Mikä syö luovuutta?

Kirjoittaja: FM Kari Helin

Pelkoja on monenlaisia, sekä hyödyllisiä että haitallisia. Käsittelen tässä jutussa pelkoa, joka on luonteeltaan haitallinen. ”Se lamaannuttaa luovaa ajattelua,” toteaa Jorma Heikkilä, eläkkeelle oleva psykologian tohtori Turun yliopistossa on tutkinut asiaa jo 1970-luvulla koululaitoksen sisällä ja on ravistellut opettajakuntaa räväköillä mielipiteillään.

Luovuustutkimuksen tuloksia

Heikkilä tutki luovuuden voimakkuutta kolmessa eri ikäryhmässä:

• 5-6 vuotiaat (esikoululaiset)
• 9-10 vuotiaat (2-3 vuotta koulua käyneet)
• noin 40-vuotiaat (ihmiset parhaassa työiässä)

Hän tiivisti tutkimuksen tulokset yhteen lukuun, joka kuvasi sitä, kuinka monta % ajattelusta on luovaa ja kuinka monta % opitun toistamista.

Ikäryhmä                             Luovan ajattelun osuus

Alle kouluikäiset                     80-90 %

Pari vuotta koulua käyneet   20-30 %

Ihmiset parhaassa työiässä   1-2 %

Kannattaa korostaa sitä, että tulokset kuvaavat enemmän ajattelun omaperäisyyttä ja rohkeutta kuin innovatiivisuutta, joka vaatii myös jonkun alueen hyvää asiantuntemusta.

Heikkilä piti yhtenä keskeisenä syynä luovan ajattelun voimakkaaseen heikentymiseen virheiden tekemisen pelkoa sekä koulussa että työelämässä.

Oma minitutkimus

Minä testasin Heikkilän saamia tuloksia vanhimman lapseni (Nikon) kanssa. 6-vuotiaana hän löysi esittämääni uimarannan liukurataongelmaan 10 minuutin aikana 34 ratkaisuideaa, joista suurin osa oli hyvin lennokkaita. Kun uusin saman harjoituksen muutaman vuoden kuluttua, ideoita löytyi aivan samaan ongelmaan vain 4. Ehkä tärkein havainto oli kuitenkin se, että hän löysi vikoja lähes kaikista 6-vuotiaana itse keksimistään ideoista. Eli mielikuvitus oli vaihtunut muutamassa vuodessa kriittisyyteen.

Ainekirjoitus kipsissä

Ensimmäiset muistikuvani ainekirjoituksesta ajoittuvat alakoulun toiselle tai kolmannelle luokalle. Meidän piti kirjoittaa aine teemasta ”Mikä sinusta tulee isona?” Tuskailin kysymyksen kanssa lähes 40 minuuttia. Aloitin jonkun lauseen, mutta en keksinyt miten jatkaa sitä. Pyyhin lauseen pois ja yritin uudestaan, useita kertoja. Lopulta paperissani oli vain yksi sana ”Juoksija.” Yksi syy tällaiseen äärimmäiseen pelkistykseen oli se, etten olisi tiennyt mihin pilkku pannaan.

Lukiossa suomen kielen opettajamme ei ollut kovinkaan kannustava tyyppi, koska hän etsi kirjoittamistani aineista lähinnä välimerkkivirheitä, joita hän esitteli varoittavana esimerkkinä koko luokalle. Minä istuin korvat punaisena kuuntelemassa hänen ”pilkunviilauksia”. Todistuksessa minulla oli yleensä arvosana 5 / 10.

Lukion toisella luokalla meillä oli puoli vuotta sijainen, kun vakituinen suomen kielen opettajamme oli äitiyslomalla. Sijainen ei etsinytkään samalla tavalla pilkkuvirheitä kuin vakinainen opettajamme. Hän antoi ensimmäisestä aineestani arvosanan 7,5 ja oli kirjoittanut pariin kohtaan jopa kannustavan kommentin HYVÄ! Seuraavasta aineesta sain 8+, ja jälleen muutamia kannustavia sanoja. Sijainen antoi minulle joulutodistukseen arvosanan 7, ja aloin pitää ainekirjoituksesta.

Varsinainen opettajani tuli äitiysloman jälkeen takaisin ja jatkoi väärien välimerkkien metsästystä ja kevät todistuksessani oli jälleen arvosana 5. Ylioppilaskirjoituksesta selvisin ainekirjoituksesta rimaa hipoen.

Opiskeluaikana huomasin, että työselostusten kirjoittaminen nosti minulla tuskanhien pintaan samalla tavalla kuin koulun äidinkielen tunnilla. Sitten näin sanomalehdessä kirjoituksen, jossa kerrottiin luovasta kirjoittamisesta. Siinä oli haastateltu edellä mainitsemaani Jorma Heikkilää, joka oli erikoistunut asiaan. Hän oli pitämässä paikallisessa kansalaisopistossa luovan kirjoittamisen kurssia. Osallistuin siihen. Hän rohkaisi kirjoittamaan asioita ilman kontrollia ja heittämään valmiit jutut roskakoriin.

Minä aloin tehdä Heikkilän kuvaamia kirjoitusharjoituksia, joiden tavoitteena oli vain kirjoituskipsin (pelon) poistaminen. Opettelin kirjoittamaan asioita nopeasti ja mielikuvitusta käyttäen.

Tällä tarinalla on onnellinen loppu:

• Noin puoli vuotta harjoittelun alkamisesta kirjoitin jutun luovasta ajattelusta ja sen soveltamisesta työelämään. Juttu voitti erään talouslehden julistaman kirjoituskilpailun ja sain 10.000 markan pääpalkinnon.
• Innostuin kirjoituskilpailun voitosta niin paljon, että kirjoitin muutaman vuoden päästä ensimmäisen kirjani, joka pyöri luovuuden ja innovatiivisuuden ympärillä. Kirja sai nimen Kehitämme INNOVOIMAA. Siitä otettiin kolme suurta painosta, yhteensä 15.000 kirjaa, jotka myytiin Innotiimin kautta noin viidessä vuodessa.
• Huomasin melko nopeasti, että kirjoittaminen oli minulle paras tapa oppia ja ymmärtää uusia asioita. Jollekin muille se voi olla lukeminen tai keskustelu. Olen julkaissut kirjoistani viisi kappaletta, joista kolmea on myyty 15.000 kappaletta. Yhteensä kirjojani on levinnyt lähinnä Innotiimin kautta 50-60.000 kappaletta.

Kannustava ja kriittinen palaute

Jos pitäisi nimetä yksi asia, joka sulattaa nopeimmin sisäistä luovuuskipsiä, se on kannustava palaute. Varsinkin silloin kun ihminen on epäonnistunut. Ilman Jorma Heikkilän ja sijaisopettajan rohkaisua en olisi uskaltanut ja jaksanut panostaa kirjoittamisen harjoitteluun. Myös ilman kirjoituskilpailun yllättävää voittamista en olisi uskaltanut edes haaveilla kirjojen kirjoittamisesta.

Vastaavasti, jos pitäisi nimetä yksi asia, joka rakentaa ajatteluun luovuuslukkoja, se on ehdottomasti kriittinen palaute sillä hetkellä, kun joku on yrittänyt parastaan, mutta epäonnistunut.

Luovan ajattelun logiikkaa

Itselleni suurin oivallus luovassa ajattelussa on ollut se, että siinä on kaksi toisilleen vastakkaista ajattelutoimintoa, jotka saada rakentavaan yhteistyöhön.  Näin syntyy eräänlainen supertaito. Kaikilla ihmisillä on nuo kaksi luovassa ajattelussa tarvittavaa toimintoa, mutta hyvin harvoilla ne toimivat toisiaan vahvistaen. Nuo kaksi toisilleen vastakkaista ajattelutoimintaa ovat mielikuvitus ja arviointikyky. Mielikuvitus avaa uusia näkymiä ja arviointikyky tunnistaa niistä parhaat. Kaikkein oleellisin asia on kuitenkin se, että näitä kahta vastakkaista ajattelutoimintaa pitää käyttää vuorotellen, ei samanaikaisesti.

Luovan ajattelun peruskaava

Innovoinnissa on kaava 100 → 10 → 1. Se tarkoittaa sitä, että sadasta ideasta on keskimäärin 10 hyvää ideaa ja kymmenestä hyvästä ideasta on yksi loistava. Se kannattaa toteuttaa. Miten saada palaverissa aikaan nuo 100 ideaa? Itse käytin seuraavaa mallia:

• Tein ensin kartoituksen hyvistä ideoijista. Tiesin ennakkoon, että joillakin ihmisillä on normaalia parempi mielikuvitus ja ideointikyky. Valitsin kartoituksen pohjalta 15 ihmistä, joilla teetin ideointitestin. Sen perusteella valitsin 10 ideoijaa, joista otin ongelmaratkaisupalavereihin 2-3 kappaletta.
• Käytin ideoinnissa itse keksimääni menetelmää, jossa seinälle on ripustettu 10 fläppiarkkia, joihin ideoita kerättiin niin, että jokaisella osallistujalla oli oma huopakynä, jolla hän kirjoitti tai piirsi ideoita seinällä oleville fläpeille. Samalle fläpille sai kirjoittaa peräkkäin vain yhden idean. Puhua ja istua ei saanut koko ideoinnin aikana.
• Fläpit täyttyivät ideoista 25-30 minuutissa. Jokaisella fläpillä oli keskimäärin 10 ideaa. Sen jälkeen seurasi valintavaihe ja parhaiden 1-3 idean konkretisointi. Niiden kuvaamisen sivuutan tässä vaiheessa.

Ihmisten erilaisuuden hyödyntäminen

Olen ollut luomassa noin 10 organisaatioon edellä kuvaamani ideointiryhmän osana innovointiprosessia. Millaisia ihmisiä niihin valikoitui? Tutkin asiaa kolmen ideointiryhmän kanssa. Niissä oli yhteensä 26 henkilöä. Teetin kaikille LUONTAISET TAIPUMUKSET -analyysin.

Analyysien tulosten perusteella ryhmiin oli valikoitunut suunnilleen yhtä paljon ekstroverttejä kuin introvertteja, pikkaisen enemmän T-tyyppejä kuin F-tyyppejä ja vähän enemmän P-tyyppejä kuin J-tyyppejä. Vain S/N-taipumuksen suhteen oli ratkaiseva ero: S-tyyppejä oli vain 1 ja N-tyyppejä 25.

Itse uskon, että edellä kuvattua tulosta voidaan hyödyntää laajemminkin esimerkiksi muutos- ja kehityshankkeiden vetäjien valinnassa. Onko N-tyyppi parempi vetämään muutoshanketta kuin S-tyyppi? Minun kokemukseni mukaan ei, vaan N-tyypit ovat parhaimmillaan vain muutoshankkeen alussa, jolloin luodaan visioita ja suunnitelmia. N-tyypit joutuvat muutosten toteutusvaiheessa epämukavuusalueelle, joka saattaa johtaa koko hankkeen keskeytykseen. Huomattavasti viisaampaa olisi jo ennakkoon valita muutoshankkeelle kaksi vetäjää, joista luovempi (N) vetää hanketta suunnitteluvaiheessa ja käytännöllisempi (S) ottaa vetovastuun toteutusvaiheessa.

—

Järjestämme erilaisuuden ymmärtämisestä ja erilaisuuden johtamisesta seuraavat maksuttomat demovalmennukset Helsingissä 8. maaliskuuta aamupäivällä ja Tampereella 12. huhtikuuta aamupäivällä. Tilaisuudet on tarkoitettu ihmisten johtamisesta ja erilaisuuden hyödyntämisestä kiinnostuneille ja mukaan otetaan 18 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Max 2 henkilöä/organisaatio.

Linkit lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut