Kirjoittaja valmentaja Jari Saarenpää
Elämme hyvin erikoista aikaa ihmiskunnan historiassa. Kuluva vuosikymmen, 2010-luku tulee jäämään historiaan suurten mullistusten vuosikymmenenä. En tarkoita mitään apokalyptisia mullistuksia, vaan mullistuksia siinä, miten ihminen suhtautuu omaan itseensä. Siirtyminen teollisesta aikakaudesta sosiaaliseen aikakauteen muokkaa tällä hetkellä niin rajusti ihmisen minä-kuvaa, että isoja muutoksia tulee tapahtumaan jo yhden sukupolven aikana. Puhumattakaan laajoista maailmanlaajuisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, kuten pakolaisvirtojen kasvamisesta, terroritekojen lisääntymisestä ja varallisuuden jakautumisesta.
Unelmoitko sinä?
Luimme eilen puolisoni kanssa sapatilla kolmisen vuotta sitten kirjoittamaamme unelmakirjaa. Kirja on ollut pölyttymässä hyllyssä ainakin vuoden niin, että emme ole lisänneet siihen mitään merkintöjä. Olemme kyllä puhuneet asiasta viime aikoina monesti, mutta jotenkin ei vain ole nyt arjen kiireen keskellä mukamas löytynyt oikeaa hetkeä pysähtyä asian äärelle. Kuten kirjoitin viikko sitten jutussa ”Saatko sitä mitä haluat?”, nyt on taas henkilökohtaisesti aika pysähtyä tekemään inventaaria omasta elämästä. Viikon takainen inventaaripäivä on jo nyt kirkastanut suuntaa valtavasti. Tuntuu siltä, että olen huomannut tarkkailla kuluneen viikon aikana erilaisia merkkejä huomattavan yksityiskohtaisesti. Nuo merkit ovat olleet selkeitä suuntaviittoja polullani kohti unelmaa.
Tämä juttusarja on viides seitsemästä kirjoituksesta, jotka liittyvät henkilökohtaiseen onnellisuuden etsintään, josta kirjoitin tässä blogissa. Kirjoitan nämä jutut intuitiivisesti, ilman erityistä tärkeysjärjestystä tai aikataulua. Tällä kertaa aihe valikoitui eilen lukemastamme unelmakirjasta, josta sinne 2012 kirjoittamani sanapari ”eettinen stressi” aivan hyppäsi silmille. Pohdin nimittäin tätä asiaa sapattini aikana paljon, koska se on yksi keskeisiä syitä monen ihmisen työssäpahoinvointiin, vaikka ihminen itse ei olisi sitä lainkaan oivaltanut!
Mikä sinulle on stressin vastakohta?
Itselleni vastaus on selkeä – mielenrauha. Olen määritellyt sen onnellisuuteni yhdeksi seitsemästä tukipilarista:
”Mielenrauha – seesteisyys, eläminen tässä hetkessä, huolettomuus ja sisäinen hyvä olo”
Moni ihminen tavoittelee stressittömyyttä ja mielenrauhaa keinolla, jotka toinen ihminen vierestä katsoen havaitsee helposti ulkoisina keinoina. Mielenrauhaa haetaan mitä erilaisimmilla keinoilla. Kovin muodikasta on tänä päivänä puhua esimerkiksi mindfulneksesta, joogasta, meditaatiosta, maratonijuoksusta jne. Erilaisia mielen rauhoittamiskeinoja, joilla pyritään saamaan vilkkaana juokseva mieli rauhoittumaan, on paljon. Osalle kovan työviikon nollaaminen viikonloppuna alkoholin avulla on tullut hyväksyttäväksi ilmiöksi. Kaikki me tosin tiedämme, mihin tuo keino pitkällä aikavälillä johtaa. Puututko sinä stressisi todellisiin juurisyihin vai korjaatko vain oireita?
Käytän muutosvalmennuksissani usein ilmaisua ”Keskittyminen pelkästään lopputuloksiin ei yleensä johda menestykseen, vaan on keskityttävä muuttamaan toimintatapoja, jotka johtavat toivottuihin tuloksiin.”
Piirrän silloin fläpille kuvan, jossa pystyakselin nimenä on ”toimintatapa” ja vaaka-akselilla lukee ”tulokset”. Nykyisestä toimintatavasta piirrän viivan nykyisiin tuloksiin ja uudesta toimintatavasta viivan toivottuihin tuloksiin. Yksinkertainen, mutta pettämätön logiikka ja toimii asiasisällöstä riippumatta!
Alla olevassa kuvassa on esimerkki korjaavan palautteenannon vaikutuksesta toivottuihin tuloksiin. Palautteenantotaitoja kehittämällä tulokset muuttuvat olennaisesti parempaan.
Miten mielenrauha saavutetaan?
Palataanpa aiheeseen. Jos siis stressin vastakohta on mielenrauha, miten toivottu tulos saavutetaan? Yllä olevan esimerkin logiikasta voisi päätellä, että jotakin on tapahduttava omissa toimintatavoissa, jotta voitaisiin edetä stressistä mielenrauhaan. Mutta riittävätkö nuo ulkoiset keinot, joita niin moni meistä kokeilee ja useimmat epäonnistuvat? Pitäisikö pysähtyä löytämään stressin juurisyitä, joihin vaikuttamalla tulokset alkavat muuttua?
Kävin omalla kohdallani pitkää Jaakobin painia vuosina 2007-2009, kun yritin kirkastaa syitä, mistä kasvava työssäpahoinvointini johtuu. Sisäinen ristiriita kasvoi ja kasvoi, kunnes aloin päivä päivältä ymmärtää paremmin, että kyseessä on oman ja yrityksen välisen arvoristiriidan kuilun syveneminen. Koin jatkuvaa kasvavaa stressiä, vaikka itse työtehtävät ei mielestäni olleet mitenkään poikkeuksellisen vaativia.
”Tajusin kesällä 2009, että kyseessä on eettinen stressi, jossa oma arvomaailmani oli selkeytynyt ja samalla yrityksen arvomaailma oli kiihtyvällä tahdilla mennyt vastakkaiseen suuntaan.”
Kun sain tuon oivalluksen, päätös oli helppo tehdä – päätin ilmoittaa tulevasta irtisanoutumisestani pomolleni. Ilmoitin kesälomalta palattuani, että tulen irtisanoutumaan vuoden loppuun mennessä. Halusin olla avoin päätökseni kanssa ja antaa myös pomolle riittävästi aikaa löytää tehtävääni seuraaja. Välittömästi tuon ilmoituksen jälkeen stressini putosi murto-osaan aikaisemmasta!
Oletko sinä pysähtynyt pohtimaan oman stressisi juurisyitä?
Kovin moni pyrkii tänä päivänä löytämään stressiinsä lievitystä erilaisista ulkoisista avuista, mutta niillä vain harvoin jos koskaan saavutetaan kestäviä tuloksia. Koska mikään ei toimintatavoissa muutu, eivät tuloksetkaan voi muuttua.
”Eettinen stressi omassa käsitteistössäni tarkoittaa arvopohjaista ristiriitaa olemassa olevan tilanteen ja oman sisäisen arvon välillä.”
Osa meistä ihmisistä on luontaisilta ajattelun taipumuksiltaan arvopohjaisia, ns. F-tyyppejä, ja osa rationaalisia, ns. T-tyyppejä. Näistä kahdesta erilaisesta ajattelutyylistä arvopohjaiset F-tyypit ovat suuremmassa riskiryhmässä stressaantua työympäristöissä, joissa työyhteisön arvot ja omat arvot ovat ristiriidassa. T-tyypeille luonteenomaista on rationalisoida ajattelua, jolloin arvot pikemminkin ajatellaan kuin tunnetaan. Saatat tunnistaa ympärilläsi helposti T- ja F-tyyppejä. Kumpaanko päätyyppiin muuten itse kuulut?
Kriittinen massa oivaltaa työpahoinvointinsa syyn!
Haluan jakaa omakohtaisen kokemuksen eettisen stressin kokemuksesta. Oivallus työpahoinvoinnin juurisyystä – arvoristiriidasta, josta seurasi eettinen stressi – oli mullistava omalla kohdallani.
Uskon, että tällä vuosikymmenellä kriittinen massa länsimaissa työssäkäyvistä ihmisistä oivaltaa omakohtaisesti työpahoinvointinsa juurisyyn ja päättää tehdä muutoksen. Kriittisellä massalla tarkoitan sitä, että riittävä määrä ihmisiä näyttää edellä mallia suurelle joukolle ihmisiä, jotka alkavat seurata näiden suunnannäyttäjien esimerkkiä. Minusta merkit ovat selkeinä ilmassa. Empiirinen havaintoni esimerkiksi irtisanomisen kohteeksi joutuneista uravalmennettavista asiakkaistani puoltaa tätä – uskallan väittää, että jopa puolella irtisanomisen kohteeksi joutuneista ihmisistä on jo ollut merkittävää työpahoinvointia ennen irtisanomista! Se, kuinka monen stressi on johtunut eettisestä stressistä, jää toki arvailujen varaan, mutta sillä voisi vähän spekuloida. Tilastollisesti T- ja F-tyypit jakautuvat melko tarkkaan 50:50 – miehet hieman enemmän T-tyyppeinä ja naiset F-tyyppeinä. Tuosta voi jokainen tehdä omat sivistyneet arvauksensa!
Toivon, että esimerkkini käynnistää sinussa ajatteluprosessin. Ajatteluprosessin, jossa pysähdyt tarkastelemaan oman stressisi juurisyitä. Saattaa olla, että yksi keskeinen stressitekijä on eettinen stressi.
Kirjoitus on julkaistu LinkedIn’ssä >>>