Kirjoittaja: FM Kari Helin |
Kun tapaamme jonkun ihmisen ensimmäistä kertaa meidän on vaikea päätellä onko hänen toimintatapansa ”aito” vai esittääkö hän jotakin roolia. Olen tunnistanut omassa käyttäytymisessäni neljä erilaista tekijää, jotka voivat ohjata toimintaamme. Tällaisia ovat:
- Luontaiset taipumukset
- Työroolit
- Lapsuuden selviytymismallit
- Miellyttämismallit
Luontaiset taipumukset
Luontaiset taipumukset ovat persoonamme valmiiksi koodattuja reagointitapoja, joista ajattelutyylimme rakentuu. Se ei muutu ulkoisten paineiden vaikutuksesta, vaan me sopeudumme vastaantuleviin ristiriitoihin toimintamallejamme muuttumalla.
Yksi itselleni luontainen toimintamalli jo lapsuudessa oli harkinta. Halusin ensin varmistaa joukon asioita ja toimia vasta sitten. Nämä viittasi introverttiin (I) taipumukseen. Toinen minulle tunnusomainen asia lapsena oli vilkas mielikuvitus. Se viittasi intuitio-taipumukseen (N). Kuvittelin olevani esimerkiksi Tarzan tai maailman paras juoksija. Kun olin Tarzan, kiipeilin puihin, ja kun olin Paavo Nurmi, juoksin niin kovaa kuin jaksoin. ”Pikakiitäjä tulee” oli vanhimman veljeni mukaan minun lempihuudahdukseni. Minusta tulikin melko hyvä juoksija, isäni ja vanhemman veljeni tavoin.
Työroolin mukainen toimintamalli
Jokaiseen työrooliin (esimies, myyjä, asiakaspalvelija,…) liittyy muutamia, juuri siihen rooliin kuuluvia toimintatapoja. Eli kun tapaamme esimerkiksi myyntimiehen työssään kasvotusten tai puhelimen välityksellä, meidän on vaikea päätellä toimiiko hän kotona tai kollegoidensa seurassa samanlaisella tai erilaisella tyylillä kuin myyjän roolissa.
Kun me vastaamme taipumusanalyysin valintoihin työpaikalla, on suuri vaara että valitsemme (tiedostamatta) vastauksia, jotka kuvaavat enemmän työrooliamme kuin luontaista tapaamme reagoida. Olemme yrittäneet kehittää LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysia siihen suuntaan, että jostakin työroolista vastaaminen olisi mahdollisimman epätodennäköistä.
Lapsuuden selviytymismalli
Monet lapsena oppimamme selviytymismallit saattavat ohjata käyttäytymistämme läpi elämämme. Mainio kuvaus lapsuuden selviytymismalleista on Enneagrammi analyysi. Tässä mallissa on 9 roolia, joilla voimme sopeutua erilaisiin kotikuvioihin. Idea on oman suosikkiroolin tunnistaminen.
Tunnistin Itse helposti oman suosikkiroolini. Se on Enneagrammin rooli numero 5, josta käytetään nimitystä Tarkkailija. Sen perusidea on pysyä riitatilanteessa puolueettomana. Tarvitsin tällaista taitoa lapsuudessani kun isä ja vanhin veljeni ottivat usein yhteen. Työelämässä minusta tuli taitava sovittelija kun olin harjoitellut lapsuudesta asti puolueettomana pysymistä. En pysty löytämään kovinkaan paljon yhteistä luontaisen ajattelutyylini (INTJ) ja lapsuudessa omaksumani selviytymisroolini (Tarkkailija) välille. Ilman isän ja vanhemman veljeni jatkuvia yhteenottoja minulle tuskin olisi kehittynyt Tarkkailijan roolia – ja taitoa.
Miellyttämismalli
Jokainen meistä haluaa hyväksyntää ja arvostusta. Pienet lapset ovat mestareita hankkimaan niitä. Yleisin miellyttämismalli on yrittää olla mahdollisimman kiltti: hymyillä mahdollisimman usein, tehdä kaikki mitä pyydetään, auttaa äitiä ja isää kun heillä on paljon töitä, jne.
Minun yksi miellyttämismallini perustui äitini haluun kehua koulussa ja elämässä menestyneitä lapsiaan. Äitiä oli helppo miellyttää kertomalla hänelle vain positiivisia asioita esimerkiksi opiskelusta ja työurasta. Ongelmista ja huonoista koenumeroista ei äidille kannattanut kertoa. Isäni oli innokas urheilumies. Häntä pystyi miellyttämään urheilusaavutusten kautta, voittamalla erilaisia kisoja.
Miellyttämismallit, joita me kaikki kehitämme ja käytämme, perustuvat hyvin pitkälle epämiellyttävien asioiden salaamiseen ja ns. valkoisiin valheisiin. Kun joku kysyy meiltä ”Miten menee?”, me vastaamme mitä suuremmalla todennäköisyydellä ”Kiitos, hyvin”, vaikka elämämme olisi surkeassa jamassa. Rehellinen vastauksemme olisi ”Surkeasti”.
Miten erottaa synnynnäinen taipumus ja opittu toimintamalli?
MBTI-mallissa suurin haaste liittyy J/P-ulottuvuuteen, joka tarkoittaa ulkoista elämäntyyliämme. Siinä luontainen ja opittu toimintatapa (työrooli, lapsuuden sopeutumismalli, miellyttämismalli) helposti sekoittuvat. Yksi tapa erottaa luontainen ja opittu toimintatapa on miettiä miten me toimimme kun kukaan ulkopuolinen ei ole katselemassa. Roolit on tarkoitettu lähinnä muita ihmisiä varten ja osaksi jotakin ihmissuhdepeliä.
J-taipumukselle on tunnusomaista suunnitelmien ja aikataulujen tekeminen ja niiden mukaan toimiminen. Näin toimivat nykyajan työelämässä myös P-tyypit. Mutta kun siirrymme pois työroolista, erot alkavat näkyä. Aidot J-tyypit jatkavat kotona samalla tyylillä, koska se on heidän luontainen tapansa elää ja ajatella. P-tyypit, jotka ottavat työelämässä J-tyylisen roolin, vaihtavat toimintatapaa työelämän ulkopuolella joustavampaan ja spontaanimpaan suuntaan, koska se on heille luontaisempi tyyli.
Itse uskon, että J- ja P-taipumusten omaavia ihmisiä on suunnilleen yhtä paljon. Työelämässä tehdyissä analyyseissä (sekä MBTI:llä että LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysilla tehdyissä) valtaosa (65 – 70 %) saa kuitenkin J-taipumuksen. Pidän parhaana selityksenä tähän vääristymään sitä, että taipumusanalyysejä on tehty lähinnä työelämässä, esimies- ja tiimivalmennusten yhteydessä. Silloin vastaamme valintoihin hyvin helposti työroolista käsin.
Piakkoin olemme tässäkin asiassa viisaampia, kun aloitimme vuoden 2016 alusta tekemään taipumusanalyysejä myös työelämän ulkopuolelle.
Voiko taipumus passivoitua?
Voiko J- tai P- taipumus passivoitua niin voimakkaasti, että se ei tule analyysissä esille? Vastaus on ”kyllä”, jos jonkun taipumuksen käyttöön on jossakin elämän vaiheessa kohdistunut paljon negatiivista palautetta. Käytännössä vain P-taipumus passivoituu tätä kautta, koska J-taipumusta pidetään koulu- ja työmaailmassa parempana kuin P-taipumusta. J-taipumukselle Big 5-analyysissä (tällä hetkellä arvostetuin persoonallisuuden piirreanalyysi) annetut nimet ”tunnollisuus” ja ”huolellisuus” kuvastavat sen positiivista arvottumista.
Kuvitelkaamme että pariskunnalle, jossa molemmilla on J-taipumus, syntyy kaksi lasta, joista ensimmäinen (Tiina) omaa J-taipumuksen ja toinen (Timo) P-taipumuksen. Olen vakuuttunut, että Timo alkaa jo muutaman vuoden iässä saamaan palautettu: ”Miksi et kerää lelujasi leikkimisen jälkeen kuten Tiina?” Kun negatiivista palautetta P-mäiseen toimintatapaan jatkuu riittävän pitkään, Timo vetää johtopäätöksen, että hänellä on vääränlainen tapa leikkiä. Saadakseen J-tyyppisten vanhempiensa hyväksymistä, hänen on ryhdyttävä omatoimisesti kontrolloimaan omaa ”huonoa” taipumustaan. Aikuisena se voi aiheuttaa esimerkiksi neuroottista järjestyksen ylläpitämistä.
Eli jonkun taipumuksen passivoituminen riippuu eniten ympäristöstä, jossa lapsuutemme ja nuoruutemme vietämme. Varsinkin ns. kilteille lapsille tapahtuu tällaista. Suurella osalla lapsista tapahtuu kuitenkin murrosiässä sisäinen kapina, jonka yhteydessä oma luonne (luontaiset taipumukset) murtautuvat esiin ja kyseenalaistavat omien vanhempiemme ”ohjelmoinnit”. Niillä, joilla näin ei tapahdu, uusi herääminen voi tapahtua taipumusanalyysin tekemisen yhteydessä.