Huonoja taipumuksia ajattelussa

Kirjoittaja: FM Kari Helin |

On monta hyvää tapaa ajatella. Esimerkiksi ajattelutyylejä jäsentävässä MBTI-mallissa on 16 erilaista ajattelutyyliä, kaikki hyviä.

Tässä on kuvattu kolme taipumusta, jotka heikentävät ajattelun laatua lähes kaikkien ajattelutyylien kohdalla. Jos joku huono taipumus tuntuu tutulta, siitä kannattaa pyrkiä eroon. Nämä kolme huonoa taipumusta ovat: yleistäminen, syyllisen etsiminen ja huonoksi leimaaminen.

Yleistäminen

Asioiden liiallinen yleistäminen on laiskan ajattelijan perisynti. Kun hän muodostaa jonkun mielipiteen, hän ei sano ”minulla on asiasta tällainen mielipide”, vaan että

”asia on näin”

tai

”asia kuuluu tehdä näin”.

Mielipide muuttuukin yleistäjän päässä totuudeksi, jota mieli alkaa puolustaa ja vahvistaa.

Lapset ja nuoret ovat tyypillisiä yleistäjiä. Muistan vuosien takaa, kun murrosikäinen tyttäremme protestoi antamiamme kotiintuloaikoja. Tosiasia oli se, että kaksi hänen kavereistaan sai tulla kotiin hieman myöhemmin kuin hän. Tyttäremme ei kuitenkaan kertonut että kahdella hänen kavereistaan oli lupa tulla kotiin klo 21, vaan että kaikki muutkin kaverit saavat tulla kotiin vasta klo 21. Yleistäminen paljastui kun kysyin: ”Voinko soittaa muutamalle kaverisi äidille tai isälle ja varmistaa että asia on näin?”

Negatiivisen tunteen laajentaminen

Toisen esimerkin yleistämisestä tarjoaa oman negatiivisen tunteen laajentaminen koskemaan kaikkia ihmisiä, tyyliin ”Kalle on ärsyttävä tyyppi”. Ilmaisuun sisältyy väite ja uskomus, että kaikki muutkin ihmiset kokevat Kallen ärsyttäväksi. Olen kuitenkin tarkistanut kymmeniä kertoja vastaavan tilanteen ja todennut, että jonkun ihmisen ärsyttäväksi kokeminen on paljon suppeampaa kuin henkilö kuvittelee. Joskus kertoja on ainut, jota ”Kalle” ärsyttää.

Pelon ilmaisu

Kolmas esimerkkini liittyy pelon ilmaisuun. Kuulin erään henkilön sanovan: ”Helsingin asematunneli on iltaisin pelottava paikka”. Lauseeseen sisältyy väite ja uskomus, että kaikki (tai lähes kaikki) pelkäävät iltaisin asematunneliin menemistä. Tämäkään ei tietenkään pidä paikkaansa, koska osa ihmistä ei tunne Helsingin asematunnelissa minkäänlaista pelkoa. Väärä yleistys voidaan purkaa kysymällä: ”Pelkäätkö sinä asematunneliin menemistä iltaisin?”. Väitteen esittäjä ei voi kieltää asiaa, koska hän kumoaisi samalla oman uskomuksensa. Sen jälkeen voit todeta: ”Minulla ei ole mitään syytä pelätä kyseistä paikkaa”.

”Pitää-ajattelu”

Neljäs esimerkki yleistämisestä on ”pitää-ajattelu”, tyyliin ”asunto pitää siivota vähintään kerran viikossa”. Kuka tai mikä on tuo näkymätön olento, joka näitä asioita meiltä vaatii? Se on oma odotus tai tahto, joka yritetään tällaisella tempulla piilottaa sekä itseltä että muilta. Olisi paljon selkeämpää ajatella ja sanoa: ”Minusta asunto tuntuu viihtyisämmältä, kun se siivotaan kerran viikossa.” Silloin ei jää epäselväksi kenenkä halusta on kysymys.

Yleistäminen on eräänlainen oman tahdon (itsekkyyden) ja negatiivisten tunteiden kätkemismekanismi, joka tekee ajattelusta ja vuorovaikutuksesta sekavaa. Yleistämisen seurauksena syntyy vääristynyt kuva itsestä ja maailmasta.

Syyllisen hakeminen

Miksi haluamme löytää syyllisen kun joku asia menee pieleen?

Luulen, että keskeinen syy on se, että suurella osalla ihmistä on halu panna onnistumiset omaan piikkiin ja epäonnistumiset jonkun muun ihmisen piikkiin. Näin itsetuntomme, jota onnistumiset kasvattavat ja epäonnistumiset heikentävät, ei pääse laskemaan.

Syyn vierittäminen yhteisissä hankkeissa yhden henkilön niskaan ei ole kovinkaan reilua. Näin kuitenkin jatkuvasti tehdään. Sen seurauksena joku ihminen joutuu kärsimään ja se on usein henkilö, joka on huonoin puolustamaan itseään.

Syyllisen hakeminen on huono taipumus monestakin syystä:

• Näin ei opita yhdessä tehdyistä virheistä. Riittää, kun syyllinen löydetään.
• Työyhteisöön muodostuu syntipukin rooli, johon helpoimmin joutuu muista eniten poikkeava yksilö.
• Samanlaiset ongelmat alkavat toistua, koska niitä ei ole pystytty tunnistamaan syyllisen hakemisen takia.

Syyllisen hakemista ei pidä sekoittaa syiden hakemiseen, joka taas edustaa hyvää ajattelua. Syy epäonnistumiseen on yleensä huonossa toimintamallissa (menettelytavoissa, työprosesseissa), jota ei ole osattu kyseenalaistaa ja kehittää. Syyllisen hakemiseen mennään helposti siksi, että se on paljon helpompaa kuin syiden analysointi ja työprosessien kehittäminen.

Venäläinen ongelmanratkaisua tutkinut tohtori piti takavuosina esitelmän Innotiimi Oy:n East meets West -seminaarissa. Hän erotteli 5 ongelmanratkaisun laatutasoa. Alimmalle tasolle hän oli laittanut vastustajien eliminoinnin (josta hän käytti nimitystä ”Stalin method”) ja toiseksi alimmalle tasolle syyllisten etsimisen ja rankaisemisen. Oikeudenkäynnit, syiden analysoinnit, neuvottelut ja osallistavat työmenetelmät edustivat tutkijan mallissa kehittyneempiä tasoja.

Huonoksi leimaaminen

Asioiden jakaminen hyviin ja huonoin, tai oikeisiin ja vääriin, on yksi yleistämisen alalaji. Itse olen päätynyt näkemykseen, että jokainen hyväksi luokiteltu asia on joissakin tilanteissa huono ja huonoksi leimattu asia taas jossakin tilanteessa hyvä.

Asioiden jakaminen hyviin ja huonoihin (sekä oikeisiin ja vääriin) helpottaa ja nopeuttaa ajattelua. Samalla se synnyttää mustavalkoisen ja vääristyneen kuvan itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Kun sanomme jollekin, että sinä toimit väärin, lähetämme samalla monta sanatonta viestiä, esimerkiksi: minä toimin oikein, minä olen parempi kuin sinä, sinä näytät huonoa esimerkkiä, jne. Nämä me viestimme muille lähinnä ilmeidemme ja eleidemme kautta.

Kun olen kysynyt ihmisiltä, mikä asia on pelkästään hyvä ja mikä pelkästään huono, niin yksi esille noussut asia on ollut rehellisyys ja sen vastakohtana epärehellisyys. Kun olen kysynyt kuka teistä kokee olevansa täysin rehellinen. Tavallisesti noin puolet nostaa käden ylös.

Olen kysellyt niiltä, jotka eivät nostaneet kättään: ”Miksi et nostanut kättäsi?” Lähes joka kerta joku sanoo, että on monia tilanteita, jossa rehellisyys on haitallista tai lapsellista. ”Ei kannata sanoa, että oletpas sinä ruma tai oletpas sinä tyhmä, jos joku näyttää rumalta tai vaikuttaa tyhmältä.” On helppo löytää lukuisia tilanteita, joissa epärehellisyys, valkoinen valhe tai vaikeneminen, on parempi toimintamalli kuin rehellisyys. Kun olen pienen keskustelun jälkeen kysynyt uudelleen saman kysymyksen ”Kuka teistä kokee olevansa täysin rehellinen?”, yhtään kättä ei nouse.

Asioiden leimaaminen hyviksi ja huonoiksi helpottaa ja nopeuttaa ajattelua, varsinkin valintojen tekemistä. Leimaamisen huono puoli on ajattelun voimakas kaventuminen ns. hyvien ja oikeiden asioiden ympärille. Tällöin meistä kehittyy helposti moralisteja, jotka pitävät itsetuntoaan yllä lähinnä muita tuomitsemalla.

|kuvat Shutterstock|