Kirjoittaja: valmentaja, CEO, innostuksen oivalluttaja Jari Saarenpää

Resilienssi. Saat varmasti jostakin kulmasta kiinni tuosta vierasperäisestä sanasta, vaikka sen merkitys olisikin hieman epätarkka, etkös saakin? Meillä on Suomessa monta vierasperäistä sanaa, joiden sanatarkka käännös on vaikeaa, osin mahdotonta siksi, että ei vain ole yksinkertaisesti olemassa sopivaa sanaa, jonka merkitys pitäisi sisällään alkuperäisen sanan merkityksen. Yritän omalta osaltani avata sanan resilientti merkitystä tässä postauksessa ja toivon, että myös sinä autat niin halutessasi tässä tehtävässä meitä kaikkia. 

Muutoksessa pärjääminen voisi olla oikein sopiva kansanomainen ilmaisu sanalle resilientti. Aihe kiinnostaa itseäni monestakin syystä. Ei kuitenkaan vähiten siksi, että elämme sellaista yhteiskunnallista murrosta, jossa muutos vain kiihtyy ja kiihtyy. Nyt lopullinen triggeri on tämänhetkinen koronavirus, joka muuttaa maailmaa rajusti.

 

Muutoskimmoisuus? Mitä ihmettä se on?

 

Jos Googlaat sanalle resilience Suomennosta, saat kymmenkohtaisen listan erilaisia suomalaisia sanoja, joilla kaikilla on hieman erilainen merkitys. Oma lempisanani on kimmoisuus, mutta kun sen yhdistää sanaan muutos, lopputulos ei oikein kuulosta hyvältä – muutoskimmoisuus. Kuvaavaa on, että ilmiölle ei ole olemassa Suomessa vakiintunutta yhtä termiä, vaan se näyttää aina vaativan tulkintaa. Olen viime vuosina perehtynyt aiheeseen omatoimisesti pyrkien muodostamaan mahdollisimman objektiivisen käsityksen resilienssin syvimmästä merkityksestä. Huomaan nyt, että tehtävä ei ole helppo.

 

 

Koronavirus aktivoi ajatukseni aiheeseen, josta kirjoitin muutama vuosi sitten. Tämä blogijuttu on yhdistelmä vanhaa ja uutta kirjoitusta. Aktivoiduin resilienssitutkimuksiini muutama vuosi sitten Tampere-talossa Viisas Elämä-messuilla olleiden kahden esityksen myötä. Ensimmäisessä Aku Kopakkala kertoi onnellisuuden kaavastaan sekä omista resilienssikäsityksistään ja jälkimmäisissä Ben Furman jakoi ajatuksiaan aiheesta. Nekin poikkesivat melkoisesti toisistaan. Ryhdyin tuolloin penkomaan kirjallisuutta aiheesta todetakseni, että vieläkään ei aihe ole meillä Suomessa noussut niin pintaan – vaikka se sitä aina aika ajoin yrittääkin – että siitä olisi juurikaan kirjoitettu Suomeksi.

 

Resilienssin historiaa

 

Resilienssiä on tutkittu akateemisessa maailmassa viitisenkymmentä vuotta. Alkuaikojen tutkimusten tulokset antoivat viitteitä siitä, että ihmisen perimällä on merkittävä osuus muutoksissa pärjäämisessä. Tutkimukset alkoivat kuitenkin edetessään kyseenalaistaa tätä painotusta ja tällä hetkellä yleinen käsitys tutkijoiden keskuudessa on, että resilienssissä on suurelta osin kysymys opittavissa olevista taidoista. Jos näin on, asian pitäisi varmaan alkaa kiinnostaa suurta yleisöä aikakaudella, jota yhteiskunnallisesti elämme. Entä kiinnostaako se sinua yhtä paljon, erityisesti nyt koronaviruksen aikana?

Resilienssi on terminä yllättävän vaikeasti määriteltävissä. Tämä tulee ilmi, kun etsit englanninkielisiä kirjoja. Resilienssin määrittelyssä on sama hankaluus kuin sanalla luovuus – creativity – myös tälle termille löytyy todella monia tulkintoja. Omalla tutkimusmatkallani olen kuitenkin päätynyt nostamaan esille kolme resilienssin osa-aluetta, joiden uskon olevan merkityksellisiä. Vähintään muutama näistä kolmesta osa-alueesta mainitaan usein erilaisissa resilienssiin liittyvissä tutkimuksissa, joten ne eivät ole suinkaan omasta päästäni keksittyjä. Tässä olisikin jollekin akateemisesti orientoituneelle henkilölle hyvän meta-analyysin paikka, itseäni ei meta-analyysien tieteellinen tekeminen kiinnosta. Minulle riittää, että muodostan riittävän selkeän kuvan omassa päässäni, keräten riittävästi tietoa ja lopulta kuitenkin luottaen omaan intuitiooni asiassa. Tiivistän seuraavaksi oman käsitykseni resilienssistä. Toivon, että kerrot sinun käsityksesi kommenttiosiossa, jotta voimme kehittää tätä eteenpäin yhdessä muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa!

 

Resilienssi pähkinänkuoressa – maallikon tulkinta

 

Kirjoitan mielelläni puhuttua tekstiä. Se on jotenkin itselleni helpompi ymmärtää. Maailma on täynnä monimutkaisia asioita ja ainakin omalla kohdalla moni asia vaatii rautalangasta vääntämistä, jotta voisin sen ymmärtää niin hyvin, että olisi edes pieniä mahdollisuuksia hyödyntää oppimaansa. Siispä tuumasta toimeen!

Resilienssi parhaan ymmärrykseni mukaan koostuu kolmesta pääkomponentista:

 

  • Realiteettien hyväksyminen ja niihin varautuminen.

  • Voimakas uskomus – usein henkilökohtaisten arvojen kautta – elämäntilanteiden merkityksellisyyteen.

  • Kyky improvisoida ennenkokemattomissa tilanteissa.

 

Nämä ovat siitä hyviä komponentteja, että ne pätevät hyvin sekä yksilöön että organisaatioon. Jälkimmäisen kohdalla kyse on toimintakulttuurista, ensin mainitulla suurelta osin syvällä mielen kerroksissa olevista asenteista ja uskomuksista. Ehkä tuo kohta 3 on kaikista konkreettisin, niin ihmisen kuin organisaationkin kohdalla, joten aloitetaan siitä.

 

Oletko sinä MacGyver?

 

Kyky improvisoida on mahtava kyky – et jää koskaan pulaan. ”Sinähän se varsinainen MacGyveri olet”, saattaa muut huudahtaa. Improvisointi-sanan historia juontaa ranskankieliseen sanaan ”bricolage”, joka tätä nykyä esiintyy useimmiten englanninkielisenä lyhenteenä DIY eli tee-se-itse. Alkuperäisessä merkitysasussaan kyse oli mm. siitä, kun hevonen väisti estettä ja palasi sitten nopeasti takaisin pääuralle. Kyse oli siis nopeasta toiminnasta, jossa vältettiin ulkopuolelta tullut vaaratilanne ja päästiin välittömästi jatkamaan matkaa.

 

 

Miksi kyky improvisoida on muutoksessa tärkeää? Meille ihmisille tyypillinen toimintamalli stressaantuneena on jämähtää totuttuihin kaavoihin. Ikään kuin taannumme tekemään asiat rutiinien avulla. Tätä on tutkittu paljon ja ilmiö lienee tutkijoidenkin keskuudessa kiistaton. Ainakin minun on helppo ostaa ajatus, että kyky improvisoida eli toimia jollakin kekseliäällä tavalla sopisi hyvin osaksi resilientin ihmisen tai organisaation määritelmää! Yksi improvisoinnin muodoista on se, että kykenet nopeasti fokusoimaan olennaiseen. Esimerkkinä omalla kohdalla on yritystoiminnan jatkuvuuden turvaaminen keskittymällä kolmeen tärkeään asiaan välittömästi: kassavirta, kassavirta, kassavirta.

 

Etsitkö sinä merkityksiä?

Edetään listaa käänteisessä järjestyksessä. Tunnet varmasti ihmisiä ympärilläsi, joilla on vakiintunut tapa vaikeuden kohdatessa siirtyä välittömästi uhrin asemaan? ”Miksi tämä pitikin sattua juuri minulle?” Tai ”Aina minä, miksei joskus joku muu?” Tällaisen asenteen ja ajattelumallin yksi ikävistä seurauksista on se, että ihminen ei ota tapahtuneesta mitään opikseen vaan vastaavanlaisessa tilanteessa myöhemmin käyttäytyy samalla tavalla. Sellainen ihminen, joka hakee vaikeassakin tilanteessa merkitystä – rakentaa sen avulla siltaa tulevaan – oppii jokaisesta vastoinkäymisestä jotakin ja kasvattaa omaa ”resilienssipankkiaan” joka ikinen kerta, kun on muutostilanteen äärellä.

 

 

 

Memento viveri – Memento mori. Vapaasti tulkittuna: ” Muista olevasi kuolevainen – siksi elä täydesti tänään.

 

Merkityksen luominen vaikeassa tilanteessa on helpompaa, mikäli sinulla on taipumus ajatella tavoitteellisesti ja käsität maailmaa arvojen kautta. Yksi klassisista esimerkeistä resilienssiin liittyen on Itävaltalainen neurologi ja psykiatri Victor E Frankl, joka selvisi Auschwitzin keskitysleiriltä ja kehitti kokemuksistaan elämänmyönteisen terapian, Logoterapian. Organisaatioihin liittyen tutkimuksissa on havaittu, että sellaiset organisaatiot, joilla on vahvat arvot, selviävät yleensä muutostilanteissa voittajina. Ongelma yritysmaailmassa on, että resilienssi ja tässä tapauksessa sen osatekijä arvo ei itsessään ole eettisesti ajateltuna hyvä tai huono – se on taito tai kapasiteetti, jolla selvitään hankalista tilanteista. Esimerkkinä tupakkateollisuus, joka on selvinnyt läpi turbulenteista ajoista huolimatta yrityksen melko kyseenalaisista arvoista. Tai pikaruokateollisuus, you name it!

 

Kun kökkö osuu tuulettimeen…

 

Oma suosikkini näiden kolmen resilienssin osatekijän joukossa on ehdottomasti realiteettien hyväksyminen ja niihin varautuminen. Olen aina ollut hieman liian hyväuskoinen onnistumisiin ja sen seurauksena joutunut pettymyksiin tuon tuostakin. Sinisilmäinen, jos niin haluat nimittää. Keräilen yhä tänä päivänä toisinaan itseäni lattialta, kun kököt on osuneet tuulettimeen. Onneksi kuitenkin aina vain harvemmin, koska olen tehnyt paljon työtä tämän osa-alueen kanssa. Ehkä juuri tästä syystä en aivan täysillä osta positiivisen psykologian aatesuuntaa, josta amerikkalainen Martin Seligman lienee tunnetuin henkilö.

 

 

Amerikassa tutkittiin 9/11 terroriteon jälkeen paljon ihmisten toipumista. Tutkimukset ulottuivat myös historiaan. Yksi Amerikan Yhdysvaltain kollektiivisista traumoista – Vietnamin sota – tarjosi paljon tutkimuskohteita lähihistorian toipumisista. Vietkongin vankileireiltä selvinneitä sotilaita tutkittaessa tehtiin sellainen havainto, että ihmiset, jotka suhtautuivat realistisesti siihen, että vankeus voi kestää pitkään ja olot ovat varmasti vaikeat, yleensä selvisivät hengissä vuosiakin kestäneistä vaikeista ääriolosuhteista. Ne, jotka eivät selvinneet, odottivat pikaista vapautumista – vapaudumme jouluna, vapaudumme pääsiäisenä, vapaudumme 4. heinäkuuta jne. Tutkimusten johtopäätös olikin, että liiallinen toiveikkuus, joka pohjautui lähinnä toiveajatteluun, johti melko nopeasti yksilön voimavarojen nääntymiseen ja tässä hirvittävässä tilanteessa kuolemaan.

Realiteettien tunnustaminen ja niiden varaan oman selviytymissuunnitelman rakentaminen on mielestäni suurta viisautta. Yleisesti ajatellaan, että positiivinen ajattelu tuottaa parhaat mahdollisuudet selvitä vaikeistakin tilanteista. Kuten jo kerroin, itsestäni on tullut viime vuosina hieman skeptinen tämän aatesuunnan kanssa – ajattelen toki niin, että positiivinen ajattelu on ehdottomasti oikea elämänasenne, kunhan muistaa lähestyä asioita realiteettien kautta. Esimerkkinä oma mikroyrittäjyyteni – se että toivon yritysvalmentajana haastavassa markkinassa menestystä, ei voi perustua vain toivomiseen. Realiteetti on, että menestyksen eteen on tehtävä jatkuvasti kovasti töitä, jalat maassa. Omalla kohdalla se tarkoittaa sitä, että vatsa ei saa koskaan olla liian täysi vaan tilauskirjoja pitää täyttää puolen vuoden päähän, jotta töitä on jatkuvasti sopivasti tarjolla!

Organisaatiotasolla varmasti yksi tunnetuimmista resilienssin tutkijoista on Jim Collins. Jos et vielä ole tutustunut hänen kirjoihinsa, suosittelen lämpimästi. Oma suosikkini on hänen kirjansa Tietoisesti Paras; Epävarmuus, kaaos, sattuma – Menesty niistä huolimatta, joka antaa tutkittuja resilienssivinkkejä niin yksilötasolla kuin organisaatiosi johtamiseen.

 

Selviytymistarina, joka kolahti

 

Kerron tähän postauksen loppuun vielä yhden tarinan realiteettien tunnustamisesta ja siitä, mitä hyvää siitä voi seurata. Tarina on mielestäni upea kuvaus resilientin toiminnan positiivisesta seurauksesta. Olkoon se meille kaikille opiksi.

11. syyskuuta 2001 aamulla klo 8:46, terroristien kaappaama lentokone osui World Trade Centerin pohjoistorniin. Minuuttia myöhemmin, World Trade Centerin eteläisen tornin kerroksissa 43-74 alkoi ennennäkemätön evakuointi – kaikkiaan 22 eri kerroksessa olevat Morgan-Stanleyn 2700 työntekijää evakuoitiin. Viisitoista minuuttia myöhemmin, jälkimmäinen lentokone osui eteläiseen torniin tuhoten senkin minuuteissa. Morgan-Stanleyn työntekijöistä vain seitsemän sai surmansa. Miten tämä on mahdollista? Morgan-Stanleyn johto teki jo vuonna 1993, ensimmäisen World Trade Centeriin tehdyn terroriteon seurauksena, päätöksen varmistaa operatiivinen toimintansa tilanteessa kuin tilanteessa. Harva yritys toimii näin säntillisesti laatien mitä erilaisimpiin poikkeustilanteisiin toimintaohjeet. Nämä toimintaohjeet ja se, että evakuointia oli oikeasti harjoiteltu siten, että siihen suhtaudutaan harjoituksissa vakavasti, pelasti tässä tapauksessa liki 2700 ihmisen hengen ja varmisti yrityksen jatkuvuuden.

Onko sinulla realistinen käsitys omasta tilanteestasi tämän hetkisessä tilanteessa? Entä etsitkö sinä merkitystä vaikeasta tilanteesta – jotakin, josta voisi oppia seuraavaa kertaa silmällä pitäen? Entä osaatko sinä improvisoida keskittyen olennaiseen yllättäen eteesi tulevassa tilanteessa? Mikäli vastasit myönteisesti ainakin osaan näistä kysymyksistä, olet todennäköisesti oman resilienssisi jäljillä!

Jari

 

Tilaa tästä

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *