Jari Saarenpää

Kirjoittaja: valmentaja Jari Saarenpää | 

 

Varastin otsikon formulalääkärinä tunnetuksi tulleelta Aki Hintsalta. Jos luit 16. tammikuuta lauantain Hesarista tunteisiin vetoavan tarinan aiheesta, tiedät mistä puhun. Lääkäri Aki Hintsa on opastanut elämänsä varrella formulamestareita ja huippujohtajia. 20-23. tammikuuta hän puhuu yhdessä maailman vaikutusvaltaisimmista kokouksista, World Economic Forumissa Davosissa. Kun Aki Hintsan valmennusbisnes oli lähdössä lentoon, hän sairastui vaikeaan syöpään. Tiedätkö, mikä on hänen kaavansa huippusuorituksen saavuttamiseen? Minä tiedän ja kerron sen oman tulkintani kautta tässä postauksessa.

 

Aki Hintsan elämäkerta – siis jo tähän astinen – on varmasti mielenkiintoista luettavaa. Aiheesta löytyy kirja (Aki Hintsa, Voittamisen anatomia, WSOY 2015), joka on julkaistu viime vuonna. Uran alkutaipaleen kokemukset Etiopiassa, vaatimattomissa kenttäsairaalaolosuhteissa, toisessa ääripäässä formulamestareiden henkilökohtaisena lääkärinä toimiminen. Aika huikeat erot resursseissa, ajattelisin. Hintsa alkoi pohtia hyvinvointimalliaan jo Etiopian aikakaudella. Yksi tärkeä sytyke oli juoksijatähti Haile Gerbselassie, johon Hintsa tutustui. Hän seurasi läheltä Gerbselassien arkea, jossa harjoittelu, liikemiehen työ ja perhe-elämä noudattivat kurinalaista rytmiä. Vielä vaikuttavampaa oli juoksijan sitoutuminen, energisyys ja onnellisuus. Tästä lähti ”Hintsan hyvinvointimallin” kehittäminen, joka on tänä päivänä saavuttanut sellaisen tunnettuudeen, että sitä esitellään 2500 maailman johtajalle tammikuun lopulla!

 

”Hintsan hyvinvointimalli”

Jaan täysin lääkäri Aki Hintsan kanssa ajattelun, että

”hyvinvointia voi edistää ainoastaan ennaltaehkäisevällä ajattelulla.”

Nyt tiedät jo 50% mallin filosofiasta. Elämäntapamuutokset ovat tärkeässä roolissa – nimenomaan pienet muutokset,  tasapainosti jokaisella tärkeällä elämän osa-alueelle. Jos yksi tärkeä alue prakaa, lopputulokset ovat huonot. Insinöörinä ymmärrän tämän siten, että kyseessä on kertolasku – laitetaan jokaisen muuttujan väliin kertomerkki, jolloin lopputulos on yhtä hyvä tai huono kuin heikoin osatekijä! Suorituskyky, olkoon se tavallinen ja huippusuorituskyky, on seurausta tasapainosta ja hyvinvoinnista. ”Sivutuote”, kuten Hintsa sen itse sanoittaa.

Hintsan mallissa hyvinvointi on jaettu kuuteen lohkoon:

  1. yleinen terveys
  2. biomekaniikka eli kehon ja sen tukirakenteiden toiminta
  3. palautuminen
  4. ravinto
  5. fyysinen aktiivisuus
  6. henkinen energia

Näistä kuudesta lohkosta koostuu ”menestyksen ympyrä”, jonka keskellä on ”core”, ydin. Core viittaa Hintsan käsitteistössä ihmisen minuuteen ja henkiseen profiiliin.

”core”, ydin

 

Noudata marssijärjestystä!

Sitten tulee se toinen tärkeä asia, joka pitää muistaa Hintsan mallista. Enpä voisi tästäkään olla enempää samaa mieltä –

”Hyvinvointiin vaikuttavia ulkokehän asioita ei voi korjata ennen kuin ydin on kunnossa. Muuten suoritusten parantaminen jää lyhytaikaiseksi.”

Empiirinen käsitykseni maailmasta tukee tätä väitettä 100%:sti!

 

Ytimekkäät kysymykset

Ydin muodostuu vastauksista kolmeen tärkeään kysymykseen:

  1. Tiedätkö, kuka olet?
  2. Tiedätkö, mitä haluat?
  3. Hallitsetko omaa elämääsi?

Kysymykset kuulostavat yksinkertaisilta, mutta vastaukset ovat paljastavia. Monet menestyneet ihmiset määrittelevät itsensä vain uransa kautta – suoritusten perusteella. Se on haavoittuva mittari, kuten hyvin tiedämme. Se johtaa useimmissa tapauksissa ongelmiin, joka esim. irtisanomistilanteessa suistaa ihmisen koko elämän raiteiltaan.

 

Tavoitteet voi saavuttaa, mutta mitä se maksaa?

Tavoitteet voi saavuttaa, mutta moni menestyjä hukkaa matkalla elämänsä ja minuutensa. Jos identiteetti rakentuu vain työn kautta, epäonnistuminen tai potkut voivat johtaa syvään masennukseen. Sama pätee huippu-urheilijoihin. Monen identiteetti romahtaa, kun ura on ohi. Lääkäri Aki Hintsa kertoo, että neljällä viidestä hänen asiakkaastaan ongelmat ovat ”ytimen” alueella, ei kehällä kuuden hyvinvoinnin lohkon osa-alueilla. Ongelmat menevät tosi syvälle. Johtajat tarvitsevat apua sekä identiteettinsä että elämänhallintansa osalta. Esimerkiksi Sveitsissä, missä Aki Hintsa asuu, on viime aikoina puhuttu paljon ylimmän johdon burnoutista ja itsemurhista.

”Ihminen on arvokas omana itsenään, kunhan vain löytää oman itsensä,”

sanoo formulalääkäri ja huippujohtajien valmentaja, lääkäri Aki Hintsa. En lähtisi tuotakaan muotoilemaan uudelleen, vaan jaan tätä sanomaa surutta eteenpäin.

 

Kohti huippusuoritusta – onnellisena ja innostuneena!

Olemme puolisoni kanssa tätä juttu kirjoittaessani 2,5 päiväisen Passion for Success -seminaarin puolessa välissä. Tähän astisista opeista ehdottomasti paras on ollut prosessi, jolla omat intohimon kohteet on pystytty tunnistamaan ja mikä tärkeintä, asettamaan toinen toistaan vastaan tärkeysjärjestykseen. Suurin virhe ihmisillä on, että yritetään löytää vastauksia kysymykseen ”miten”, kun pitäisi kirkastaa vastaus kysymykseen ”mitä?” Huomaatko, että Aki Hintsan ”core” ja Passion for Success -seminaarin viesti on täysin yhtenevä?

pitäisi kirkastaa vastaus kysymykseen ”mitä?"

Olen tehnyt omalta osaltani päätöksen. Tiedän nyt erittäin hyviä vastauksia yllä oleviin kolmeen kysymykseen ja aion edetä kohti omaa huippusuoritusta, onnellisena ja innostuneena. Yksi intohimoni alueista on oivalluttaa muita tässä samassa asiassa. Konkreettinen seuraava askel on sisäisen motivaation löytämiseen tähtäävän valmennusohjelman tarjoaminen asiakkailleni. Asetin sille jo aikataulun, ensimmäinen valmennus käynnistyy toukokuussa!

Mitä sinä vastaat noihin yllä oleviin kolmeen kysymykseen?

|kuvat Shutterstock|
Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *