Kirjoittaja: ”Kummisetä” |
Intuitio
Itselleni on kehittynyt poikkeavan hyvä taito löytää kadonneita tavaroita. Luulen että se perustuu vahvimpaan ajattelufunktiooni, joka on introvertti intuitio (NJ). Olen ajattelutyyliltäni INTJ. Uskon, että moni lukija tunnistaa itsessään samanlaisen erikoiskyvyn. Kerron tässä neljä omakohtaista esimerkkiä kyseisestä taidosta.
Kadonnut rahapussi
Ensimmäinen esimerkkini ajoittuu vuosituhannen vaihteeseen, noin 15 vuoden päähän. Olin kadottanut rahapussini, jossa oli mm. useita pankkikortteja. Olin säilyttänyt rahapussiani työmatkalla mukanani olleen kassini sivutaskussa. Olin tietysti kääntänyt kassini sisällön jo monta kertaa nurin. En ollut kuitenkaan kuolettanut pankkikorttejani, koska minulla oli voimakas uskomus, että rahapussini löytyy.
Heräsin yöllä uneen, jossa joku kertoi että laukussani on salapohja, jossa rahapussi on. Nousin heti sängystä ja otin kassini esille. En kuitenkaan avannut sitä enkä sen sivutaskuja. Aloin kopeloida kassia päältä päin ja löysinkin kassini pohjalta ylimääräisen kyhmyn. Kun avasin kassin, siellä ei ollut rahapussia, mutta huomasin että kassissani oli kaksi erillistä pohjaa, joiden väliin rahapussi oli päässyt livahtamaan. Herätin vaimonikin ihmettä katsomaan. Olin sekä iloinen että ällikällä lyöty.
Miten ihmeessä uni osasi neuvoa kadonneen rahapussini paikan? Kehittelin asiaan sellaisen teorian, että alitajuntani tiesi, minne olin rahapussini viimeksi laittanut, mutta päivätajuntani ei päässyt kiinni tähän tietoon. Uskon, että meillä jokaisella on eräänlainen ”sisäinen google”, joka osaa tehdä tällaisia sisäiseen maailmaan suuntautuvia hakuja, erityisesti nukkuessamme. Luulen että introvertin intuition omaavilla ihmisillä tällainen kyky on normaalia voimakkaampi.
Kadonnut avain
Toinen esimerkkini liittyy Lapissa (Ylläksellä) sijaitsevan kimppahuoneistomme avaimeen. Sitä ei yhden kerran löytynytkään vakiopiilostamme. Onneksi meillä oli mukana vara-avain, joten pääsimme sisälle. Minä etsin avainta kaikki mahdolliset piilot ja selvittelin myös puhelimella kuka oli viimeksi avaimen nähnyt. Pystyin soittojen avulla paikantamaan viimeisen havainnon avaimesta – mutta sitä ei vaan löytynyt.
Olin seuraavana päivänä hiihtämässä kun mieleni putkahti näkymä oravasta, joka oli löytänyt meidän avaimen ja yritti raahata sitä terassin lattiaa pitkin jonnekin. Kun terassin lattialaudoitus loppui ja lumihanki alkoi, orava hellitti otteensa avaimen perästä ja avain jäi hankeen.
Kun tulin takaisin hiihtolenkiltä menin suoraan terassille katsomaan näkyisikö avainta paikassa, johon olin nähnyt oravan sen jättäneen. Ei näkynyt muuta kuin puhdas hanki. Työnsin käteni kuitenkin hankeen juuri siihen paikkaan, johon orava oli sen jättävän. Noin 20 sentin syvyydessä tunsin kädessäni jotakin kovaa. Huh, se oli kadonnut avaimemme. Lävitseni kulkivat kylmät väreet. Soitin ”ihmeestä” yhdelle huoneistomme osakkaalle (rationaaliselle insinöörille). Syntyi hämmentävä hiljaisuus, jonka voisi pukea sanoiksi ”Oletkohan sinä seonnut lopullisesti?”.
Yritin kehitellä tähänkin kokemukseen jonkun rationaalisen selitysmallin. Oravan osuus teki siitä vaikean. Ainut kokemustani jotenkin selittävä malli on Jungin teoria kollektiivisesta piilotajunnasta, johon voimme olla joskus yhteydessä, intuition kautta.
Kadonnut pankkikortti
Vaimoltani oli hävinnyt pankkikortti. ”Missä olet käyttänyt sitä viimeisen kerran?”, oli tietysti ensimmäinen kysymys. Sitten tehtiin soitto kyseiseen myymälään. Sieltä ei löytynyt korttia. Sitten oli vuorossa laukkujen ja auton penkominen, huonolla menestyksellä. Vaimoni kuoletti kortin.
Minulla oli koko ajan tunne, että etsimme korttia aivan väärästä paikasta. Minulla ei kuitenkaan ollut aavistusta mikä paikka olisi ollut sen oikeampi. Kortti oli hävinnyt ollessamme kesäasunnolla Ruokolahdella.
Minulla oli tapana mennä joka aamu uimaan seitsemän jälkeen. Matkaa rantaan on pari sataa metriä. Kun tulin takaisin minulle tuli puolessa välissä outo tunne että kortti on jossakin lähellä. Terästin katsettani ja näin noin parin metrin päässä polulta kanervien keskeltä jonkinlaisen välähdyksen / heijastuksen. Kun menin lähemmäksi, huomasin että se oli hävinnyt pankkikortti. Ihmettelin tietysti miten ihmeessä se oli metsään joutunut.
Mysteeri selvisi myöhemmin. Vaimo oli pannut pankkikortin sortsiensa taskuun ja sortsit olivat olleet jalassa kun hän oli edellisenä päivänä käynyt uimassa. Takaisin tulleessaan hän oli vaihtanut päälleen kylpytakin ja sortsit olivat olleet kädessä. Niiden avulla hän oli huiskinut itikoita. Kortti oli jossakin vaiheessa lentänyt taskusta metsään.
Tässä esimerkissä oudointa oli tunne, joka minut pysähdytti pankkikortin lähellä. Aivan kuin jonkinlainen magneetti olisi vetänyt huomiota puoleensa. Yksi melko rationaalinen selitys voisi olla sellainen, että minä jo rantaan mennessäni olisin havainnut kortin, mutta havainto ei syystä tai toisesta noussut tietoisuuteeni. Paluumatkalla alitajuntani viestitti minulle että kadonnut kortti on vieressäsi.
Kadonnut matkapuhelin
Olimme noin kuukausi sitten käymässä tuttavieni luona Kesälahdella. Kotiin lähtiessä aloin etsiä matkapuhelintani. Olin omasta mielestäni jättänyt sen automme takapenkille. Sitä ei kuitenkaan sieltä löytynyt. Käänsimme kaikki kassit nurin ja kolusimme auton istuimien aluset. Yritimme tietysti myös soittaa puhelimeen, mutta olin laittanut sen päivällä golfkentällä äänettömälle. Päädyimme siihen tulokseen, että puhelin oli jäänyt golfkentälle. Siellä ei kuitenkaan vastattu, koska oli jo niin myöhä. Päätimme soittaa kentälle seuraavana aamuna.
Omalle kesämökillemme meillä oli matkaa reilut sata kilometriä ja vaimoni ajoi. Minä istuin vieressä ja ihmettelin ja surin puhelimen katoamista. Yhtäkkiä mieleeni nousi kysymys: ”Missä on minun lakkini?” Muistin laittaneeni puhelimen lakkini sisälle tai viereen, jotta se olisi helpompi löytää. Työnsin käteni summassa takapenkin jalkatilaan, jossa oli erilaisia tavaroita. Tunsin kädessäni lakkini lipan ja olin varma, että puhelinkin olisi lakissa. Sanoin vaimolleni ”Simsalapim” ja otin kadonneen puhelimen käteeni. Hän säikähti sen löytymistä yhtä kovasti kuin minä.
Minulle aktivoitui välittömästi muisto kadonneen avaimen löytymisestä lumihangesta. Tässä oli jotakin samaa, orava vain puuttui. Sen tilalla oli hattu. Tässäkin esimerkissä kummallisinta oli se tunne, joka aktivoitui vähän ennen puhelimen löytymistä. Ehkä sitä tunnetta voisi kutsua intuitioksi.
Erilaisia intuitioita
Kaikilla meistä on intuitiivisia kykyjä, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän.
Intuitiota on oikeastaan kahta päätyyppiä: sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvaa. Itselläni se on lähinnä ensimmäistä eli sisäänpäin suuntautuva. Sitä vastaa MBTI-teoriassa tunnus NJ (INTJ, INFJ, ENTJ, ENFJ). Tämän tyypin intuitio operoi lähinnä alitajunnan (henkilökohtaisen ja kollektiivisen) kanssa.
Toinen intuition laji suuntautuu lähinnä ulkoiseen maailmaan. Sen avulla voidaan nähdä asioiden välisiä yhteyksiä (isot kuvat). Tällaisen intuition tunnistaa MBTI-teoriassa taipumusyhdistelmästä NP (ENTP, ENFP, INTP, INFP).
Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat selvittää omaa ajattelutyyliään ja oman intuition luonnetta mm. LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysin avulla.
– Kummisetä –