Kirjoittaja: Sanna Niemelä, Kauppatieteiden maisteri, Certified Business Coach, Kouvola |
Kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti 25.3.2017 täällä.
Viime kuukauden aikana on useassa mediassa ollut kirjoituksia, joissa naisten toivotaan palaavan perhevapailta nopeasti työelämään. Kauppalehdessä (1.3.2017) rekrytointikonsultti väitti naisten urakehityksen kärsivän pitkistä perhevapaista ja lahjakkaiden naisten jämähtävän keskijohtoon. Hän perusteli asiaa sillä, että kun nainen jää pois, muut työpaikalla jäävät tekemään asioita ja oppimaan.
Pienen vauvan kautta ymmärrämme paremmin, mikä on oikeasti tärkeintä, ja mihin pitää juuri nyt keskittyä.
Tuo konsultin näkemys oppimisesta on kuitenkin hyvin rajoittunut. Edelleenkin monet mieltävät oppimisen vain horisontaalisena oppimisena, jolloin opitaan laajasti tietoja ja taitoja, prosesseja, työkaluja eli substanssiosaamista. Konsultin mukaan johtajaksi kehittymisessä tarvitaan juuri tällaista eri uravaiheiden osaamista ja läpikäymistä.
Työelämä on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Menestyykö työelämässä siis tulevaisuudessa enää se, joka on oppinut kaikki ne perinteiset mallit ja edennyt totuttuun malliin? Uuden ajan työelämässä tarvitaan uudenlaista, oivaltavaa ajattelua ja uudenlaisia toimintatapoja.
Uudistuva työelämä vaatii johtamisen uudelleenmäärittelyä. Tulevaisuuden johtaja tarvitsee entistä enemmän johtajuuden (leadership) kuin johtamisen taitoja (management). Erityisesti korostuvat (MIF:in tutkimus) ihmisten johtamisen taidot, kuten kuuntelu, kommunikointi ja motivointi. Johtajan itsensä tärkeitä ominaisuuksia ovat läsnäolo, empaattisuus, avoimuus, luotettavuus, oikeudenmukaisuus ja jämäkkyys. Toinen tärkeä teema on kyky havaita ulkoista maailmaa, ja kyky luoda strategista näkemystä, tehdä päätöksiä ja johtaa muutoksia.
Johtajaksi kehittymiseen ei siten riitä enää pelkästään horisontaalinen oppiminen, vaan tarvitaan myös vertikaalista oppimista. Vertikaalinen oppiminen tarkoittaa sisäistä syvempää oivaltamista, ajatusmaailman muuttamista ja laajentamista. Siihen liittyy tunneälyn kehittyminen ja ihmisen itsensä jatkuva kehittäminen. Siihen tarvitaan omien totuttujen toimintatapojen tarkastelua, vahvuuksien ja stressitekijöiden ymmärtämistä ja kykyä myös viedä muutokset käytännön toimintaan.
Perhevapaiden aikana väistämättä muutumme sisäisesti ja kehitymme vertikaalisesti. Uusi perheenjäsen vaatii meitä oppimaan joustavuutta, epävarmuuden sietämistä, tunteiden tunnistamista sekä vaistojen mukaan toimimista. Pienen vauvan kautta ymmärrämme paremmin, mikä on oikeasti tärkeintä, ja mihin pitää juuri nyt keskittyä.
Kun opimme ymmärtämään pientä ihmistä ja empaattisesti hänen tarpeitaan, voimme soveltaa empatiakyvyn taitoa työssämme ihmisten ymmärtämiseen. Pieni lapsi vaatii meiltä herkempää kuuntelun taitoa ja läsnäoloa, olemaan luotettavia, avoimia, mutta myös riittävän jämäköitä. Vauvan kautta opimme siis juuri niitä samoja metataitoja, mitä työelämässä yhä enemmän tarvitaan.
Entä jos vihdoin olisi aika arvostaa laajemmin ihmisen elämänkokemuksia ja nähdä ne voimavaroina eikä vain rajoitteina uralle? Entä jos rekrytointimaailma löytäisikin ne oikeat metataidot ja talentit ja arvostaisi pehmeämpää osaamista kykynä, jota tulevaisuuden menestyksessä tarvitaan? Miten siis perhevapailla luontaisesti saatua vertikaalista kasvua voisikin hyödyntää yrityksissä?