Oikotie itsensä ja muiden tuntemiseen

Kirjoittaja: ”Erilaisuudesta innostunut” | 

Ihmisen mieli on ovela:

se pystyy mm. hävittämään aktiivisesta persoonasta joitakin ominaisuuksia ja näkemään niitä toisissa ihmisissä.

Oivalsin tämän ”taikatempun” jo yli 30 vuotta sitten itseäni tarkkailemalla. Selityksen tempun tekniseen suoritukseen löysin kuitenkin vasta noin vuosi sitten lukiessani italialaisen aivotutkijaryhmän (jota johti Marco Iacoboni) tekemistä havainnoista (1990-luvulla).

Temppu alkaa siitä, että tunnistamme itsessämme jonkun huonon/epäedullisen piirteen, esimerkiksi arkuuden. Emme tietenkään kerro siitä muille, vaan pyrimme kätkemään sen muilta. Ensivaiheessa se tapahtuu korostamalla ominaisuuden vastakohtaa: rohkeutta.

Sitten psyyke tulee avuksi ja alkaa eristää tällaista ”huonoa” piirrettä aktiivisesta persoonasta. Näin arkuus siirtyy pikkuhiljaa passiivisten piirteiden varastoon. Se on eräänlainen mielen sisäinen vankila, johon omaa imagoa (identiteettiä) pilaavat ominaisuudet siirretään.

Psyyken keinot eivät lopu yksittäisten huonojen piirteiden eristämiseen, vaan se (psyyke) osaa vetää itsensä sisälle rajan, jossa omaan identiteettiin sopivat asiat jäävät oman persoonan (minä) puolelle ja siihen sopimattomat taas oman persoonan ulkopuolelle.

Tätä minän ulkopuolelle eristettyjen piirteiden varastoa Carl Jung, analyyttisen psykologian isä, nimitti Varjoksi.

Huonojen asioiden eristäminen on energiataloudellisesti huono ratkaisu, koska eristäminen (jatkuva kontrollointi) sitoo runsaasti energiaa. Voimia ei tahdo riittää muuhun elämään. Tähänkin psyykellä on näppärä keino, jota psykologit kutsuvat projektioksi (heijastukseksi). Sen avulla voimme siirtää negatiivisia piirteitä ja niihin liittyviä tunteita sellaisiin henkilöihin, joilla on omassa Varjossamme olevia piirteitä.

Esimerkkinämme oli arkuus. Se alkaa ärsyttää muissa ihmisissä. Näin koulussa kiusatusta arasta lapsesta saattaa tulla muiden arkojen lasten kiusaaja. Lopputulos piirteen piilottamisesta ei ole silloin kovinkaan hyvä.

Projektio on ollut ilmiönä tuttu jo yli 100 vuoden ajan

Se miten projektio teknisesti tapahtuu, on ollut kuitenkin pitkään mysteeri ennen ns. peilisolujen löytämisistä. Italialainen tutkijaryhmä havaitsivat apinoita tutkiessaan että jonkun asian tekeminen ja saman asian tekemisen näkeminen synnyttävät aivoissa samankaltaisen reaktion. Kun vastaavat tutkimukset tehtiin ihmisillä, havaittiin ihan sama ilmiö kuin apinoilla. Neuroneita, jotka tässä tutkimuksessa aktivoituivat, alettiin kutsua peilisoluiksi (ja empatianeuroneiksi).

Itsensä tunteminen ja kehittäminen

Jatkakaamme edellä esille nostettua arkuus-esimerkkiä. Jos arkuuden itsessään eristänyttä henkilöä X pyydetään arvioimaan itseään arkuus/rohkeus akselilla, kumman pään hän valitsee? Mitä luultavimmin jälkimmäisen eli rohkeuden, koska se kuuluu hänen imagoonsa.

Jos samaa henkilöä X pyydetään arvioimaan kumpi ominaisuus häntä enemmän ärsyttää, hän melkoisella varmuudella valitsee ensimmäisen eli arkuuden.

Millaisia johtopäätöksiä tästä voidaan vetää?

• Ensinnäkin se, että X pyrkii aktiivisesti esittämään rohkeaa, koska sen avulla hän pystyy kätkemään ominaisuuden, josta hänellä on huonoja kokemuksia.
• Toiseksi voimme päätellä, että X on sisäisesti arka, koska hän reagoi negatiivisesti muiden arkuuteen.

Kun ihminen haluaa kehittää itseään, hänellä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: rohkeuden lisääminen tai oman arkuuden hyväksyminen.

Jos hän valitsee ensimmäisen vaihtoehdon, rohkeuden kasvattamisen, muiden arkuus ärsyttää häntä entistä enemmän. Jos hän valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon eli arkuuden hyväksymisen, eristetty ominaisuus muuttuu osaksi aktiivista persoonaa, jossa on rohkeus jo valmiina.

Tästä valinnasta on kolme positiivista seurausta.

• Ensimmäinen niistä on se, että energiaa vapautuu koska jotakin asiaa ei tarvitse enää kontrolloida.
• Toinen on uusien kykyjen, mm. herkkyyden, empatian ja harkinnan, lisääntyminen.
• Ehkä tärkein palkinto on kuitenkin se, että arat ihmiset eivät enää ärsytä.

Väitetään että ihmiset menestyvät paremmin luontaisilla vahvuuksillaan kuin heikkouksiaan paikkaamalla.

Kumpi tässä esimerkissä on luontainen ominaisuus: arkuus vai rohkeus? Vastaus kerrottiin artikkelin alussa: se on arkuus, jolle kannattaa antaa luontaisia vahvuuksia tarkastellessa positiivisempi nimi, esimerkiksi herkkyys. Rohkeus edustaa herkkyyden peittämistä.

Erilaisuuden hyväksyminen

Meidän on vaikea hyväksyä ihmisissä piirteitä/ominaisuuksia, joihin liittyy joku negatiivinen tunne (inho, ärtymys, suuttumus, pelko). Me emme mielellään kysy, mikä tunteen aiheuttaa tai onko kysymyksessä oma tai toisen tunne. Eristys- ja projektiomekanismi pysyvät päällä kun ajattelemme, että X on inhottava tai ärsyttävä. Silloin me vain toivomme ja odotamme, että X muuttuisi toisenlaiseksi. Niin ei kuitenkaan tapahdu, koska kyse on omasta eristetystä ja projisoidusta tunteesta.

Muihin ihmisiin liittyvien negatiivisten tunteiden purkautuminen lähtee liikkeelle ajatuksesta, että kysymyksessä on aina oma tunne – vaikka se ei projisoituna tunnu yhtään omalta. Vasta kun tunne koetaan omaksi, sille voidaan tehdä jotakin.

Ajatus ”X on ärsyttävä ihminen” muuttuu muotoon ”X:ssä on joku piirre, esimerkiksi arkuus, joka synnyttää minussa negatiivisen tunteen.”

Tämä on ensimmäinen askel negatiivisen tunteen ja eristetyn ominaisuuden vapautumiselle. Prosessin lopussa henkilöstä X häviää hyväksymistä vaikeuttava tunne ja piirre.

Edellä on lyhyt kuvaus periaatteesta, jolla itsensä ja muiden (erilaisuuden) hyväksymistä voidaan käytännössä tehdä. Perusidea on ottaa itse vastuu omista tunteista. Loppu on lähes tekniikkaa.

Kehitettyä menetelmää, jolla on työnimi EH (Erilaisuuden Hyväksyminen)

voidaan soveltaa sekä yksilöiden että ryhmien valmentamiseen. Periaate on se, että käsittelyyn otetaan jokaiselta osallistujalta vain yksi hyväksymistä vaikeuttava asia kerrallaan. Näin prosessi pysyy hyvin hallinnassa.

|kuvat Shutterstock|