Kirjoittaja: FM Kari Helin |

 

Ihmiset poikkeavat toisistaan ainakin seuraavissa asioissa: ulkonäkö, käyttäytyminen, työtyyli, temperamentti ja ajattelutyyli. Tässä juttukoosteessa on keskitytty käsittelemään niistä viimeistä eli ajattelutyylejä, jotka ovat kirjoittajan mielestä erilaisuuden kiehtovin ja samalla vaativin osa-alue.

Ihmisten erilaisuuden mallintamiseen on kehitetty iso joukko työkaluja, joista suurin osa (DiSC, Insights Discovery, Thomas,…) jäsentää ihmisten työtyylejä. Niitä vertaillaan usein esimerkiksi LUONTAISET TAIPUMUKSET™/ MBTI- tai Big 5-malleihin, vaikka ne jäsentävät selvästi erilaisia asioita.

 

Ajattelutyylimallit (MBTI, LUONTAISET TAIPUMUKSET™)

Ajattelutyylimallien peruskäsite on taipumus.

Se on persoonaan kuuluva sisäinen valinta, jota on vaikea muuttaa ja eikä siihen ole mitään tarvettakaan, koska jokainen taipumus on myös henkilökohtainen vahvuus. Kätisyys on hyvä esimerkki taipumuksesta.

Taipumukset esiintyvät aina pareittain. Valmiit valinnat nopeuttavat tavattomasti ajattelua, etenkin pienten päätösten tekemistä. Ihmiset pystyvät toimimaan taipumustensa vastaisestikin, mutta silloin he joutuvat tekemään tietoisen päätöksen taipumuksen vastaisesta toimintatavasta.

Toinen ajattelutyylimallien peruskäsite on ajattelufunktio.

Niitä on neljä kappaletta, ja joista kaksi (aistit ja intuitio) hankkivat ja varastoivat tietoa ja toiset kaksi (logiikka ja arvottaminen) tekevät valintoja ja päätöksiä, hankitun tiedon pohjalta. MBTI-mallin dynamiikka (sisäinen jännite) syntyy siitä, että nämä neljä ajattelun funktioita on asettunut psyykessä tiettyyn ”nokkimisjärjestykseen” eli joku funktioista on ns. dominoiva ajattelufunktio ja sen pari taas vastaavasti ajattelun heikoin funktio. Dominoivan ja heikoimman ajattelufunktion välille syntyy näin psyykkinen jännite.

Kolmas vain MBTI-mallille tunnusomainen piirre on se, että siinä operoidaan kahdessa maailmassa: ulkoisessa ja sisäisessä.

Ajattelu, jossa aikaisemmat kokemukset, tämän hetken todellisuus ja tulevaisuuden suunnitelmat kohtaavat, yhdistää nämä maailmat. Tässä tarvitaan ulkoiseen ja sisäiseen maailmaan suuntautuneita ajattelufunktioita ja prosesseja, joka yhdistävät nuo funktiot. Ajattelu lienee ihmismielen vaativin ja kehittynein toiminto. Siksi myös sitä kuvaavat mallit eivät ole kovinkaan yksinkertaisia.

 

Ajattelu on ulkoisen ja sisäisen maailman välistä vuoropuhelua. Share on X

 

LUONTAISET TAIPUMUKSET™/ MBTI-mallissa on kolme syvyystasoa:

Niistä ensimmäinen on taipumusten taso. Mallissa on neljä taipumusparia: E/I, S/N, T/F ja J/P. Ajattelutyyliin tunnukseen, jossa on neljä kirjainta tyyliin ESTJ, merkataan jokaisesta taipumusparin voimakkaampi (taipumusanalyysissä enemmän pisteitä saanut) tekijä. Tähän tasoon pääsee helposti kiinni muutamassa tunnissa ja oman taipumusanalyysin tekemällä.

Seuraavalla tasolla käsitellään kunkin ajattelutyylin (joita on 16 erilaista) funktioiden keskinäistä voimakkuusjärjestystä. Esimerkiksi ESTJ:llä ajattelua hallitsee voimakkaimmin T-funktio, joka suuntautuu ulkoiseen maailmaan. Toiseksi voimakkain on S, joka taas suuntautuu sisäiseen maailmaan. Heikoin funktio on T:n pari eli F. Erityisen tärkeää on tunnistaa oman ajattelutyylin vahvin ja heikoin ajattelufunktio, koska niistä näkee mihin ajattelumme ja mielenkiintomme voimakkaimmin suuntautuu ja mikä on ajattelumme sokein alue.

Mallin syvintä tasoa edustavat funktioiden sisäiset ja ulkoiset muodot. Ulospäin suuntautuvat funktiot ovat luonteeltaan reagointimalleja ja sisälle suuntautuvat muisteja, joita mieli rakentaa funktioiden tueksi. Tällä tasolla pystymme pelkästä ajattelutyylin tunnuksesta näkemään millaisia ajatuksia ihmisen päässä (yleensä) liikkuu ja millaisiin asioihin hän ei kiinnitä huomiota. Yksilöiden suurimmat vahvuudet rakentuvat ajattelun ykkösfunktion ympärille. Esimerkiksi ESTJ-tyyliset ihmiset ovat luontaisesti hyviä organisaattoreita, asiajohtajia. Huonoimmin he tiedostavat oman toimintansa vaikutuksen muiden ihmisten tunteisiin.

 

Persoonallisuuden piirre

Persoonallisuuden piirremallit (Big Five, 16 PF,…)

Tämän hetken suosituin persoonallisuuden piirremalli on nimeltään Big Five (Big 5). Se on syntynyt analysoimalla suuri määrä markkinoilla olevia piirremalleja ja katsomalla mitkä tekijät toistuvat niissä useimmin. Analyysi kesti useampia vuosia, päätyen viiteen persoonallisuuden ”suureen” piirteeseen, jotka on nimetty alla.

  • Sosiaalinen aktiivisuus E/I
  • Suhtautuminen uuteen S/N
  • Miellyttävyys T/F
  • Tunnollisuus J/P
  • Tunteiden vakaus

 

Kun MBTI:n ajattelufunktioiden ja Big Five:n piirretekijöiden välistä suhdetta tutkittiin, todettiin neljän tekijän välillä selkeä korrelaatio. Esimerkiksi Sosiaalisen aktiivisuuden ja Ekstrovertin taipumuksen välillä oli hyvin selkeä positiivinen korrelaatio. Big Fiven viidennelle tekijälle, Tunteiden vakaudelle, ei löytynyt mitään vastinetta MBTI:n puolelta.

 

Suurimmat erot LUONTAISET TAIPUMUKSET™/ MBTI:n ja Big Fiven välillä ovat:

  • Big 5 mittaa eri piirteiden voimakkuutta, esimerkiksi Sosiaalisen aktiivisuuden tasoa, mutta MBTI taas sitä kumpi taipumus on kussakin taipumusparissa vahvempi. Se vaikuttaa ajattelufunktioiden sisäiseen järjestykseen.
  • Ekstrovertti ja introvertti tarkoittavat malleissa eri asioita. MBTI -mallissa Ekstrovertti tarkoittaa sitä että ajattelun ykkösfunktio suuntautuu ulkoiseen maailmaan ja Big 5:ssä ollaan kiinnostunut lähinnä sosiaalisen aktiivisuuden voimakkuudesta.
  • Tilanne MBTI:n J/P-ulottuvuuden suhteen on hieman samanlainen kuin E/I:n. J-tarkoittaa esimerkiksi N-funktion yhteydessä sitä, että intuitio (N) suuntautuu sisäiseen maailmaan ja P-tarkoittaa saman taipumuksen (N) yhteydessä sitä että intuitio suuntautuu ulkoiseen maailmaan.
  • Big 5 -mallissa kaikki 5 piirrettä ovat samaa tyyppiä. Sen sijaan MBTI -mallissa kaksi taipumusparia (S/N Ja T/F) ovat ajatteluun osallistuvia funktioita ja kaksi taipumusparia (E/I ja J/P) funktioiden keskinäistä järjestystä ja suuntaa määritteleviä asenteita.
  • Piirre- ja temperamenttiteorioiden perusolettamus on, että niihin vaikuttavat sekä synnynnäiset ja opitut asiat. Ajattelutyyliteorian perusolettamus sitä vastoin on että ajattelutyyli, taipumusten keskinäinen järjestys ja suunta (ulkoisen ja sisäisen maailman välillä), pysyy samana läpi elämän.

 

Työtyylimallit

Työtyylimallit (DiSC, Thomas, Insights Discovery,…)

Työtyylimallien (DiSC,…) rakenne on huomattavasti yksinkertaisempi kuin ajattelutyylimallien. Siksi niiden oppiminen on nopeampaa kuin LUONTAISET TAIPUMUKSET™/ MBTI:n.

  • Sosiaalinen aktiivisuus: (korkea/matala) E / I
  • Asia-/ihmissuuntautuneisuus T / F

 

Näistä taipumuspareista muodostuu nelikenttä, joka kuvaa ihmisen neljän peruspyrkimyksen (D, I, S ja C) voimakkuutta. MBTI-teoriassa näitä peruspyrkimyksiä merkitään tunnuksilla ET, EF, IT ja IF.

Työtyylimallien kehittäjät, kouluttajat ja markkinoijat korostavat työkalujensa (DiSC, Thomas, Insights Discovery,…) yksinkertaisuutta, MBTI-malliin verrattuna. Yksinkertaisuuden hintana on kuitenkin työtyylimallien kapeus ja pinnallisuus.

 

LUONTAISET TAIPUMUKSET™ analyysien lisenssivalmentajavalmennuksiin on osallistunut lukuisia, aikaisemmin jonkun työtyylilisenssin – esimerkiksi DiSC:n – hankkineita henkilöitä. Kaikki ovat todenneet, että he ovat aikaisemmin tehneet vain pintaraapaisun erilaisuuden maailmaan.

|kuvat Shutterstock|

 

Tilaa tästä

 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *