Miksi meitä riivaa alituinen kiire?

Kirjoittaja: valmentaja Jari Saarenpää |

Moni meistä painaa tukka putkella. Kirjaimellisesti. Kiire on vallitseva olotila, niin työmaalla kuin kotonakin. Tuoreessa kirjassaan Kohtuuden kirja – näkökulmia ääriyhteiskuntaan (Talentum Pro), kokenut opettaja, Jyväskylän yli­opiston kasvatustieteen professori ja Oulun yliopiston dosentti Juha T. Hakala pohtii, mistä johtuu, että joukossamme on aina vain enemmän ihmisiä, jotka pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin äärimmäiseen tulokseen? Kirja pureutuu äärimmäisyyteen ilmiönä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan ja instituutioidenkin tasolla. Hän kertoo, miksi kohtuus kannattaa ja miksi kohtuuttomuus on pahasta. Olisikohan tässä hyvä kirja joulupukinkonttiin, vaikka ihan omaksi lahjaksi?

Huolen taustalla on usko siihen, ettei pinnistelevä ihminen voi hyvin. Itse käytän tästä ilmiöstä vertausta Human Doing vastaan Human Being. Jälkimmäinen termi tarkoittaa Oxfordin sanakirjan, jota pidän Wikipediaa vankempana instituutiona, mukaan vapaasti Suomennettuna ”Homo Sapiens lajiin kuuluva mies, nainen tai lapsi, joka eroaa muista lajeista kehittyneen ajattelunsa, kykynsä muodostaa puhetta ja pystyasennossa kulkemisen kautta”. Samainen Oxfordin sanakirja ei tunne lainkaan tuota ensin mainittua Human Doing -termiä, mutta jälkimmäinen sana viittaa vahvasti tekemiseen – verbiin. Mikä meitä nykyihmisiä riivaa, kun valtaosa hereilläoloajastamme menee suorittamiseen? Vai onko Homo Sapiens nyt muuttumassa uudeksi lajiksi, jossa tekeminen määrittää eroavaisuudet muihin lajeihin?

Osaatko sinä palautua?

Juha T. Hakalan uudesta kirjasta oli juttu Hesarissa. Juttu oli otsikoitu osuvasti – ”Työelämää syytetään liian usein kiireestä – Ylisuorittaminen vapaa-ajalla uuvuttaa meidät”. Olen huomannut saman ilmiön omissa valmennuksissa, joissa painopiste on luonnollisesti työssä. Harvemmin puhutaan siitä, että vapaa-ajalla ei osata palautua oikein. Työyhteisöissä puhutaan kovin usein korulauseita ”henkilöstö on meidän tärkein voimavara”, mutta käytännön toimenpiteet on harvassa. Omissa valmennuksissa pureudun ihmisten erilaisuuden ymmärryttämisen kautta oman ja toisten ihmisten erilaisuuden hyväksymiseen, joka toimiessaan luo perusedellytykset voimauttavalle työyhteisölle. Liian usein erilaisuuden ymmärtämättömyys johtaa ristiriitoihin. Osana tätä valmennuskonseptia käymme aina läpi erilaisia rooleja, joiden tunnistaminen itsessä on perusedellytys omassa työssä ja laajemmin omassa elämässä jaksamiseen. Kerron siitä tässä jutussa perusteet, jotta pääset kiinni pohdintoihin, miksi sinä juokset niin kovaa – niin työssä kuin vapaa-ajallakin!

Pystytkö vaikuttamaan omaan kiireeseesi?

Moni selittää kiireen johtuvan ulkoisista tekijöistä – tekijöistä, joihin ei näennäisesti pysty itse vaikuttamaan. Tämä on yksi suurimmista nyky-yhteiskunnan kliseistä, jonka toivon sinun nyt romuttavan omassa pääkopassasi. Joo, kyllä ulkoiset tekijät vaikuttavat kiireeseen merkittävästi, mutta pinnan alla on paljon tekijöitä, joita ei tule välttämättä miettineeksi. Ainakin valmennuksissa useat ihmiset saavat tässä kohtaa ahaa-elämyksiä, kun ryhdymme pohtimaan, mitkä pinnan alla olevat tekijät vaikuttavat kiireeseen. Voit ajatella mielikuvassasi jäävuorta, josta vain pieni osa pinnan päällä – tässä riittää tarkkuudeksi Wikipedian tarjoilema ”harvoin on näkyvissä 13 % enempää” tieto. Homo Sapiensille on ominaista, että suurin osa toimintaamme ohjaavasta tiedosta on pinnan alla piilossa. Lajillemme on myös ominaista, että toimintaa ennen tapahtuu ajattelu. Pinnan alla on jos minkä moista tietoa, joka ohjaa ajatteluamme – arvoja, uskomuksia, asenteita, motivaatioita, piilossa olevia taitoja, luontaisia ajattelutaipumuksia sekä rooleja. Kerron nyt lisää rooleista, koska niiden tunnistaminen oman itsensä kohdalla voi vapauttaa sinut turhasta kiireestä ja parhaimmillaan, palaat edustamaan alkuperäistä lajikuvaustamme Human Being – Homo Sapiensia. Omalla kohdalla luopuminen toiveminän aiheuttamasta oman kyvykkyyden osoittamisen tarpeesta on tuonut hyvinvointia elämään roppakaupalla!

Kolme minää

Kannattaa lähteä tässäkin asiassa perusteista liikkkeelle. Riittää, kun alat tunnistamaan kolmenlaisia erilaisia minän rooleja – työminän, toiveminän ja luontaisen minän. Luettelin nämä juuri helppousjärjestyksessä, helpoimmasta vaikeimpaan. Valmennuksissa usein pohditaan, onko tällaiset roolit hyväksi ihmiselle? Päädymme vastaukseen, että roolit ovat lähtökohtaisesti hyvä asia, koska ne suojaavat ihmisen psyykettä ja antavat sitä kautta mahdollisuuden toimia parhaalla mahdollisella tavalla eri vuorovaikutustilanteissa. Roolit on silloin huono asia, kun henkilö ei itse ymmärrä ja tunnista, mikä rooli kullakin hetkellä vallitsee – miten ihmeessä pystyt tekemään fiksuja valintoja eri tilanteissa, jos et tiedä mihin kriteereihin päätöksesi nojaavat?

Minän kolmen erilaisen roolin tunnistaminen on tärkeää sekä oman jaksamisesi että hyvinvointisi kannalta. Osalle ihmisistä nämä kaksi asiaa ovat itse asiassa yksi ja sama asia, mutta pidetään ne toistaiseksi selvyyden vuoksi erillään. Jaksaminen on lyhyempikestoista – voit jaksaa työpäiväsi vielä hyvin, mutta illalla kotiin päästyäsi olet aivan naatti. Hyvinvointi taas on jotakin pidemmällä aikavälillä kokemaasi – voit mennä viikkoja ja ehkä kuukausiakin ilman merkittävää hyvinvointia, mutta jossakin kohtaa kamelin selkä katkeaa ja romahdat. Kiireellä on tässä se rooli, että sen avulla nykyihminen voi helposti sekoittaa jaksamisen ja hyvinvoinnin omassa käsitemaailmassaan. Ajattelen, että kun vielä jaksan parisen viikkoa, niin sitten alkaa loma tai jippii, nyt on jo keskiviikko, enää muutama päivä viikonloppuun. Kaikki tällaiset ajattelumallit on olemassa tarpeeseen – suojataksemme omaa itseämme. Työminä jaksaa painaa vielä loppuviikonkin tukka putkella, kun kohta on luvassa muutama päivä lepoa ja lomiinkaan ei ole niin kovin pitkä aika.

Omakohtainen havahtuminen vaativuuden tunnelukkoon on pysäyttänyt miettimään kiirettä toden teolla. Valmennuksissa pohdimme edellä mainittuja kolmea ihmisen perusroolia – mitä hyötyä, mitä haittaa, ja mikä on tunnusomaista kyseiselle roolille. Kuten jo mainitsin, roolit on hyvä asia, mutta ne pitää itse ymmärtää omassa ajattelussaan, koska oma ajattelu ohjaa jokahetkisiä valintoja, joka taas näkyy muille jäävuoren pinnan päällä toimintana. Ajattelusi menee joka hetki erilaisten uskomus-, arvo-, motivaatio- ja roolifilttereiden läpi. Lisäksi vielä luontaiset ajattelutaipumuksesi ohjaavat ajattelua. Näistä kolmesta perusroolista helpoin tunnistaa on työrooli – tunnistat varmasti omalla kohdallasi työroolisi, mikä on todennäköisesti monessa kohtaa erilainen kuin oma luontainen minäsi, joka on näistä kolmesta roolista vaikein tunnistaa. Mutta mikä ihme on toiveminä? Ja miksi se jää näiden kahden muun roolin väliin tunnistamisen vaikeusasteessa?

Toiveminä ohjaa usein tiedostamattomia valintojamme

Moni aikuinen ajattelee, että toiveminä on jotakin sellaista, jonka on ihan itse itselleen asettanut – haluan olla sitä ja tätä ja näyttää muiden silmissä hyvältä jne. Tässä kohtaa tulee lunta tupaan ja pahasti. Valmennuksissa ihmisten ilmeet vaihtelevat suuren hämmennyksen ja oivaltamisen välimaastossa, usein tuo ilme saattaa vaihdella näiden kahden ääripään välillä saman ihmisen kasvoilla hetkenkin aikaa. Missä ihmeessä se toiveminä rakentuu, jos kerran väitän, että sinulla aikuisena ei juurikaan ole siihen osaa eikä arpaa?

Toiveminä on lapsuutemme varhaisvuosina jokaiseen lapseen istutettu ohjelmointi, joka ohjaa vielä pitkälle aikuisuuteen valintojamme. Kehityspsykologia kertoo, että lapsen psyyken muodostuminen on herkimmillään ensimmäiset noin seitsemän ikävuotta, jolloin lapsen aivojen ”ohjelmointialusta” on avoin ulkopuolisille vaikutteille. Omat vanhemmat, sosiaalinen ympäristö ja kaikki muu ohjelmoi lapsen arvo- ja uskomusjärjestelmää joka hetki. Vasta alaluokilla lapsen aivot ovat kypsyneet siihen, että hän alkaa itsenäisemmin arvioida saamaansa informaatiota. Toiveminä siis rakentuu lapsuudessa ja tämän toiveminän tunnistaminen omasta luontaisesta minästä on usein ihmisen elinikäinen savotta. Monella keski-iän kriisi selkeyttää näiden kahden minän eroja, näin kävi itsellänikin viitisen vuotta sitten. Tiedän nyt varsin hyvin, miksi juoksin aikuisuuden ensimmäiset parikymmentä vuotta tukka taakse sliipattuna. Vahva hyväksytyksi tulemisen tarve suorittamalla, joka oli rakentunut varhaislapsuuden ympäristössä, on nyt muuttunut omaehtoiseksi tekemiseksi – teen ilolla, sisäisen motivaation ja innostuksen kautta asioita elämässäni! Nykyiselläänkin teen paljon töitä ja olen aktiivinen vapaa-ajalla, mutta omaehtoisesti, luontaisesta minästä käsin. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että vaativuuden tunnelukon kanssa on vielä tekemistä, mutta onpahan jotakin pohdittavaa seuraaville vuosille, jotta ei käy elämä tylsäksi! Tunnelukoista kirjoittelen toisella kertaa.

Tunnistatko sinä omat kolme perusrooliasi?

Jari

P.S. Kun olet kiinnostunut kehittämään tiimissäsi erilaisuutta aidoksi voimavaraksi, tsekkaappa LUONTAISET TAIPUMUKSET™ valmennustarjontaa ja ota yhteyttä lähimpään valmentajaasi.

P.P.S. Henkilökohtaiselle oivallusten polulle löytyy myös hyviä valmennuskokonaisuuksia, joihin voit tutustua täällä.

|kuvat Shutterstock & LUONTAISET TAIPUMUKSET™|