Matti Anttonen

Urheileva tiimihengen kasvattaja – ISFJ

Valmennuskielet: suomi ja englanti

+358 41 444 5450
matti.anttonen@sharkfishstudios.com

Sharkfish Studios

Pääsin tutustumaan LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysiin ohjelmistoalan yrityksen johtoryhmälle pidetyn johtoryhmästä johtotiimiksi -valmennuksen kautta, johon osallistuin osana johtoryhmää. Silmiä avaava kokemus itselleni oli ymmärtää mistä ihmisten ajattelutyylien erilaisuus johtui ja mitä mahdollisuuksia se tarjosi. Jos tunnistamme ja ymmärrämme luontaiset vahvuutemme, voimme kasvattaa niistä voimavaran sekä itsellemme että yhteisöllemme. Ymmärsin samantien, minkälaiset mahdollisuudet analyysiä ja sen pohjana olevaa MBTI-teoriaa hyödyntäen olisi viedä yritysmaailman lisäksi myös urheiluvalmennusta eteenpäin.

Luonnehdin itseäni urheilevaksi tiimihengen kasvattajaksi. Parhaissa joukkueissa, joissa olen pelannut tai valmentanut, olen aina nähnyt todella vahvaa yhdessä tekemisen meininkiä. Tulosta ei tehdä, vaan se syntyy ruokkimalla kulttuuria, jossa voimme kehittää tiimipeliämme paremmaksi ja sitä kautta nähdä myös tulosten syntyvän sekä yksilö- että joukkuetasolla.

Olen itse urheillut pitkään pääsääntöisesti futsalin, jalkapallon ja tenniksen parissa ja päässyt kokemaan futsalkentillä Suomenmestaruuksien voittamista, mittamaan tasoani Euroopan huippuja vastaan ja toimimaan valmentajana pelaajille ja kouluttajana valmentajille. LUONTAISET TAIPUMUKSET™ analyysejä olen tehnyt IT-alan yritykselle sisäisenä koulutuksena ja päässyt kouluttamaan maajoukkuetason valmentajia lajitaktisten ja -teknisten taitojen lisäksi myös henkisen valmennuksen osa-alueella, johon MBTI-teoria tarjoaa mielenkiintoisia näkemyksiä ja vastauksia.

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssit:

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssivalmentaja
LUONTAISET TAIPUMUKSET™ esihenkilötyön lisenssivalmentaja