Esittelyssä LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentaja

Niko Saarinen, www.nikosaarinen.fi

Olen vaasalainen perheenisä, yrittäjä ja ikuinen kehittyjä, optimistinen idealisti. Toimintaani ohjaavat vahvasti arvovalinnat, ja niiden johdosta olen päätynyt kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen. Työkseni teen hyvinvointivalmennusta ja tuottavuuden kehitystä.

Kriisien kautta olen oppinut miten inhimillinen ja yksilöllinen lähestyminen muovaa ajattelumme laatua ja täten kokemaamme elämän mielekkyyttä. Kun kohtaamme toisen ihmisen, on subjektiivinen kokemus aina kahden kauppa. Yksilöllisen erilaisuuden oivaltaminen ja omien voimavarojen ymmärtäminen on ollut oman matkani suuria harppauksia ja nämä tahdon jakaa kanssasi.

Nautin suuresti muiden auttamisesta laajentamalla heidän ajattelunsa kokonaiskuvaa. Olenkin parhaimmillani kokonaiskuvien kanssa, ja siksi työskentelen holistisen hyvinvoinnin parissa. Tähtäimessä on yksilön kannalta kestävän arjen mahdollistaminen ja yrityksen kannalta henkilötuottavuuden kasvu. Et voi auttaa muita voimaan hyvin, jos et itse voi hyvin, siis priorisoi itsesi.

Minulla on 20 vuoden kokemus teollisuudesta missä olen työskennellyt useissa kansainvälisissä asiantuntijan, kehittäjän ja johtajan rooleissa. Koulutukseltani olen tekniikan maisteri, jolla on pedagoginen pätevyys toimia opettajana, opintoni suoritin päivätyöni ohella. Olen myös personal trainer, univalmentaja ja psyykkinen valmentaja.

Teen työtäni mielekkään ja merkityksellisen elämän puolesta, niin muille kuin itselleni.

 

Niko Saarinen

Holistisen hyvinvoinnin edistäjä, innostaja ja hyvän fiiliksen nostattaja

 

Tutustu Nikon palveluihin tästä!

TILAA LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -KIRJE

Tulet saamaan meiltä postia säännöllisesti. Postit sisältävät mielenkiintoisia kirjoituksia luontaisista taipumuksistamme ja miten ne näkyvät ja vaikuttavat elämäämme. Uutiskirjeissämme julkaisemme kiinnostavia uutisia sekä infoamme LUONTAISET TAIPUMUKSET™ tapahtumista, kampanjoista ja tarjouksista. Tilaa nyt lähettämällä meille yhteystietosi!