Mikä sinua pelottaa eniten luopumisessa epätyydyttävästä työstäsi?

Pidin viime viikolla webinaarin sisäisen motivaation salaisuudesta. Me kaikki tiedämme, että ulkoiset motivaatiotekijät – kuten jatkuvasti paremman palkan tai hienomman tittelin tavoittelu – ei pitkän päälle jaksa ihmistä motivoida. Jossakin kohtaa vain tulee stoppi – palkkioiden tavoittelu ei tunnu enää mielekkäältä. Ulkoinen motivaatiotekijä voi myös olla jokin keppi, kuten pelko siitä, että ei tule sosiaalisesti hyväksytyksi, mikäli ei valitsekaan niin kuin valtavirta tekee – tekemällä töitä nine-to-five ja siihen illat ja viikonloput päälle, että saa pidettyä työkuormansa jotenkin hallinnassa.

Viimeviikkoisen webinaarin loppupuolella kyselin osallistujilta, mikä estää heitä tekemästä itselleen parempia valintoja työelämässä. Vastaus oli pelottavan yksimielinen. Hieman yli 80% osallistujista, siis neljä viidestä liki sadasta LIVE webinaariin osallistuneesta, piti suurimpana esteenä henkilökohtaiselle muutokselle kohti parempaa työelämää taloudellisen toimeentulon pelkoa. Jäin miettimään, mitä tälle asialle voisi tehdä?

Sanotaan, että pelolla on monet kasvot. Tässä ajatuksessa on paljon viisautta. Pelko kun lähtee nimenomaan meidän jokaisen omista ajatuksista. Kun pysähdyt tämän asian äärelle, kuten olen nyt viimeviikkoisen webinaarin jälkeen tehnyt intensiivisesti, huomaat että pelolla ei ole itseisarvoa – jokainen määrittelee pelon itse sellaiseksi, kuin oma ajatus- ja kokemusmaailma sen tuottaa.

Omasta mielestäni mielenkiintoisimman käsitemaailman tämän ilmiön ymmärtämiseksi tarjoaa filosofi Markus Neuvonen kirjassaan Päätä Viisaasti (Talentum 2014). Teoksessa Neuvonen käy läpi ajankohtaiseen tutkimukseen perustuvia käsityksiä siitä, miten teemme päätöksiä ja minkälaisia mahdollisuuksia meillä on itse parantaa omaa ajatteluamme. Teos sisältää runsaasti käytännön työkaluja, joilla omaa ajatteluaan ja päätöksentekoaan voi kehittää. Sen viesti on kaiku Delfoin oraakkelin vanhasta ohjeesta ”Tunne itsesi!” – voimme oppia ajattelemaan paremmin ja tulla sen kautta onnellisemmiksi ja viisaammiksi!

 

Kauanko sinä olet jo pohtinut lähtöä?

Tein omaa lähtöä pois epätyydyttävästä työympäristöstä melko pitkään. Vahvasta ajatuksesta ”tälle asialle pitää tehdä jotakin” siihen, että tein varsinaisen lähtöpäätöksen, meni aikaa reilut kaksi vuotta. Arvelen, että tämä aika on vähintään normaalivaihtelun rajoissa, insinöörikielellä ilmaistuna. Jokainen käy itse läpi oman tilanteensa, mutta näin jälkeenpäin ajatellen uskallan väittää, että tuo aika olisi ollut merkittävästi lyhyempi, jos minulla olisi ollut kaikki se tieto ja elämänkokemus, joka nyt seitsemän kahdeksan vuotta myöhemmin on käytettävissä. Nyt tiedän, että pelkoni taloudellisesta pärjäämisestä osoittautui täysin ylimitoitetuksi ja sosiaalisen hyväksynnän tarpeen pelko saa suupieleni kääntymään hymyyn tätä nykyä! En antaisi näitä ”pelonkohtaamiskokemuksiani” pois ihan pikkurahalla, siksi hienoja ja kasvattavia kokemukset ovat.

Kerron nyt seuraavaksi lyhyesti ison kuvan filosofi Neuvosen pelkojen käsitemaailmasta. Se auttoi minua kuluneen viikon aikana lopullisesti jäsentämään oman kokemukseni viitekehikkoon, jossa on sekä järkeä että tunnetta. Eli nuo kaksi elementtiä, jotka hyvässä päätöksenteossa tarvitaan.

Kaksi päätyyppiä

Neuvonen jakaa ihmiset pelkojen käsittelytavassa karkeasti kahteen päätyyppiin. Sinulla on joko

1. resurssipaniikki

2. resurssiturva

Kärjistäen – teen tämän tietoisesti siksi, että saat paremmin kiinni näistä päätyypeistä – resurssipaniikissa elävä ihminen katsoo maailmaa jatkuvan niukkuuden ja pelon näkökulmasta. Hän näkee uhkia kaikkialla. Elämä on yhtä taistelua, kaikki hyvä mitä on jollakulla toisella, on pois sinulta. Tällainen niukkuuden logiikka vangitsee ihmisen elämään ulkoisilla motivaatiotekijöillään. Ja koska selviytyminen on jatkuvasti vaarassa, ihminen on jatkuvassa hälytystilassa. Liskoaivot saavat kaiken aikaa viestiä taistele tai pakene-tilasta, jolloin myös kehon fysiologia tuottaa jatkuvasti ylen määrin stressihormonia. Niukkuudessa ja puutteessa elävä ihminen koetaan usein ympäröivien ihmisten silmissä itsekeskeisenä valittajana, jolla ei yleensä ole mitään hyvää sanottavaa. Ajatus- ja asennemaailmasi on sellainen, että kaikki on sinua vastaan, hyökkäät jatkuvasti kärttyisänä ketä tahansa päin, koska kaikki ovat vihollisiasi. Ja maailmastahan ei vääryys lopu, kohteita kyllä riittää. Tunnistat varmasti lähipiiristäsi useammankin resurssipaniikkihäiriöisen tyypin, etkös tunnistakin?

Resurssipaniikin vastakkaisena olotilana on ihminen, joka kokee pääsääntöisesti resurssiturvaa. Hän siis kokee, että elämän perusasiat ovat turvattuja. Perusturvallisuuden tunne ruokkii runsauden logiikkaa – ihmisen asenne maailmaa kohtaan on myönteinen. Tällaisen ihmisen ajatuksissa pyörii päällimmäisenä, mitä lisäarvoa voisin maailmaan tuoda kun itselläni on kaikkea jo riittävästi? Voisi ajatella, että hyvätuloisilla ja hyväosaisilla ihmisillä olisi jotenkin automaattisesti paikka tässä tyylilajissa, mutta todellisuus on aivan toinen – iso osa hyvätuloisista ihmisistä elää todellisuudessa resurssipaniikkitilassa ja siksi mikään maallinen mammona ei tuota hyvää oloa vaan aina on jollakulla toisella asiat paremmin. Saat varmasti tästä ajattelun logiikasta helposti kiinni. Itse kuuluin tuohon resurssipaniikkiryhmään oman ajatteluni osalta vielä viitisen vuotta sitten. Pysähtyminen sapatille, taloudellisen niukkuuden kohtaaminen ja aikaisemman sosiaalisen aseman menetys on tehnyt minulle parasta, mitä elämä voi opettaa. Suosittelen lämpimästi.

 

Resurssipaniikista resurssiturvaan

Mitä sitten tuo siirtyminen resurssipaniikista resurssiturvaan tarkoittaisi sinulle käytännössä? Markus Neuvonen ohjaa kirjassaan lukijan tutkimusmatkalle omaan ajattelu- ja asennemaailmaan. Kroonisen resurssipaniikin jäljet johtavat sylttypesälle lapsuuteen, niin kuin monen muunkin ajattelumme vääristymän alkujuuri löytyy samalta aikakaudelta. Jos lapsi on elänyt lapsuuden tärkeät kehitysvuodet, tuonne suunnilleen alakoulun ensimmäisille luokille saakka, jatkuvassa puutteessa, on resurssipaniikille luotu hyvä pohja aikuisuutta varten. Mieti nyt hetkinen, millaista lapsuutta elit itse? Omalla kohdallani tunnistan kyllä hyvin resurssipaniikin syntymekanismin.

Et ehkä ajatellut kuitenkaan vielä sitä kaikkein syvintä resurssipaniikin selittävää tekijää. Filosofi Neuvonen on keksinyt tälle ilmiölle aivan loistavan nimen –resurssitinnitus. Tiedäthän, siis kun korva alkaa soimaan ja sitä soimista saattaa kestää tuntitolkulla, etkä mahda asialle mitään. Mikä tuo tinnituksen syvin aiheuttaja mahtaa olla? Se ei liity mitenkään fyysiseen niukkuuden kokemukseen, vaan on jotakin paljon tärkeämpää.

 

Mikä on laumaeläimelle kaikista tärkeintä?

Tiedät vastauksen otsikon kysymykseen. Se on lauman jäsenyyteen hyväksytyksi tuleminen. Näin se vaan on ihmisenkin kohdalla, sen verran vähän aikaa meilläkin on savanniaikakaudesta. Mikäli olet elänyt sellaista lapsuutta, jossa jouduit ”ansaitsemaan” vanhempiesi ja läheisten ihmisten hyväksynnän, olet todennäköisesti altistunut resurssipaniikille. Et ehkä ole saanut niin paljon läheisyyttä ja hyväksyntää itsellesi, kuin olisit halunnut. Tällaisessa ympäristössä kasvanut lapsi oirehtii aikuisuudessa erilaisilla resurssipaniikin tunnusmerkeillä, joilla he yrittävät epätoivoisesti paikata lapsuudesta kumpuavaa hyväksytyksi tulemisen vajetta. He saattavat pyrkiä yhteiskunnassa yhä arvostetumpaan asemaan kuvitellen, että jos he ovat tarpeeksi korkealla hierarkiassa, heidät vihdoin hyväksytään.

Valitettavasti kokemus siitä, että on rakastettu sellaisena kuin on, ei ole kiinni yhteiskunnallisesta asemasta, tilipussista tai mistään muustakaan ulkoisesta motivaatiotekijästä. Tällaiset ihmiset tekevät hiki hatussa töitä hyväksytyksi tullakseen, mutta lopulta heidän työnsä ei edes tarjoa sitä, mitä he pohjimmiltaan etsivät. Iso osa ulkoisesti menestyvistä ihmisistä paikkaa jotakin haavaa ja kokee samanaikaisesti suurta sisäistä tyhjyyttä. Näin oli minullakin ennen.

 

Sinun seuraava askeleesi?

Koska sinä otat seuraavan askeleesi kohti itsellesi miellyttävämpää työtä? Ehkä viisas päätöksesi odottaa vielä hieman aikaa, että pääset pohtimaan omaa ajattelusi logiikkaa? Aloita nyt viimeistään tarkkailemaan omaa päivittäistä toimintaasi, kumpaanko päätyyppiin sinä kuulut? Elätkö päivittäin niukkuuden olosuhteissa, jossa aina puuttuu jotakin vai oletko tyytyväinen juuri siihen hetkeen, mikä sinulla on?

Itse koen tätä nykyä suurta resurssiturvaa. Joku läheisistäni ihmettelee ääneen, miten voin yrittäjänä kokea resurssiturvaa, kun tilauskanta asiakastyössä on vain maksimissaankin muutaman kuukauden mittainen. Vastaan tuohon kysymykseen hymyssä suin – tiedän mitä osaan ja luotan siihen, että ihmiset tarvitsevat apuani. Loppu on seurausta.

|kuvat Shutterstock|