Puhujaksi tullaan kokemusten kautta

Kirjoittaja: Oili Valkila
Viestintä- ja vuorovaikutuskouluttaja
Will & Way |

”Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.” ”Tyhjät tynnyrit kolisevat.” ”Räkänenästäkin ihminen tulee, muttei turhan naurajasta.”
− Meillä ei ole ollut helppoa kasvaa puhujaksi − eikä ole vieläkään. Mitä sille voisi tehdä?

Koulutan paljon esiintymistä ja puhetaitoja avoimilla tai organisaatiolle tilatuilla kursseilla. Kurssilaiseni ovat aikuisia, työelämässä jo hyvän aikaa olleita johtajia, esimiehiä, lääkäreitä, myynnin ammattilaisia, insinöörejä ja muita asiantuntijoita. Siis henkilöitä, jotka ovat jo saaneet elämässään kokemusta siitä, että selviytyvät tehtävistään hyvin.

Moni heistä kantaa työssään vastuuta suurista asioista; toisten ihmisten terveydestä tai turvallisuudesta tai yrityksen menestyksestä ja tuloksesta. Silti puhuminen ihmisjoukolle nostaa monilla heistä veren adrenaliinipitoisuuden lähes sietämättömälle tasolle. Kun taistele tai pakene -tunnelma iskee, alkaa puhetilanne vaikuttaa jopa pakenemisen arvoiselta. Jos paikalle onkin oman aseman vuoksi pakko jäädä ”taistelemaan”, puheesta suoriudutaan minimitasolla ja -ajankäytöllä periaatteella ”mahdollisimman pian pois paikalta”.

Tarvitaan paljon kokemuksia

Selvitän koulutusteni esikyselyissä sekä osallistujan esiintymisjännityksen tasoa että esiintymiskokemuksen laajuutta. Moni kertoo olevansa esiintymisjännittäjä, vaikka seuraavasta kohdasta selviää, että on tullut puhuttua kerran peruskoulussa ja toisen kerran serkun häissä bestmanin ominaisuudessa.

Kursseillani kuulen myös toistuvasti perusteluja kuten ”Minä en ole mikään puhujatyyppi”. Kuka sitten on ”puhujatyyppi”? Monen uskomus on, että on tyyppejä, jotka heti kävelemään opittuaan astuvat korokkeelle aloittaen yleisön suvereenin hurmaamisen.  Vastapainoksi heidän uskomuksessaan on niitä, jotka ”eivät ole mitään puhujatyyppejä”, ja joilla on jopa erityisiä esteitä sellaiseksi tulemiselle.

Näihin uskomuksiin törmätessäni kerron yleensä omasta historiastani puhujana: Juuri yliopistoon mentyäni jännitin niin paljon kaikenlaista esiintuloa, että kun jouduin luennolla nousemaan seisomaan ja sanomaan nimeni, sokelsin niin, ettei siitä voinut saada mitään selvää. Sellaiset tilanteet myös pilasivat koko loppupäiväni. Jotenkin eteeni sattui sitten ovi, jossa luki ”Puheopin laitos”, ja päätin mennä sisään. Mikään ei muuttunut päivässä, mutta sain pian vahvistusta uskomukselleni, että asialle voi tehdä jotakin. Sittemmin tuosta uskomuksesta muodostui varma tieto.

Luontaiset taipumukset ovat hyvä ponnistuspohja

Jollakulla on luontaisia taipumuksia hyväksi puhujaksi; Rohkeus yleensä ottaen on hyvä tuki kaikelle oppimiselle. Ekstrovertille on ehkä hieman introverttia helpompaa totutella puhumiseen, joskaan se ei ole hyvän puhujan välttämätön edellytys. Yleinen halu vaikuttaa muihin saa puolestaan puhumisen tuntumaan kiinnostavammalta yhtenä vaikuttamistapana ja ihmisläheisyys ja innostavuus ovat piirteitä, jotka auttavat luomaan elävän kosketuksen kuulijaan.

Mitkään luontaiset taipumukset eivät kuitenkaan pelkästään selitä hyvää puhujaa. Hyvien edellytysten lisäksi jokainen tarvitsee kasvaessaan ympäristöltään kannustusta ja hyväksyntää, ja ennen kaikkea paljon kokemuksia ja harjoitusta, ennen kuin kehittyy hyväksi. Meiltä ovat perinteisesti puuttuneet sekä kannustus että tarvittavat esiintymiskokemukset, ja kulttuurissamme on joitakin suorastaan esiintymisrohkeudelle tuhoisia piirteitä.

Kulttuurimme tuhoisia piirteitä:

• Meikäläisessä kulttuurissa puhumaan nousemisen – etenkin vapaaehtoisesti – on katsottu tarkoittavan itsensä nostamista muita paremmaksi. Tuo käsitys on ollut tuhoisa esiintymistaidoillemme, koska se on salvannut ihmisten luontaisen esiintymishalun.
• Toinen tuhoisa tekijä on pyrkimyksemme täydellisyyteen. Täydellisyys on hyvän vihollinen. Olemme oppineet täydellisyyden vaatimuksen jo varhain koulussa. Esitelmän tai ainekirjoituksen jälkeen suorituksista etsittiin virheet, joiden välttämiseen seuraavalla kerralla keskityttiin. Sehän tunnetusti kasvaa, mihin keskitymme. Samalla kehitettiin kunnon pelko seuraavaa suoritusta kohtaan.
• Kolmas harmi on, että valmistautumistapoja ja esiintyjän retorisia keinoja ja ei ole erityisesti opetettu. Useimmat kurssilaiseni huokaavat helpotuksesta saadessaan ensimmäistä kertaa selkeän opin, miten lähestyä puhumista ja esiintymisjännitystä.

Itsetuntemus auttaa kehittymään

Kaikkinainen itsetuntemus on hyödyllistä jokaiselle − erityisesti esiintymistaitojaan kehittävälle. Omat luontaiset taipumuksensa tunteva voi ottaa ne tehokkaammin käyttöönsä ja kehittää tietoisesti harjoittelemalla vähemmän luontaisia kyvykkyyksiään. Hurmaajaksi tullaan kovan työn kautta.

|kuvat Shutterstock|