Kirjoittaja: FM Kari Helin | 

 

Potentiaali on eräänlainen voimavara ja mahdollisuus, josta emme välttämättä ole edes tietoisia. Potentiaali voi olla luonteeltaan materiaalinen (raaka-aine, raha,…), fyysinen (nopeus, kestävyys, iso koko,…) tai henkinen (taipumus, lahjakkuus, taito,…). Tämä juttu keskittyy lähinnä viimeiseen eli henkiseen potentiaaliin.

Sanaan Potentiaali törmäsin psykiatri Carl Gustav Jungin teorioihin tutustuessani. Hän mm. määritteli elämän tarkoituksen sen avulla: ”Elämän tarkoitus on oman potentiaalin tunnistaminen ja aktivoiminen.” Hän käytti potentiaalista myös nimitystä Itse.  Jo Kreikan suuret filosofit, Platon ja Aristoteles, hokivat kuulijoilleen kehotusta: ”Tunne Itsesi”. Se tarkoittaa samaa kuin tunne oma potentiaalisi.

Jung puhuu ihmisten omasta potentiaalista, ei siis mistään ihmisten yleisestä potentiaalista. Tämän voisi tulkita niin, että potentiaali on yksilöllinen ja että ihmislajin kehittyminen tapahtuu satojen rinnakkaisten kehityspolkujen kautta. Jotkut syntyvät johtajiksi, jotkut opettajiksi, jotkut sairaiden ja vanhusten hoitajiksi, jotkut maanviljelijöiksi, jotkut muiden viihdyttäjiksi, jotkut sielun hoitajiksi, jne. Minä itse tunnen saaneeni kehittäjän lahjan ja potentiaalin. Selvästi voimakkain aistini on ns. kuudes aisti, jota Jung nimitti intuitioksi ja merkkasi tunnuksella N.

 

Elämän tarkoitus on oman potentiaalin tunnistaminen ja aktivoiminen. Klikkaa ja Twiittaa

 

Kerron seuraavassa muutamia esimerkkejä intuition luonteesta.

 

Sissien löytäminen

Yksi kokemukseni ajoittuu 1980-luvun alkuun ja armeijan kertausharjoituksiin. Toimin silloin yhden sissikomppanian tiedustelu-upseerina. Viisi sissipartiota oli heitetty lentokoneella ja laskuvarjoilla ympäri Lappia harjoittelemaan erilaisia tiedusteluoperaatioita. Minun asemapaikkani oli Oulu.

Harjoituksen kesto oli noin 5 vuorokautta ja sähkötysradiot lakkasivat toimimasta kolmantena päivänä. Sen jälkeen emme saaneet tietoa partioiden sijaintipaikoista. Tilanne oli komppanian johdolle ja partioille kiusallinen.

Miten löytää partiot maastosta kun harjoitus loppuu? Käytössämme olevat yhteyslaitteet eivät poikkeuksellisen huonon radiosään takia toimineet. Meillä oli käytössä helikopteri, puhelinyhteys siihen sekä tieto missä kukin partio oli ollut kaksi vuorokautta aikaisemmin.

En keksinyt muuta keinoa kun yrittää kuvitella sitä, mihin partiot oma-aloitteisesti siirtyisivät kun yhteydet olisivat poikki. Aloitin itselleni tutuimmasta partion johtajasta. Pidin edessäni Kittilän karttaa johon oli merkattu piste, mistä viimeinen viesti oli tullut. Kuvittelin minne hän joukkonsa veisi. Pyysin helikopteria lentämään erään pien peltoaukion yläpuolelle ja jäädä pyörimään muutaman kymmenen metrin korkeuteen. Kohta lentäjä ilmoitti, että metsästä on tulossa sissipartio. Hän laskeutui maahan ja kysyi partion johtajan nimen. Se oli henkilö, jonka ajattelua olin matkinut.

”Kävipä minulla ihmeellinen tuuri”, ajattelin. ”Osa onnistumisesta menee sen piikkiin, että olen itse toiminut aikaisemmissa harjoituksissa partion johtajana.”

Päätin kokeilla samaa metodia toiseenkin partioon. Hämmästyksemme oli komppanian komentopaikalla melkoinen kun sekin löytyi ensimmäisellä yrityksellä. Komppanian päällikkö pyöritteli päätään.

Kolmannen partion löysin vasta toisella yrityksellä. Kun aloitin neljännen partion etsintää, huoneeseen asteli minulle tuntematon kenraali ja sanoi: ”Olen kuullut, että täällä on selvännäkijä. Missä hän on?”

Kerroin hänelle mitä olin tekemässä. ”Yritän vain kuvitella mitä eri partionjohtajat tekevät kun he toteavat että radio ei toimi. Toistaiseksi minulla on käynyt hyvä tuuri.”

Löysin edellä kuvatulla tavalla neljä partiota melko laajalta alueelta. Viidennen partion vetäjään en saanut minkäänlaista ajatusyhteyttä. Myöhemmin selvisi, että tämän sissiryhmän kouluttaja olikin ottanut tilanteen haltuun kun oli huomannut että radioliikenne ei toimi. Tämä ryhmä tuli Kittilän lentokentälle kävelemällä.

Yritin pitkän aikaa löytää rationaalista selitystä kokemukselleni, mutta en onnistunut. Sitten näin TV:stä dokumentin alkukantaisista metsästäjistä (Itä-Afrikasta), jotka osasivat viestittää kymmenien kilometrien päähän sen, että he olivat saaneet saalista ja palaavat leiriin. Dokumentissa olleet tutkijat kutsuivat tällaista taitoa telepatiaksi. Minä kutsuisin sitä kuitenkin intuitioksi.

 

Kekseliäisyys avuksi

Toinen esimerkkini liittyy urheiluun.

Kun olin noin 15 – 16 vuoden iässä, urheiluseurassamme virisi uudenlainen urheilulaji: vauhdittomat hypyt (pituus, kolmiloikka, korkeus). Kun olin melko pienikokoinen, laji ei suosinut minua. Kompensoin pienuuttani kekseliäisyydellä. Huomasin mm. sen, että vain yhdellä jalalla pomppimalla pääsin kolmiloikassa noin puoli metriä pitemmälle kuin normaalilla tyylillä eli jalkaa vaihtamalla. Tällainen idea teki minusta kohtalaisen hyvän vauhdittoman kolmiloikkaajan.

Varsinaisen tekniikkainnovaation keksin korkeushyppyyn, jossa kaikki kilpailijat käyttivät ns. saksityyliä, jossa rima ylitettiin selän kautta. Kokeilemalla lukuisia tyyli-ideoita, löysin aivan uudenlaisen säännöt täyttävän hyppytyylin. Siinä laskeuduttiin ennen ponnistusta kyykkyyn ja vartaloon väännettiin jännitys. Kädet vietiin sivulle lattiaan ja ne heitettiin nopeasti riman yli, samaan aikaan jaloilla ponnistaen. Tässä tyylissä rima jäi vatsan alle muodostuvaan ”koloon”. Sitten jalat heilautettiin pystyyn. Hyppäsin tällä eriskummallisella tyylillä noin 30 senttimetriä korkeammalta kuin perinteisellä saksityylillä. Tämän tyylin salaisuus oli siinä, että kehon painopisteen ei tarvitse koskaan olla riman yläpuolella. Voitin piirin mestaruuden korkeudessa tuloksella 170 cm. Eli pystyin hyppäämään ilman vauhtia (lähes) pääni korkeudella olevan riman ylitse.

Mikä on minun potentiaalini edellä kuvatussa esimerkissä? Vaihtoehtoja on oikeastaan vain kaksi: muita hyppääjiä parempi ponnistusvoima (fyysinen potentiaali) tai muita hyppääjiä parempi kekseliäisyys (henkinen potentiaali)? Oikea vastaus on jälkimmäinen, koska seuraavana vuonna monet hyppäsivät tällä ”korkkiruuvityylillä” vieläkin korkeammalta.

Henkisen potentiaalin olemus käy mielestäni hyvin edellä kertomastani esimerkistä: kun fyysinen suorituskyky on käytetty loppuun, voimme ottaa avuksi henkisen. Se on itselleni normaalia helpompaa, kun ajatteluni ykkösfunktio on intuitio (N).

Nyt olemme tulleet juttuni ydinkohtaan:

Uskon että jokaisella meistä on potentiaalisena jonkinlainen supertaito, joka löytyy varmimmin luontaisiin vahvuuksiin panostamalla.

 

Jokaisella on potentiaalisena jonkinlainen supertaito, joka löytyy luontaisiin vahvuuksiin panostamalla. Klikkaa ja Twiittaa

 

Potentiaalin paikantaminen

Oma henkinen potentiaalimme on luonteeltaan energiaa, joka kulkee voimakkaimman ajattelufunktiomme kautta. Minulla tuo voimakkain ajattelufunktio on introvertti intuitio (Ni). Se on kekseliäisyyteni ”äiti”. Sen kautta kulkee noin puolet koko henkisestä energiastani. Jollakin muilla potentiaalin synnyttäjä ja vahvin henkisen energian kanava on hyvä muisti (Si), vahvat aistit (Se), analyyttisyys (Ti), hyvä organisointikyky (Te), vahvat arvot (Fi) tai kyky kannustaa muita (Fe).

Vahvimman ajattelufunktion tunnistamisen kautta me saamme selville myös luontaisen heikkoutemme. Se on vahvimman funktion pari ja se suuntautuu vastakkaiseen maailmaan. Omalla kohdalla tuo heikoin ajattelufunktioni on ekstrovertti S eli reaalimaailmaan suuntautuvat aistit. Sen kautta kulkee minulla vain pienen pieni määrä henkisestä energiastani. Tästä suunnasta minun on turha etsiä henkistä potentiaalia.

Oman ajattelutyylini (INTJ) toiseksi voimakkain ajattelufunktio on organisointikyky (Te). Se tarkentaa potentiaalini suuntaa. Ihmisillä joilla on itseni kaltainen taipumusyhdistelmä (NT) kutsutaan ajattelutyylien teoriassa rationalisteiksi. Heillä on sisään rakennettu pyrkimys uudistaa asioita. Jos kakkosfunktioni olisikin F, kekseliäisyyteni suuntautuisi enemmän ihmisten kuin asioiden kehittämiseen.

 

Työkalu oman potentiaalin tunnistamiseen

Ihmiset uupuvat helposti työssään, jos sen luonne poikkeaa kovasti heidän luontaisen energian laadusta. Siksi on tärkeä löytää omaan ajattelutyyliin mahdollisimman hyvin sopiva työ. Meillä on työn alla kehityshanke tällaisen työkalun aikaansaamiseksi. Se on tarkoitettu kahdelle kohderyhmälle:

  • koulunsa päättäville nuorille, jotka ovat hakeutumassa työmarkkinoille
  • työelämässä vääränlaiseen työhön ajautuneille henkilöille

 

Miksi ihmisten potentiaalit ovat niin erilaisia?

Paras selitykseni tällä hetkellä on, että ihmisenä kehittyminen ei olekaan yksilölaji, kuten esimerkiksi kristinusko ja islam esittävät, vaan ihmislajin yhteinen haaste, jossa on kymmeniä tai satoja kehitysrintamia. Jos ihmiset yrittäisivät kehittää itseään vaikka kymmenillä eri rintamilla, aikaansaannokset olisivat kovin vaatimattomia. Kun keskitymme elämässä vain muutamaan asiaan, voimme saada aikaan näkyvää kehitystä. Mitkä ovat sinun kokemuksesi oman potentiaalin tunnistamisessa ja aktivoinnissa?

 

 

 

 

Tilaa tästä

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

2 kommenttia

  1. Myös selvännäkijä ;) /

    Loistava kirjoitus jälleen kerran, kiitos Kari! Ja toivottavasti nuoret saavat tästä tukea oman potentiaalin löytämiseksi. Vanhempien ja koulun rooli on ihan avainasemassa.

    Vastaa
  2. Olli Torvinen /

    Hei Kari. Kiitos loistavasta ja innostavasta kirjoituksesta. Täytyy sanoa, että ihailen avoimesti vahvan intuiition omaavia ihmisiä, kuten sinua. Minun vahvalle S(e):lle on monesti käsittämätöntä miten sinunlaiset ”ennustajat” keksivät uusia ideoita ja suuntia strategioille 🙂

    Koska intuitiiviset ajatukset eivät oikein putoile meikäläisen ESFP-laariin, niin olenkin sitten työelämässä ollut rakentamassa itsestäni asiakasyritysten johdolle sparraajaa strategian luontiin ja varsinkin jalkautukseen. Asiakkaina on paljon ENTP ja ENTJ johtajia, jotka hyötyvät, kun joku pystyy aistihavainnoin kokemaan miten strategia otetaan vastaan, mitä kohtia meidän täytyy jalkauttaa yhdessä ja kuinka saamme ihmiset muutokseen arvojen mukaisella tavalla. Monesti S(e) auttaa minua myös viemään muutokset käytäntöön, kun asiakkaalla olisi tapana jo heittää hanskat käsistä ja todeta, että tämä tuli jo kaikille selväksi.

    Ilman luontaisten taipumusten ymmärtämistä kokisinkin itselleni suuren heikkouden strategisesssa ajattelussa, mutta nyt onneksi ymmärrän, että toiseltä puolelta löytyykin minun vahvuuteni, jolla voin auttaa vahvasti intuitiivisia johtajia viemään suunnitelmaa kohti maalia. Kun tämä yhdistetään arvojen mukaiseen johtamiskulttuurin kehittämiseen, niin tunnen olevani vahvasti oman potentiaalini alueella ja oman elämän tarkoituskin on huomattavasti matkan varrella kirkastunut! On hienoa sanoa, että rakastan tekemääni työtä ja saan siitä oikeasti paljon energiaa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Myös selvännäkijä ;) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *