksi kukin oli valmistellut omalle tyylilleen ja taipumuksilleen luontaisesti sopivaa ohjelmaa. Pääsimme kokemaan rennon ja hyväntuulisen yhdessäolon lisäksi mm. useita joogalajeja sekä myyntikoulutusta. Joogin ja myyntigurun lisäksi joukostamme paljastuivat mm. erä- ja retkeilymestari, luontotietäjiä, soittajia sekä taiteilijoita. Vatsojemme ja virkeän mielen onneksi myös useita gourmet-kokkeja.

 

 

Koska torppamme sijaitsee keskellä rauhallisinta ja puhtainta luontoa, kutkutteli Luontoäiti vuoroin kaikkia aistejamme. Majoitus näissä pittoreskeissa olosuhteissa tapahtui kunkin itselleen valitsemassa majoitteessa. Yön tullen sai jokainen kömpiä fiiliksensä mukaan lepäämään aittoihin, torppaan, telttaan, retkiriippumattoihin tai puutelttaan. Yö ulkona tarjosi kuunneltavaksi sudenhetken hiljaisuuden sekä lintujen aamukonserton auringon noustessa. Herääminen auringonsäteiden osuessa kasvoille on luonnollisinta, mitä voin kuvitella. 

 

 

Pari päivää kollegoiden kanssa järjestelyprosesseineen tarjosi osallistujilleen kaivattua tukea yksinyrittäjyyteen, hengenheimolaisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Ja mikä tärkeintä, uskoa tulevaisuuteen sekä valitsemalleen yrittäjyyden polulle.

Tervetuloa mukaan LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentajaporukkaamme! Kanssamme et jää yksin.

 

___________________________________

 Tanja Meronen

KETTU viestintä- ja valmennus

tanja.meronen@gmail.com

+358 40 756 0838

 

ENFJ  ─ Optimistinen realisti ja unelmiensa toteuttaja

Tanja on syvällisiä keskusteluita sekä luonnon tapahtumien havainnointia rakastava kirjoittaja, valokuvaaja ja valmentaja Lempäälästä. Hänen intohimonsa on inspiroida ihmisiä erityisesti itsensä kehittämisessä ihmissuhteissaan, vanhemmuudessaan sekä luontosuhteessaan. Tyttäriensä kanssa hän viihtyy luonnon helmassa retkiriippumatoissaan ympäri vuoden. Tanja kiinnostui LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -menetelmästä saadessaan siitä konkreettista ja nopeaa apua pieneen työyhteisöönsä, jäsenten erilaisuuden tunnistamisen, ymmärtämisen ja hyödyntämisen kautta. 

  

Tutustu Tanjaan:

www.linkedin.com/in/tanjameronen

https://www.facebook.com/tanja.meronen

https://www.instagram.com/tanjameronen

KETTU viestintä ja valmennus  – sivut tekeillä www.kettu.fi

 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *