Miksi esimies ei ole läsnä?

Kirjoittaja: valmentaja, CEO Jari Saarenpää |

Olen pohtinut viime aikoina paljon aidon läsnäolon merkitystä kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa. Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut kolme erillistä asiaa, jotka kaikki näyttävät kietoutuvan toisiinsa. Ensimmäinen niistä on Intopalon toimitusjohtajan Juha Latvalan haastattelu modernista johtajuudesta suomalaisessa organisaatiossa – peilasimme Teal-organisaation käsitteitä Intopalon johtamismalleihin ja löysimme monta yhtymäkohtaa. Toinen asia oli Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli otsikolla ”Esimies, uskotko olevasi erinomainen? Alaisesi tuskin ovat samaa mieltä.” – artikkeli sai minut pysähtymään! Tapahtumasarjan viimeisteli Tommy Hellstenin Kasvotusten-kiertue Aleksanterin kirkossa Tampereella. Oivalsin, miksi esimies ei ole läsnä.

Hesarin artikkeli pohjautui elokuun puolessa välissä julkaistuun tuoreeseen suomalaistutkimukseen (N=3300) esimiesten ja alaisten käsityksestä esimiehen kyvyistä ja taidoista. Vastaukset hämmensivät myös henkilöstövoimavarojen dosenttia, yliopistotutkija Sirpa Syvästä Tampereen yliopistosta – Lähes jokainen kyselyyn vastanneista esimiehistä piti omia johtamistaitojaan erinomaisina, siinä missä vain hieman vajaat puolet alaisista olivat samaa mieltä. Melko iso ero, vai mitä? Tulee mieleen jokunen vuosi sitten somessa kiertäneestä jutusta, jossa oli kyselty suomalaisilta autoilijoilta omista ja toisten autoilijoiden ajotaidoista – valtaosan mielestä omat ajotaidot olivat selvästi keskitason yläpuolella, siinä missä muut autoilijat arvioitiin selkeästi keskitasoa heikommiksi kuljettajiksi!

Tampereen yliopiston tutkimuksessa taustakysymykset kartoittivat syitä esimiesten ja alaisten vastauksien eroavaisuuksiin. Hurjin tulos mielestäni oli se, että esimiesten kehitys on pysähtynyt siksi, että he pitävät itseään jo valmiiksi lähes täydellisinä! Tämä estää yhden tärkeimmistä modernin johtajuuden elementeistä toteutumasta – esimies ei todellisuudessa tiedä, mitä alaiselle kuuluu tai minkälaisia toiveita hänellä on. Tutkimuksen mukaan alaiset pitivät esimiesten suurimpina puutteina heikkoja kuuntelutaitoja, kyvyttömyyttä osallistamiseen sekä oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden puuttumista johtamisessa. Tämä on mielestäni hämmentävä tutkimustulos, vaikka elämme 2017 vuoden Suomessa!

Modernin johtamisen keskiössä on kokonainen ihminen

Viimeviikkoinen blogikirjoitukseni sekä podcast Intopalon toimitusjohtajan Juha Latvalan haastattelusta alleviivaa ihmistä. Kysyin Juhalta, mikä kolmesta Teal-organisaation perusprinsiipistä häntä eniten puhuttelee, ja vastaus tuli nopeasti: ”Kaikki kolme, niin itseohjautuvuus, ihminen kokonaisuutena kuin evolutiivinen tarkoitus, ovat tärkeitä, mutta näistä tärkein on kokonainen ihminen”. Tämä modernin johtamisen tärkeä painotus näyttäisi edellä kuvatun Tampereen yliopiston tutkimuksen valossa loistavan poissaolollaan suomalaisessa johtamisessa! Kun yksilö käsitetään kokonaisena ihmisenä, esimiehen tehtävä painottuu hyvin eri tavalla kuin perinteisessä johtamisessa, jossa yksilö on lähinnä resurssi. Modernissa johtamisessa esimiehen tehtävänä on oivalluttaa yksilö pohtimaan omia sisäisiä motivaatiotekijöitään, jolloin yksilö alkaa pohtimaan mm. seuraavia kysymyksiä työssään:

• Tuntuuko tämä oikealta?
• Olenko itselleni rehellinen?
• Onko tämä linjassa sen kanssa, mihin koen itseäni kutsuttavan?
• Olenko merkityksellinen toisille ihmisille?

Jotta moderni johtajuus ja yksilön käsittely kokonaisuutena voisi työyhteisössä toteutua, on esimiehen itsensä oltava riittävän pitkällä oman yksilökehityksensä kanssa. Aika moni esimies kuitenkin porhaltaa tukka putkella palaverista toiseen ja yleisin vallitseva olotila on kiire. Se on valitettavasti samalla suurin yksittäinen este yksilönä kehittymiselle – alituinen kiire ei mahdollista pysähtymistä ja itsereflektointia, joka on tärkeä edellytys omalle kasvulle. Ja kun esimies itse ei kerkeä kasvamaan, niin miten ihmeessä oman alaisen asiat oikeasti kiinnostaisivat?

Kuva: Juha Latvala (copyright Intopalo Oy)

Miten on kohdallasi?

Tutustuin Tommy Hellsteniin viime vuodenvaihteessa, kun aloimme suunnittelemaan yhteistyön tekemistä. Tommy on kohdannut suuren menetyksen kuluneen kesän aikana vaimonsa Caritan kuoltua yllättäen. Tapasin Caritan viime vuodenvaihteessa lomaillessamme Kuubassa. Ihastuttava ihminen. Suuresta menetyksestä huolimatta Tommy päätti toteuttaa jo keväällä suunnitellun syksyn Kasvotusten-kiertueen yhdessä Tommi Kaleniuksen kanssa. Kävin kuuntelemassa heitä Aleksanterin kirkossa Tampereella. Viesti oli väkevä ja puhutteli paikalle tulleita.

Tommy on toiminut terapeuttina yli 40 vuotta. Tarina lapsuuden ”pannuhuoneterapeuttina” omille vanhemmille toimimisesta sykäytti tamperelaista yleisöä. Tommy kertoi oppineensa kolme asiaa ihmisistä pitkän uransa aikana. Kaksi niistä liittyy suoraan otsikon teemaan ja mikäli nyt luet tätä kirjoitusta esimiehen roolissa, kehotan pysähtymään ja miettimään, miten on kohdallasi.

Kuva: Tommy Hellsten – Kasvotusten kiertue 2017 (copyright Tommy Hellsten)

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen – ja silti yksi perustarve yhdistää meidät kaikki

”Jokainen ihminen on ainutlaatuinen” – väittämää kuulee aina silloin tällöin, mutta valitettavan usein se osoittautuu sanojen helinäksi. Tommy Hellstenin kokemuksen mukaan juuri tässä kuitenkin piilee ratkaisun avain, jonka oivaltamisen jälkeen kahden ihmisen välinen vuorovaikutus muuttuu aidoksi läsnäoloksi. Jotta voit kohdata toisen ihmisen ainutlaatuisuuden, sinun on oltava läsnä kohtaamisessa – ”jotta toinen voi tulla kohdatuksi”, kuten Tommy sen hyvin kiteyttää. Kun sinä esimiehenä oivallat tämän tärkeän periaatteen, alaisesi tulee aidosti kohdatuksi, koska silloin sinulla on aina aikaa kuunnella hänen toiveitaan ja tarpeitaan – miten sinä muuten voisit saada tietoa toisen ihmisen toiveista ja tarpeista?

Toinen näistä tähän kirjoitukseen liittyvistä Tommyn havainnoista liittyy siihen, mikä meitä jokaista ihmistä yhdistää. Täysin samanlaisia me kaikki olemme siinä, että pohjimmiltaan meillä jokaisella ihmisellä on ”syvä nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarve”. Miten on sinun kohdallasi esimiehenä, ymmärrätkö ja toteutatko tätä periaatetta oman alaisesi kohdalla?

Mikä sen kiireen synnyttää?

Vedän yhteen tämän kirjoituksen sanoman. Tuore suomalainen tutkimus osoittaa selvästi, että esimiehillä on liian kiire toteuttaa ”johtamistyötään”. Tähän yhdistyy liian monen esimiehen kohdalla omavoimaisuus ja virheellinen käsitys omasta kyvykkyydestä esimiehenä – ”olen jo kyllin hyvä, minun ei tarvitse enää kehittyä”. Tuore tutkimustulos kuitenkin paljastaa, että alaisten mielestä vain noin joka toisella esimiehistä on sellaiset johtamistaidot, että työntekijän on aidosti hyvä olla.

Kiire syntyy illuusiosta omasta tärkeydestä. Kun esimiehenä oivallat, mikä on esimiehenä olemassaolosi tarkoitus, alat automaattisesti toimia oikein. Kun oivallat, että tärkein tehtäväsi on palvella omia alaisiasi ja mahdollistaa heille paras mahdollinen – yksilöllinen – hyvinvointi, olet asian ytimessä. Uskallatko sinä kokeilla?