Kirjoittaja: Sanna Niemelä | Luontaiset Taipumukset™ valmentaja, Essenti Oy

Olen viime aikoina pohdiskellut, puuttuuko meiltä yhdessä tekemisen ja olemisen taitoja? Tai ehkä sen voisi muotoilla niin, että olemmeko päästäneet nämä luontaiset, inhimilliset taitomme jollain tavoin rapistumaan? Työpaikoilla syntyy ristiriitoja ja väärinymmärryksiä, jotka vähentävät työssä viihtyvyyttä. Energiaa kuluu hukkaan toissijaisten asioiden äärellä. Kuitenkin useimmille meistä juuri ne ihmiset ympärillä vaikuttavat paljon siihen, miten hyvin työssä viihdymme. Yhteistyökyvykkyyden merkitys näkyy myös siinä, kuinka paljon saamme aikaan, ja kuinka merkitykselliseksi koemme työmme.

Olen havainnut, että kehittämisen näkökulma painottuu usein ainoastaan yksilön kehittämiseen – ulkoa päin. Koulutus on tästä hyvä esimerkki. Kun henkilöltä puuttuu osaamista, hänelle annetaan siitä koulutusta. Organisaatioissa myös muutetaan rakenteita, eli ulkoinen, yhteisöllinen näkökulma huomioidaan myös. Joissain tapauksissa osataan huomioida myös oman itsen, tietoisuuden näkökulman kehittäminen. Esimerkiksi Business Coaching -prosessit lisäävät tietoisuutta siitä, miten sisäisesti ajattelen, ja miten saan oivallukseni siirrettyä käytäntöön, ulkoiseen toimintaan.

Sisältä vai ulkoa käsin?

Väittäisin vahvasti, että ”me”-näkökulma – yhteisöllinen näkökulma, sisältä käsin – jää usein vähäisimmälle huomiolle – kunnes organisaatio törmää suuriin vaikeuksiin, jos tuo osa ei toimikaan. Kokonaisvaltaista, eri näkökulmat huomioivaa ajattelua voidaan havainnollistaa integraaliteorian nelikentän kautta (kaavio alla).

Hyvin harvassa organisaatiossa osataan hahmottaa näiden kaikkien näkökulmien tärkeys. Tässä onkin oivallinen viitekehys siihen, miten kehittämiseen voi suhtautua aiempaa laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Usein meillä on oma ”kotipesä”, josta katsomme maailmaa. Olemme sokeita omalle näkökulmallemme, ja varsin tyypillisesti organisaatiossa kulttuuri muodostuu tietynlaiseksi, painottaen vahvasti vain jotain osa-aluetta. Laajemmassa tilanteen kartoituksessa ja kehittämisessä kannattaakin aluksi hyödyntää ulkopuolista, kokonaisvaltaisemmin näkevää konsulttia tai coachia.

 

Mihin olemme menossa?

Tulevaisuutemme on yhä monimuotoisempaa ja verkostomaisempaa työskentelyä. Tarvitsemme yhä enemmän nimenomaan hieman puutteellisiksi jääneitä ”me”-taitoja. Tarvitsemme myös laaja-alaisempaa ajattelua ja uudenlaisia metataitoja.

Ilmarisen Future Score-testiin pohjautuen tarvitsemme tulevaisuuden työelämässä erityisesti seuraavia taitoja:

Tulevaisuuden työelämätaidot top 10

  1. Vuorovaikutustaito

  2. Itsetuntemus

  3. Tunneälykkyys ja empatia

  4. Kyky tunnistaa ja kehittää omaa osaamista

  5. Verkostoitumiskyky

  6. Resilienssi eli muutosjoustavuus

  7. Yhteistyökyky

  8. Kyky toimia erilaisissa ympäristöissä ja kulttuureissa

  9. Kriittinen ajattelu ja luovuus

  10. Itseohjautuvuus

 

Puolet listalla mainituista taidoista (lihavoidulla fontilla olevat) liittyvät suoraan siihen, miten toimimme yhteistyössä muiden kanssa!

 

Miten voimme kehittyä vuorovaikuttajina ja yhteistyön tekijöinä? Share on X

 

Miten voimme kehittyä vuorovaikuttajina ja yhteistyön tekijöinä?

Voimme tutkailla työelämätaitojen listaa neljän eri näkökulman kautta.

 

1. Yksilön kautta, sisältä käsin (”minä”)

Miten MINÄ koen yhteistyön muiden kanssa? Mitä tunnistan itsessäni? Miten reagoin erilaisten ihmisten seurassa? Miten voin hyödyntää tunnistamiani vahvuuksia?

Yksilön tietoisuuden lisäämisen tukena voivat toimia erilaiset reflektointimenetelmät (kirjoittaminen, mietiskely), analyysit (esim. Luontaiset Taipumukset™) sekä mentorointi, sparraus, ja ammattimaisesti toimivan Business Coachin tavoitteellinen valmennus suoraan yrityksen tavoitteisiin liittyvän tarpeen äärellä.

 

2. Yksilön kautta, ulkoa päin (”se”)

Mitä vuorovaikutuksen ja yhteistyön taitoja ja keinoja tarvitsen? Mistä niitä voin hankkia?

Tähän on tarjolla paljon vaihtoehtoja: vuorovaikutusvalmennuksia (esim. Luontaiset Taipumukset™), erilaisia vaikuttamisen valmennuksia jne.

 

3. Yhteisön kautta, sisältä käsin (”me”)

Miten me yhdessä toimimme paremmin? Miten arvostamme toisiamme? Miten rakennamme luottamusta ja psykologisen turvallisuuden tunnetta? Miten hyväksymme erilaiset, eri tavoin toimivat, joilla on erilaisia vahvuuksia kuin meillä?

Tämän kehittäminen on myös usein se haastavin alue. Toimiva keino on esimerkiksi tiimicoaching-prosessi, vaikkapa juuri vuorovaikutuksen teeman ympärillä. Usein tämän osa-alueen kehittämiseen panostetaan vain kerran vuodessa eräänlainen tiiminrakennuspäivä, jonka vaikuttavuus jää kovin lyhytaikaiseksi. Usein tämä osa jää tiiminvetäjän vastuulle, jolloin riippuu paljon tiiminvetäjän omasta kyvykkyydestä, miten yhteisöllinen kulttuuri lähtee rakentumaan.

 

4. Yhteisön kautta, ulkoa päin (”ne”)

Millaiset rakenteet tukevat vuorovaikutusta ja yhteistyötä? Millainen systeemi toimii juuri tämänlaisessa organisaatiossa? Mitä prosesseja voimme kehittää? Miten voimme hyödyntää erilaisilla vahvuuksilla toimivia ihmisiä tuottavammalla tavalla?

Tässä tukena voi olla coach tai organisaatiokonsultti, joka auttaa hahmottamaan, mikä on olennaista ja rakentavinta, ja tukee kokonaisvaltaisessa ymmärryksessä.

 

Miten opin soveltamaan nelikenttäajattelua?

Yhteistyötaitojen kehittämisessäkin voidaan siis soveltaa kokonaisvaltaista, eri näkökulmat yhdistävää, integraalista ajattelua. Tämän ajattelutavan kehitys etenee vaiheittain.

Aluksi olemme sokeita omalle näkökulmallemme, sitten alamme hahmottaa, mistä nelikentän näkökulmasta käsin pääsääntöisesti katsomme maailmaa.

Tämän jälkeen pystymme tutustumaan eri näkökulmiin käsitteellisesti, ja voimme laajentaa ajatteluamme käyttämällä kaikkia neljää eri näkökulmaa. Luontaisesti vahvinta näkökulmaamme emme pysty vaihtamaan, mutta ymmärtämällä muutkin näkökulmat ja ottamalla nekin huomioon, meistä tulee parempia analysoijia.

Lopulta olemme sisäistäneet eri näkökulmat niin, että muut näkökulmat sisältyvät luontaiseen tulokulmaamme. Yksiulotteinen näkökulmamme laajenee moniulotteiseksi.

 

Yhteistyön tekemisen taitoja ei pidä unohtaa kehittämisessä!

Ne synnyttävät sitä kilpailuetua, jota on lähes mahdotonta kopioida. Kokonaisvaltainen, laaja-alainen katsontakanta ja systeeminen ajattelu luovat yrityksille pitkäaikaista menestystä!

Kehittämisterveisin,

Sanna Niemelä

Certified Business Coach (Business Coaching Institute), Group and Team Coach, Luontaiset Taipumukset™-valmentaja (perusvalmennus, esimies-ja asiantuntija sekä Työryhmän taipumukset-lisensoitu)

Lisälukemista: JP Jakonen & Matti Kamppinen. Kokonaisuuden näkemisen taito – johdatus integraaliseen ajatteluun (2017). Basam Books, Helsinki.

Julkaistu alkuperäisesti täällä 22.2.2018

Tilaa tästä

 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *