Kirjoittaja: valmentaja Jari Saarenpää |

 

”Luulo ei ole tiedon väärtti”, kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Jotenkin suomalaisissa sananlaskuissa on muutenkin paljon parituhatta vuotta vanhan Stoalaisen filosofian käsitemaailmaa – ihmisen erityispiirre on järkevyys, joka mahdollistaa hänelle maailman käsittämisen. Stoalaista käsitemaailmaa on luonnehdittu yhtä aikaa kokemusperäiseksi sekä järkiperäiseksi – tieto saadaan ulkoisista kohteista havainnon välityksellä, mutta järki osallistuu aina vaikutelman vastaanottamisprosessiin. Siten ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa luotettavaa tietoa maailmasta. Ongelman ytimenä on luulon erottaminen tiedosta. Miksi kirjoitan tästä? Koska törmään työyhteisö- ja uravalmennuksissani alituisesti erilaisiin ihmisten pelkotiloihin, joissa luulo on vienyt tilan järjeltä jo aikapäiviä sitten. Luulon erottamiseen tiedosta on kuitenkin olemassa eräs hyvin tehokas menetelmä, josta nyt kerron tässä jutussa.

 

Tein vuosi sitten pienimuotoisen gallupin erään motivaatiovalmennukseni webinaarissa. Kysyin osallistujilta (noin 100), mikä heitä pelottaa eniten nykyisestä epätyydyttävästä työstä luopumisessa. En kiusaa sinua arvuuttelemalla vastausta, koska todennäköisesti vastaisit juuri samalla tavalla (kolme neljästä vastasi tämän ykköspelkona)! Kirjoitin tästä jutussa ”Miten hallitset taloudellisen toimeentulon pelkoasi paremmin?”. Tuossa jutussa käsittelen pelon syntymekanismia, joten jos ”päänsisäisen palohälyttimesi” toimintamekanismi ei ole sinulle entuudestaan tuttu, suosittelen artikkelin lukemista. Kyseessä on lajikehityksemme aikaisessa vaiheessa kehittyneiden aivojemme osan, mantelitumakkeen (itse asiassa niitä on kaksi), toiminta vaaran uhatessa.

Tunnet varmasti käsitteen ”taistele tai pakene”? Näiden välissä on vielä kolmas vaihe – jähmety. Pitkittyneessä pelossa on kysymys tästä viimeksi mainitusta. Tämä mantelitumakkeen (Amygdala) eli yleisnimeltä aivojemme tunnekeskuksen keskeisenä tehtävänä on pitää meidät hengissä. Kymmeniä tuhansia vuosia sitten mantelitumake ohjasi ihmisen eloonjäämisviettiä lähinnä noiden kahden ääripään – taistele tai pakene, suuntaisesti. Taistelun tai pakenemisen jälkeen ihmisen elimistö palasi nopeasti normaalitilaan, jossa ei ollut mitään erityistä tarvetta jähmettyä – oli palattava nopeasti metsästäjä-keräilijän arkeen. Länsimaissa asuvalla nykyihmisellä sen sijaan ei ole enää arjessa niin voimakkaita eloonjäämiseen liittyviä uhkia, jotka todellisuudessa laukaisisivat taistele tai pakene-reaktiota. Elimistömme ei ole kuitenkaan kehittynyt samaa tahtia yhteiskunnan kehityksen kanssa, joten mantelitumake on autuaan tietämätön tästä kehityksestä.

Pitkittyneessä pelossa on kysymys jähmettyneisyyden tilasta. Klikkaa ja Twiittaa

 

Luulo ei ole tiedon väärtti

Lainaan kuuluisan Stoalaisen filosofin Senecan englanninkielellä kirjoitettua ajatusta:

”We suffer more often in imagination than in reality.”

Tähän ajatukseen kiteytyy nykyihmisen pitkittyneen pelon syndrooma. Uskottelemme itsellemme asioita, joilla ei ole mitään tai vain vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Pohdiskelin vuosi sitten tuossa alussa mainitsemassani kirjoituksessa sitä tosiasiaa, että suomalaisessa hyvinvointivaltiossa on niin hyvät tukijärjestelmät, että taloudellisen toimeentulon pelko on enemmän kuviteltua kuin todellista. Mantelitumakkeemme ei kuitenkaan tätä tiedä, joten toimeentulon pelko (sama asia kuin ravinnon puute menneisyydessä) ottaa vallan tunteissamme. Mantelitumakkeella on tiivis yhteys hippokampukseen, joka on aivojemme muistikeskus – välitön voimakas tunne taltioituu muistiin paremmin kuin valju tunnekokemus. Ruoan puute – nykypäivänä siis ennakkoon kuviteltu rahan puute, aiheuttaa voimakkaan tunnekokemuksen, joka toistuessaan vahvistaa muistijälkeä.

Vielä yksi tärkeä asia, joka on hyvä tietää, ennen kuin menemme toimivaan ratkaisuun, jolla saat oman elämäsi paremmin hallintaan. Viimeaikaiset aivotutkimukset ovat osoittaneet, että mantelitumakkeen toiminta, erityisesti pitkittyneissä pelkotilanteissa, muuttaa geeniviritystäsi. Tiedämme jo varsin hyvin, että geenejä voi sammuttaa ja käynnistää esimerkiksi ruokavaliolla (mm. superfoodit). Tutkijat ovat löytäneet selkeitä merkkejä siitä, että pitkittynyt pelkotila myös muokkaa geenejämme. Eikös nyt olisi jo korkea aika miettiä, mitä itse voisit tehdä omille geeneillesi hallitsemalla paremmin pelkoa, joka on enemmän mielikuvituksesi tuotetta kuin todellisuutta?

Tavoitteenasetannasta pelonasetantaan

Koska viimeksi olet tehnyt ajatustyötä omien tavoitteittesi asettamiseksi? Aika moni meistä asettaa erilaisia tavoitteita omassa elämässä. Työrooleissa käymme erilaisia tavoite- ja kehityskeskusteluja, onpa nuo jo levinneet päiväkoteihin saakka. Aika moni asettaa myös erilaisia henkilökohtaisia tavoitteita esimerkiksi terveyteen liittyen. Mutta koska viimeksi olet oikeasti miettinyt pelkojasi – kirjoittanut asioita paperille ja miettinyt, miten taklaat ne parhaiten? Kirjoitin vuosi sitten Stoalaisesta päiväkirjasta, joka on tuhansia vuosia vanha, yksinkertainen menetelmä pelkojen hallintaan. Stoalaisessa päiväkirjassa alat pitämään kirjaa asioista, joihin voit vaikuttaa, sekä listaamaan asioita, joihin et itse voi vaikuttaa. Ensin mainituille teet suunnitelman, mitä aiot niille tehdä ja toisen kohdan jätät omaan rauhaansa – ethän voi niille asioille mitään. Muistan 25 vuoden takaa erään keskustelun opiskelijaporukassa, jossa oli puolentusinaa psykologian opiskelijaa ja minä, teekkariparka ”syynättävänä”. Puhuimme juuri tästä asiasta. Tuolloin minua kirjaviisaammat psykologian opiskelijat sanoivat, että voin vaikuttaa vain 3% asioista, jotka ovat ympärilläni. Teekkariopinnot auttoivat minua ymmärtämään, että 97% asioista on vaikutuspiirini ulkopuolella. Aika paljon.

Koska viimeksi olet tehnyt ajatustyötä omien pelkojesi jäsentämiseksi? Klikkaa ja Twiittaa

Olen aktiivisesti hakenut vastauksia taloudellisen pelon voittamiseen vuosi sitten pitämäni webinaarikyselyn jälkeen. Koin ison ahaa-elämyksen alkuviikosta, kun eteeni tarjoiltiin huhtikuussa Vancouverissa taltioitu TED Talk. Mikäli et vielä seuraa TED Talkeja, aloita nyt heti. Uskomattoman hienoja esityksiä, joissa maailmanluokan puhujat kertovat vivahteikkaasti omista erikoisosaamisistaan. Nyt kyseessä oli 4 tunnin työviikko-kirjan kirjoittajana tunnetuksi tullut Tim Ferriss, joka puhui otsikolla Why you should define your fears instead of your goals. Katso ihmeessä tämä video ajatuksella. Kerron tässä jutun lopuksi omin sanoin Tim Ferrissin tekniikan pelon voittamiseksi.

 

Fear Setting by Tim Ferriss

Pelon asettelun kaava on aika yksinkertainen – se on siis menetelmänä todennäköisesti hyvin toimiva

1. Ensimmäinen askel on kirjata kaikki ikävät asiat paperille, jotka aiheuttavat sinulle huolta tai pelkoa. Siis ne ikävimmät, että tila paperilla riittää. Otsikkona on ”entä jos…” (eli kuvaat tilanteita, joissa asiat ei mene kuin Strömsössä). Käytä tähän jaottelua, jossa

ensin kuvaat kyseisen asian,

sitten kirjoitat mitä aiot tehdä estääksesi ikävän asian toteutumisen (tai vähentääksesi sen todennäköisyyttä) ja

kolmantena, mikäli tavara osuu tuulettimeen, mitä voit tehdä pienentääksesi vahinkoa.

2. Menetelmän toisena kohtana on ikävän asian poistamisen seurauksien arviointi – mitä hyötyä ja iloa sinulle on siitä, että ongelma on poistunut päiväjärjestyksestä. Tässä riittää konservatiivinenkin arvio, onnistumisen ei tarvitse olla täydellistä, osaratkaisukin on jo puoli voittoa!

3. Viimeisenä vaiheena teet arvion siitä, mitä seurauksia seuraa, mikäli et tee ikävän asian poistamiseksi yhtään mitään. Laita seuraukset (mieti mahdollisimman monesta eri näkökulmasta) aikajanalle – 6kk, vuosi, 3 vuotta.

Tämä yksinkertainen pelkojen kuutiointi- ja viipalointimenetelmä noudattelee Stoalaista filosofiaa, jossa pyritään erottelemaan järkiperäiset asiat tunnemaailman luuloista sekä aikaansaamaan hallinnan tunne. Pitkittyneet pelkotilat, esimerkiksi taloudellisen toimentulon pelko, synnyttää ajan myötä negatiivisia emootioita. Negatiivisilla emootioilla ei ole lopulta paljoakaan tekemistä reaalielämän kanssa, vaan ne ovat sinun omia epäluulojasi, joista ajan myötä syntyy uskomuksia. Negatiiviselle emootiolle on muuten keksitty mainio uudissana ”römpiö”, kiitos Tony Dunderfelt tästä. Haluatko sinä kantaa römpiöitä sisälläsi ja elää elämääsi niiden kautta?

Negatiivisilla emootioilla ei ole lopulta paljoakaan tekemistä reaalielämän kanssa. Klikkaa ja Twiittaa

Jari

Tilaa tästä

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *