Kirjoittaja: HARRI VIRTANEN

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentaja

Luonnollisesta elämästä inspiroitunut idealisti

 

(Työ)uupumus –vitsaus kuriin

 

Nykyajan suurin vitsaus työelämässä on uupumus. Sen yhtenä merkittävänä aiheuttajana on merkityksellisyyden tunteen katoaminen. Se voi johtua siitä, että ihminen ei sisimmässään saa työstä sitä, mitä kokee tärkeäksi.

Hän ehkä toimii työtehtävissä, jotka eivät inspiroi tai joissa ei ole mahdollista kasvaa ja kehittyä. Ei ehkä ole vapautta toimia itselle luontaisella tavalla. Toisaalta toinen sudenkuoppa on, että innostus vie mukanaan ja homma lähtee käsistä. Unohdetaan palautuminen, ruokailu, ihmissuhteet, harrastukset. Ihminen katoaa työhön ja se valtaa koko tietoisuuden.

Oma kokemukseni työssä uupumisesta on, että silloin ihminen kadottaa itsensä. Ei enää tunnista itseään ja toimii itselle epäluonnollisella tavalla. Omana itsenäni olen ulospäinsuuntautunut, innostuva, kokonaisuuksia hyvin ymmärtävä tiimityöntekijä, joka kannustaa työkavereita ja näkee jatkuvasti uusia mahdollisuuksia niin organisaation kehittämisen kuin työntekijöiden hyvinvoinnin suhteen. Stressitilassa olen taas sisäänpäin kääntynyt, pikkutarkka pilkunviilaaja, ylivastuullinen ja eristäytyvä. Jälkimmäinen polku loppui uupumiseen ja sen seuraukset heijastuivat myös siviilielämään.

 

Kun ihminen uupuu, joutuu hän perustavien asioiden äärille. Kuka minä olen, mitä minä elämältä haluan, mitkä ovat minun prioriteettini, mikä on ihmisarvoni? Share on X 

 

 

Uupumus on mahdollisuus oppia

Kun ihminen uupuu, joutuu hän perustavien asioiden äärille. Kuka minä olen, mitä minä elämältä haluan, mitkä ovat minun prioriteettini, mikä on ihmisarvoni? Nämä kysymykset voivat nousta pintaan ja niiden tarkoitus on tarkentaa suuntaa kohti itselle luonnollista (työ)elämää. Voi olla, että joutuu uudelleen arvioimaan omaa suhdettaan työhön; sen sisältöä, työympäristöä ja sopivuutta omaan arvomaailmaan. Onko joitain työtehtäviä, jotka ovat itselle liian haastavia tai rutiininomaisia vai onko työnimu kenties kadonnut? Antaako työ sisäistä tyytyväisyyden tunnetta ja saanko tukea tarvittaessa? Tulenko nähdyksi ja kuulluksi? Onko joku vaihe elämässä ohitse ja onko aika vaihtaa suuntaa?

Omalla kohdallani (työ)uupumus johti siihen, että täytyi opetella sanomaan EI lähes kaikilla elämänalueilla. Jäljelle jäivät vain ydinasiat.

Täytyi opetella sanomaan EI omille vaatimuksille, niin työn, ihmissuhteiden kuin harrastustenkin osalta. Ja kohtaamaan ne tunteet, joita kykenemättömyys herätti. Ja aina vaan uudestaan. Irti päästäminen itselle luontaisesta energisestä ja aktiivisesta elämäntavasta oli äärimmäisen haastavaa. Samalla kuitenkin armollisuus ja lempeys lisääntyi, kun aloin hyväksymään sitä, että tilanne on tämä ja sitä tulee kunnioittaa.

Suunta siis tarkentui ja kaikki ylimääräinen jäi pois. Opin rajaamaan elämästäni pois tarpeettomia asioita ja ihmisiä. Löysin taas perusasioiden äärelle ja aloin kunnioittamaan omia tarpeitani ja haluani rakentaa tulevaisuutta, jossa jaksaminen ja hyvinvointi ovat etusijalla. Alkoi uuden viestinnän opettelu ja tilan ottaminen. Sekä PALAUTUMISEN haltuunotto.

 

Palautumiseen päiväunia ja tanssia

Oma luontainen tekemisen rytmi ja -tapa sekä itselle sopivat palautumismetodit niin työpäivän aikana kuin vapaa-ajalla ovat isossa roolissa. Vaatii rohkeutta viestiä itselle sopivista palautumisen muodoista, ottaa tarvittaessa oma tila sekä laittaa käytäntöön palautumisen tavat, jotka saattavat poiketa olemassa olevista.

Toiset tykkäävät puhua keskenään kotiasioista kahvitauolla, toiset sirppivät kofeiinitonta sikuria ja ovat hetken hiljaa. Jotkut käyvät ulkona kävelyllä ja tuulettavat ajatuksiaan. Edellisessä työpaikassani ehdotin pienien päiväunien mahdollisuutta marraskuun pimeinä aikoina. Muutamana iltapäivänä kahvikiintiön ollessa täynnä, toimivat 10 min päiväunet huomattavasti paremmin. Toinen löytämäni ja käyttöönottamani virkistysmuoto työpäivän aikana on tanssi mukaansatempaavan musiikin tahdissa. Näin kehon ja mielen jumit aukeavat ja energia alkaa jälleen virtaamaan.

Naurettavaa, hullua, ajantuhlausta vaiko oikeasti toimivaa? Suosittelen kokeilemaan! Jos perimmäinen tarkoitus on tuloksekas toiminta ja työhyvinvointi, voisi myös yksilöllisille tavoille olla tilaa.

 

 

Uupumus ehkäistävissä toimintamallia päivittämällä

Kun vaikein muutosvaihe on käyty lävitse ja paluu terveempään (työ)elämään on edessä, on aika ottaa käyttöön päivitetty toimintamalli, jonka mukaan:

  • Minulla on vastuu omasta hyvinvoinnistani ja viestitän sitä ympäristööni sanoin sekä teoin
  • Pyrin löytämään työtehtäviä (yhdessä työnantajani kanssa), jotka energisoivat ja jotka ovat minulle luontaisia (ainakin riittävässä määrin)
  • Etsin ja otan käyttöön itselleni toimivat tavat palautua, niin työpäiväni aikana kuin vapaa-ajallanikin
  • Tunnistan omat rajani ja kunnioitan niitä (työ)elämässäni
  • Haluan olla vastuullinen ja positiivinen osa toimivaa ja kehittyvää (työ)yhteisöä
  • Olen läsnä ja arvostan lähipiiriä, ystäviä sekä työkavereita ja osoitan sen heille
  • Pyrin kehittämään vuorovaikutustaitojani
  • Annan ja otan vastaan positiivista sekä rakentavaa palautetta
  • Pyydän apua ajoissa, en jää yksin haasteiden kanssa
  • Syön, liikun ja lepään riittävästi
  • Olen kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäni
  • Elän oman arvomaailmani mukaista elämää

 

Näillä eväillä ja näkemyksillä kohti hyvinvoivaa syksyä ja talvea!

 

Harri Virtanen

Luonnollisesta elämästä inspiroitunut idealisti – ENFP

 

Tutustu Harrin palveluihin Luonnollinen ravitsemus ja Luonnollinen elämä sekä LUONTAISET TAIPUMUKSET™ 

Kirjoittaja:LUONTAISET TAIPUMUKSET

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *