Kirjoittaja: ”Kummisetä” |
Olen toiminut noin 10 vuoden ajan ongelmanratkaisun kouluttajana ja todennut että ihmiset yrittävät usein ratkaista väärää ongelmaa, huonolla menestyksellä. Oikean ongelman tunnistaminen on usein enemmän kuin puoli voittoa.
Mikä on ongelma?
Yksi määritelmä kuuluu:
”Ongelma on oman odotuksen ja todellisuuden välinen ero”.
Ongelmia ei ole olemassa ilman ongelman kokijaa.
Ongelmia voidaan ratkaista kahdella eri tavalla: muokkaamalla todellisuutta omien odotusten mukaiseksi ja muokkaamalla omia odotuksia todellisuuden mukaiseksi. Ensimmäistä keinoa kutsutaan yleisemmin kehittämiseksi (tai uudistamiseksi) ja jälkimmäistä luopumiseksi (tai odotusten päivittämiseksi).
Yksinkertaisen esimerkin ongelmasta tarjoaa lihavuus eli ylipaino. Todellisuus on helppo todeta vaa´an avulla. Olkoon se vaikka 100 kiloa. Odotus eli tavoitepaino voisi olla vaikka 80 kiloa. Haasteena on päästä eroon 20 kilosta. Kuten edellä on kerrottu, on kaksi keinoa: painon pudottaminen tavoitetasolle tai nykyisen painon (tilanteen) hyväksyminen. Usein ratkaisu on keinojen yhdistelmä, esimerkiksi painon pudottaminen 10 kilolla ja 10 lisäkilon hyväksyminen.
Jokaisessa ongelmassa on kolmaskin osatekijää. Se on vastuu eli kenen ongelmasta ja odotuksesta on kysymys? Ihmiset eivät ota mielellään vastuuta ongelmista, koska niihin liittyy joku negatiivinen tunne (turhautuminen, epäonnistuminen, osaamattomuus, huonous, syyllisyys, jne.). Ongelmanratkaisun vaikein osa-alue onkin usein vastuun määrittely. Edellä kerrotussa ylipainoesimerkissä vastuun määrittely on tavallista helpompi.
Kehittäminen ja luopuminen
Kehittäminen tarkoittaa (yksilöiden tasolla) suunnilleen samaa kuin erilaisten taitojen (vuorovaikutustaidot, kielitaito, sometaidot,…) parantaminen. Tällainen itsensä jatkuva kehittäminen on tuttua varsinkin työelämässä toimiville ihmisille.
Kaikilla ihmisillä alkaa jossakin vaiheessa alamäki: energiatasomme alkaa heikentyä ja askel lyhentyä. Silloin tarvitaan uudenlaisia taitoja – taitoa priorisoida eli erottaa tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat toisistaan ja taitoa luopua. Jos nämä taidot ovat heikot, ihminen helposti ylikuormittuu ja alkaa uupua.
Omalla kohdallani olen joutunut viimeisen 5 vuoden akana luopumaan mm. hyvästä terveydestä. Syynä on muutama vuosi sitten todettu, keskushermostoa tuhoava Parkinsonin tauti, johon ei ole löydetty parannuskeinoa. Tauti vaikuttaa mm. sormien hienomotoriikkaan, joka taas vaikeuttaa mm. kirjoittamista. Toinen harmittavaa seuraus on ollut kohtalaisen hyvän golftaidon nopea heikkeneminen.
Nyt keskeinen tavoitteeni on oppia hyväksymään sairaus ja huonontuva toimintakykyni osaksi arkeani ja identiteettiäni. En muutama vuosi sitten aavistanut, että ainakin yksi haastava elämänkoulu on vielä käymättä.
Yhdessä toimimisen haasteet
Erityisen mutkikkaita ongelmia liittyy ihmisten yhdessä toimimiseen, johtuen siitä että odotuksissa ja vastuun käsityksissä voi olla hyvinkin suuria eroja. Konkretisoin asiaa esimerkillä.
Kaksi henkilöä A ja B asuvat yhdessä.
- A on ”himosiivooja”: hänen mielestään yhteinen huoneisto on syytä imuroida joka toinen päivä ja perusteellisempi siivous tehdä kerran viikossa, lauantaisin. Lisäksi A odottaa, että B noudattaisi samaa siivousmallia.
- B on ”pintasiivooja”: hänelle riittäisi huoneiston imurointi kerran viikossa ja perusteellisempi siivous kerran kuukaudessa. Lisäksi B odottaa, että A ei jatkuvasti siivoaisi, ei ainakaan odottaisi samaa häneltä.
Mikä tässä on ongelma?
Oikeastaan ongelmia on kolme erilaista: A:n ongelma, B:n ongelma ja A:n ja B:n yhteinen ongelma.
- A:lla on kaksi odotusta: yhteinen asunto imuroidaan kunnolla joka toinen päivä ja siivotaan perusteellisemmin kerran viikossa sekä se, että myös B osallistuisi aktiivisemmin huoneiston siivoamiseen. Nykytodellisuus on, että asunto imuroidaan 2-3 kertaa viikossa ja siivotaan perusteellisemmin 1-2 kertaa kuukaudessa. A:n mielestä se ei riitä.
- B:lläkin on kaksi odotusta: A laskisi vaatimustasoaan siivoamisen suhteen lähemmäksi hänen omaa tasoaan ja A lopettaisi huomauttelut B:n huonosta siivoamisesta.
- A:n ja B:n yhteinen ongelma on, että heillä ei ole yhdessä sovittua toimintamallia huoneiston siivoamiselle.
Ensimmäinen periaatteeni ns. yhteisten ongelmien ratkaisemisessa on se, että jokainen on vastuussa omista odotuksistaan.
- A:lla ne ovat siivoamisen suhteen paljon korkeammalla kuin B:llä. Syitä odotustason korkeuteen voi olla monia. Mitkään niistä eivät kuitenkaan poista A:n vastuuta hänen odotuksistaan.
- B:n haasteena on olla syyllistymättä ja hermostumatta A:n jatkuvasta siivoamisesta.
- Molemmille yhteinen haaste on ymmärtää toistensa erilaisuutta.
Yhteisöjen ongelmat
Erityishaasteen yhteistyössä muodostaa se, että meillä on taipumus muuttaa omia (itsekkäitä) odotuksiamme yhteisiksi odotuksiksi ja tätä kautta yhteisiksi ongelmiksi, sopimatta asiaa. Tällainen temppu antaa meille vääränlaisen oikeuden moittia yhteistyökumppaneita siitä, jos he eivät toimi minun odotusteni mukaan.
Paljon reilumpaa on nostaa jokaisen yhteisön jäsenen odotukset esille ja rakentaa niiden pohjalta yhteiset pelisäännöt, jotka kaikki työyhteisön jäsenet allekirjoittavat. Olen käyttänyt pelisääntöjen rakentamisen mallina liikennesääntöjä. Yhdessä luodut pelisäännöt määrittelevät yhteisön ongelmat ja lopettavat yksilöiden sooloilun.
|kuvat Shutterstock|