Petra Alijärvi

Arjen innostava improvisoija – ENFP

 

Valmennuskielet: suomi ja englanti

+358 44 339 6355
petra.alijarvi@coolla.fi

Coolla Oy

Olen innovatiivinen vuorovaikutuksen ja uraohjauksen moniosaaja, kouluttaja, sparraaja ja yrittäjä. Pitkä ura hoitotyön maailmassa niin sairaalassa kuin kenttäsairaalassa on antanut minulle mahdollisuuden nähdä elämän kirjoa joka kulmasta. Olen saanut haastaa itseäni, nähdä itseni vahvimmillani ja heikoimmillani. Nykyään yrittäjänä tämä kaikki opittu ja koettu auttaa itsetuntemukseni kehittämisessä sekä antaa luottamusta uskaltaa välillä pelottaviakin asioita. Yrittäminen kun on välillä melkoista ylittämistä.

Peilistä katsoo tärkein yhteistyökumppanisi

Ihmisten ainutlaatuisuus on kiehtonut minua aina, niin fysiologisesti kuin psykologisestikin ja siksi olenkin ajautunut vuorovaikutuksen maailmaan. Siinä minua kiehtoo erityisesti se, että vuorovaikutusta on kaikkialla ja se koskettaa meitä kaikkia. Ihminen ei voi olla vuorovaikuttamatta. Aivan samoin on luontaisten taipumusten suhteen, emme voi olla käyttämättä niitä. Ne vaikuttavat arkeemme ajatteluumme ja toimintaamme. Siksi niiden ymmärtäminen on tärkeää, sillä jos emme itse tunnista ja osaa tulkita niitä itsessämme, joku muu koittaa sitä kuitenkin ja usein tulkinta menee pieleen. Siksi voimmekin kokea, että emme kerta kaikkiaan ymmärrä jotain henkilöä. Olemme itse itsemme tärkein yhteistyökumppani, jonka kanssa meidän on olisi hyvä tulla toimeen, sillä ne tärkeimmät keskustelut käydään itsemme kanssa.

Jos et itse tunne itseäsi, menevät muutkin vikaan

Olen itse oppinut jo nuorena, että vuorovaikutus on taitoja, joita voi ja tulisi opetella ja kehittää. Koskaan ei tule valmista ja se pitääkin motivaation yllä. LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysi on loistava lähtökohta myös vuorovaikutustaitojen kehittämiselle. Itselleni oma analyysini antoi paljon vastauksia ja ohjasi oikeaan suuntaan samalla rohkaisten katsomaan avoimemmin niin peiliin kuin ympärillenikin. Kun ihmisellä on ymmärrys omista vahvuuksistaan, näkee hän myös kehittämisenpaikat paremmin. LUONTAISET TAIPUMUKSET™ antaa tähän kehittymiseen oivat työkalut ja pian ihminen huomaakin, että jos ennen ajatteli pärjäävänsä ruuvimeisselillä, niin onkin oppinut ottamaan haltuun koko työkalusarjan. Se tekee elämästä antoisampaa ja rikkaampaa.

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -lisenssit:

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ lisenssivalmentaja

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ esimies- ja asiantuntijatyön lisenssivalmentaja