Kirjoittaja: valmentaja Jari Saarenpää |
Hieman amerikkalainen otsikko, myönnän. Ja kuva. Perustelen otsikon kysymyksen kuitenkin sillä, että tiedän siihen oikeasti erittäin toimivan vastauksen. Uskallan antaa sille myös toimivuustakuun omakohtaisella vuoden käyttökokemuksella.
Tunnistatko ympärilläsi ihmisiä, jotka lupaavat paljon asioita, mutta asiat eivät kuitenkaan etene lupausten mukaisesti. Meille ihmisille on luonteenomaista pyrkimys miellyttää kanssaihmisiä ja lupaamme usein enemmän kuin mitä pystymme toteuttamaan. Kiireisessä työelämässä syynä on tänä päivänä varmasti myös se, että tekemistä on yksinkertaisesti liikaa – kaikkia asioita ei vain yksinkertaisesti pysty tekemään lupaamassaan ajassa. Voisiko tälle asialle tehdä jotakin?
Löysin vuosi sitten kohdallani aivan mielettömän hyvin toimivan tekniikan, jota olen jalostanut tässä tämän syksyn mittaan vielä toisella, täydentävällä tekniikalla. Tämä jälkimmäinen ei ole vielä oikein ottanut tuulta purjeisiin, mutta uskon, että se vain vaatii nyt enemmän harjoittelua. Kerron siitä myöhemmin, mikäli saan sen toimimaan. Mutta tuosta nyt jo yli vuoden käyttämästäni tekniikasta haluan kertoa tarkemmin, koska
se on tuonut omaan elämääni aidon tunteen siitä, että hallitsen todella aikaani ja saan todella paljon aikaiseksi.
25. tunti
Olen yrittäjä. Sanotaan, että meillä yrittäjillä on 25 tuntia vuorokaudessa. Siltä se välillä tosiaan tuntuu, kun katsoo kuinka paljon on saanut parissa vuodessa aikaiseksi. Kun vertaan 18 vuotta kestänyttä palkkatyöuraani, koen tällä hetkellä, että en saanut tuona aikana läheskään yhtä paljon aikaiseksi kuin tänä päivänä, kun olen yrittäjä. Vaikka painoin tukka putkella palaverista toiseen ja kiireisimmässä vaiheessa matkustin yli 100 ulkomaanmatkapäivää vuodessa tehden töitä välillä 24/7, koen näin jälkeenpäin, että aikaansaannokseni olivat marginaalisia verrattuna verrattuna tähän päivään. Mistä tuo kokemus tulee?
Fokus hukassa
Tein pisimmän pätkän työuraani Nokian palveluksessa. Hienoa aikaa, jota on varmasti mukava muistella kiikkustuolissa. Teimme suomalaista historiaa, kirjaimellisesti jo lähihistoriaa. 2000-luvun alkupuolen vuosille leimaa antavaa oli kiivas työtahti, johon suurin osa porukasta oli erittäin sitoutunutta. Motivaatio oli tapissa ja tekemisen meininki kova. Välillä tuntui, että fokus tekemiselle ei ollut aivan kirkas, pääasia että vauhtia piisasi. Tämä siis sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Ilmiö johtui varmasti osittain siitä, että tekijöitä oli paljon ja mikäli ei ollut, palkattiin lisää. Tunne, joka tuolta aikakaudelta itselleni jäi, oli kaikkivoipaisuus – omnipotenssi – kuten hieno sana kuuluu. Jos jokin asia piti ratkaista, niin sehän ratkaistiin. Ja jos jokin asia piti tehdä nopeasti, sehän tehtiin. Yleisin keino oli lisätä ”rautaa rajalle”, ainakin näin itse koin organisaatioiden kasvaessa kaiken aikaa.
Yrittäjänä, varsinkaan mikroyrittäjänä, jossa sinulla on kolme työntekijää, ”me, myself and I”, joudut miettimään muita keinoja aikaansaamisen lisäämiseksi. ”Rautaa rajalle”-strategia ei toimi, koska resursseja ei yksinkertaisesti ole enempää. On pärjättävä sillä, mitä itseltä löytyy. Toki tiettyjä asioita ja tekemistä voit ostaa palveluna, mutta siinäkin tulee raja helposti vastaan. Mikä sitten neuvoksi?
Kirkastaminen
Huomasin jo varhaisina yrittäjyyteni aikoina syksyllä 2013, että ainoa konsti aikaansaannokseni varmistamiselle on asioiden tärkeysjärjestyksen kirkastaminen. Tämä on siis vaihe, joka tapahtuu ennen priorisointia. Ensin on tiedettävä, mikä on tärkeää ja vasta sen jälkeen laitetaan tärkeät asiat tärkeysjärjestykseen. Yrittäjän on aivan elintärkeää pystyä erottelemaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Saattaa kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta sanonpa tämän nyt omasta kokemuksesta. Ei ole helppoa. Vaikka kuinka kuvittelet olevasi fiksu ja filmaattinen, elämänviisauttakin ainakin peilistä katsoen jo runsaasti karttuneena, tärkeiden asioiden priorisointi ja nimenomaan ”ein” sanominen vähemmän tärkeiden asioiden kohdalla on todella vaikeaa. Kuinka monta itsensäkehittämisen opasta olenkaan lukenut, jotka opettavat olemaan positiivisesti itsekkäämpiä ja opettemaan sanomaan ”ei”. Siltä suunnalta en apua itselleni löytänyt, vaikka kuinka tiedänkin ja tiedostankin asian. Olen perusluonteeltani liian kiltti tyyppi, voimakkain ajattelun funktioni on ulospäin suuntautunut arvopohjaisuus, mikä tekee ”ein” sanomisen erittäin vaikeaksi.
Kuuntelin reilu vuosi sitten Brian Tracyn ”Eat that Frog- Stop Procrastinating” -audiokirjan, melkeinpä vain huvikseni. Ostin kirjan Audiblen äänikirjastosta, kun ajattelin, että otan autoon hieman viihteellisempää kuunneltavaa. Kirjan nimi viittasi huumoriin, joten ajattelin, että miksipä en lähestyisi ajanhallintahaastetta hieman kevyemmin tällä kertaa. Kirjan viesti kuitenkin potkaisi oikein kunnolla. Johonkin osui niin että sattui. Positiivisesti.
Eat that Frog!
Amerikkalainen vanha sanonta kuuluu:
” If you eat a live frog first thing each morning, you’ll have the satisfaction of knowing that it’s probably the worst thing you’ll do all day.”
Ajattelin, tai pikemmin koin tunteen tasolla värinää, kun kuuntelin kirjaa ensimmäistä kertaa. Tässä jutussa on nyt jotakin sellaista viisautta, että se puhuttelee. Voisiko se toimia kohdallani? Siis oikeasti. Päätin kokeilla.
Homma menee yksinkertaisesti siten, että aloitat jokaisen päiväsi sillä ikävimmällä sen päivän jutulla. Aina se ei ole mahdollista, mutta ainakin omassa työssäni se onnistuu yllättävän hyvin. Logiikka on yksinkertainen ja siinä sen kauneus piileekin. Kun teet sen ikävimmän asian ensimmäiseksi, seuraavat asiat ovat todennäköisesti helpompia, mukavampia, nopeampia tehdä jne. Alkuun jouduin miettimään työlistaa, jotta sain priorisoinnin tehtyä edellisien päivien aikana aina muutamalle tulevalle päivälle. Taskilistojen tekeminen ei ole kuitenkaan juttuni, mutta jotenkin pitäisi välttää moniajoon joutuminen heti aamun varhaisista tunneista alkaen. Kirjoitin tästä haasteesta aiemmin blogissa ”Miksi Multitasking on kehno ajanhallintastrategia?”. Siirryin nopeasti käytäntöön, jossa merkitsen kalenteriini aamun ensimmäiseksi ”kokoukseksi” aamiaistapaamisen rumimman sammakon kanssa. Varaan tapaamiselle tunnin kaksi aikaa, riippuen sammakon rumuudesta ja suuruudesta. Aina ei tapaamista saa aamuun, mutta yllättävän moni ikäväksi tai muuten vaan tylsänpuoleiseksi luokittelemani asia on jotakin sellaista, mihin en tarvitse muiden panosta.
Pelottavaa tehokkuutta!
Olen nyt käyttänyt tätä ajanhallintatekniikkaa noin vuoden ajan. Ja voin sanoa, että se on pelottavan tehokas. Hienointa siinä on se, että lähes poikkeuksetta kaikki muut asiat päivän mittaan ovat helpomman ja mukavamman tuntuisia. Painotan sanaa ”tuntuisia”. Kysehän tässä on isolta osalta oman mielen ohjelmoinnista. Se, mikä sinusta tuntuu ikävältä, on todellisuutta juuri sinun kohdallasi. Sinulle ikävä asia ei välttämättä ole ikävä asia jollekin toiselle henkilölle ja päinvastoin. Mutta koska ihmisen ajatteluprosessi etenee aina omien uskomusjärjestelmien kautta, jokainen kokee asiat juuri omalla tavallaan. Sinun todellisuus on sinun todellisuutta ja minun todellisuus on minun todellisuutta. Tärkeintä on, että sinun rumin sammakko on sinun rumin sammakko.
Ihmisen ajatteluprosessi etenee aina omien uskomusjärjestelmien kautta. Klikkaa ja Twiittaa
Miksi et kokeilisi jo huomisaamuna?
Suosittelen kokeilemaan rumimman sammakon tekniikkaa. Koen saavani tällä tekniikalla ihan järjettömän paljon aikaiseksi, koska se vapauttaa energiat päivän muihin askareisiin upealla tavalla. Mikä on sinun rumin sammakkosi seuraavalle aamulle?
|kuvat Shutterstock|