Kirjoittaja: FM Kari Helin

 

Tämän hetken yleisin tunne niin sanotussa sivistyneessä maailmassa on kiire ja siihen liittyvä ahdistus. Itse luokittelen kiireen tunteeksi. Pitkään jatkuessaan kiire johtaa energian loppumiseen, jota kutsutaan loppuun palamiseksi (burn out). Mistä kiire syntyy ja mikä pitää sitä yllä? Maapallolla on lukuisia kulttuureja, joissa kiire on tuntematon käsite.

Parikymmentä vuotta sitten kirjakauppoihin tuli kirja, jossa kerrottiin yhden heimopäällikön matkasta sivistyksen pariin. Siinä hän tuorein silmin analysoi näkemiään asioita, joista yksi oli aika. Hän kuvasi sitä seuraavalla tavalla.

Siellä oli keksitty ihan uusi asia, jota he kutsuivat ajaksi. Se laitettiin laatikoihin, jotka oli pantu seinälle, jotta ne olisi helpompi nähdä. Aika liikutti nuolta ja se sanoi tik tak. Osa oli pannut ajan pienempiin rasioihin, jotka voitiin panna taskuun. Vieläkin ihmeellisempää oli se, että jotkut laittoivat ajan hyvin pieniin rasioihin, jotka laitettiin nahkahihnalla ranteeseen. Ihmiset seurasivat aikaa, koska he jatkuvasti vilkuilivat sitä. He pelkäsivät, että aika loppuu, vaikka sitä tuli rasioista aina lisää. Heimopäällikön loppukommentti oli: ”Minä luulen, että meillä ei ole mitään käyttöä tälle keksinnölle.”

 

Mistä kiire syntyy?

Ihmisen keskiaivoissa on elin, mantelitumake, joka on eräänlainen tutka, joka kaiken aikaa tarkkailee ympäristöä. Jos se havaitsee jotakin poikkeavaa, ihminen säikähtää, jonka seurauksena kaikki aistit valpastuvat selvittämään onko havaittu asia vaarallinen. Jos aivot päätyvät siihen, että asia on vaarallinen, silloin tehdään pikapäätös kannattaako taistella, piiloutua vai yrittää pakoon. Jos taistelu tai piiloutuminen tuntuvat huonoilta vaihtoehdoilta, laukeaa kiireen tunne.

 

Kiireen vaarallisuus

Kiireen vaarallisuus johtuu siitä, että se pystyy laukaisemaan stressireaktion, joka synnyttää elimistössä yliviritystilan, jossa energian kulutus on 5-10 kertaa suurempi kuin ilman stressireaktiota toimittaessa. Stressireaktio on autojen turboon verrattava mekanismi, jolla autosta saadaan muutamassa sekunnissa irti valtava lisä teho. Sen hintana on suuri energian kulutus.

Auto ja ihminen eroavat kuitenkin siinä, että autoon voidaan tankata tarvittaessa lisää polttoainetta, milloin halutaan. Ihmisellä tämä on monta asetta hankalampaa.

Kiireen takana on aina joku pelko, josta emme ole tietoisia. Mantelitumakkeella onkin myös toinen nimi, pelkokeskus.

Kiireen takana on aina joku pelko, josta emme ole tietoisia. Klikkaa ja Twiittaa

 

Kiireen haittavaikutukset

Kiireen huonoin puoli on energian liian nopea purkautuminen. Me saamme energiaa lähinnä kahdesta lähteestä: unesta ja ravinnosta. Kun elimistö toimii kiireen seurauksena ylikierroksilla, se vaikeuttaa nukkumista ja ennen kaikkea nukahtamista, joka onnistuu vasta kun elimistön kierrokset (verenpaine, sydämen syke) ovat laskeneet sopivalle tasolle. Nukkumisvaikeudet ovat yksi varmimpia merkkejä ylikierroksilla toimimisesta.

Ruuansulatus sekä tarvitsee että tuottaa energiaa. Jos elimistön energiataso kiireen ja stressin seurauksena heikkenee, ruuansulatus kärsii ja elimistöön syntyy tätäkin kautta energiavajaus. Toinen vähentyneen energian seuraus on se, että ruuansulatuksen teho heikkenee. Silloin vatsa alkaa erittää happoja, jotka parantavat ruuan sulamista. Silloin vaarana on vatsahaava, jota pidetään pitkittynen stressin oireena.

 

Uupumisen vaara

Kun ihminen toimii pidemmän aikaa ylikierroksilla, elimistöön syntyy energiavaje, jonka koemme väsymyksenä ja ajattelun sekavuutena. Kun energiataso alittaa kriittisen pisteen, elimistö alkaa omatoimisesti suojautua katastrofilta, sulkemalla energiahanoja. Tällä se haluaa varmistaa, että sydän ei pysähdy, keuhkot toimivat, immuunijärjestelmä pysyy jotenkin päällä, jne.

Jos ihminen ei pysty normalisoimaan energiamekanismejaan, elimistö tulee jossakin vaiheessa apuun ja synnyttää burn out -tilan, jossa aivot ja keho lamaannutetaan totaalisesti viikoiksi tai kuukausiksi.

 

Ravinnon merkitys

Jos ihminen syö vääränlaista ravintoa, hän väsyy ja lihoo. Huonointa mahdollista ravintoa ovat nopeat hiilihydraatit (erityisesti vehnä, kaura ja ohra), jotka muuttuvat ruuansulatuksessa sokeriksi, jota elimistömme ei pysty käsittelemään kuin hyvin rajallisen määrän. Loppuosa sokerista muuttuu rasvaksi, joka varastoituu ennen kaikkea vyötärölle. Lihavuuden lisäksi sokeri synnyttää helposti sokeritaudin (diabetes), joka on yksi maailman nopeimmin lisääntyvistä sairauksista.

Kaksi erityisen vaarallista ravintoainetta ovat sokeri ja gluteeni. Kaikista eniten sokeria on vehnäjauhoissa (murot, pastat, pizzat, sämpylät) ja makeissa juomissa (kolat, mehut, …) joissa sokeria on huomattavasti enemmän kuin puhtaassa sokerissa. Gluteeni on liimamainen aine, jota on luontaisesti joissakin viljoissa, mutta sitä myös lisätään tiettyihin teollisiin tuotteisiin kuohkeuden lisäämiseksi ja leipoutumisen helpottamiseksi. Tämä liimamainen aine kerääntyy vuosien kuluessa aivoihin ja aiheuttaa erilaisia toimintahäiriöitä, mm. muistin heikkenemistä.  Aine näkyy hyvin aivojen magneettikuvissa.

Itse söin vääränlaista ravintoa yli 60 vuotta. Veren sokeriarvot olivat nousseet lähes diabeteksen tasolle ja muistissa oli jo ongelmia. Onneksi tapasin ihmisen, joka teki työkseen ravintoaineanalyysejä. Sain selville, millaisia vaurioita vääränlaiset ravintoaineet olivat ehtineet tehdä. Ruokavalion muutokset saivat jo vuodessa ihmeitä aikaan.

 

Kiireellä rehvastelu

Kun itse aikoinaan tajusin kiireen negatiiviset seuraukset, lopetin siitä puhumisen. Kun tapasin asiakkaitani ja tuttujani, heiden yleisin kysymys oli: ”Onko ollut kiireitä?” Yleensä vastasin, että hommia on ollut sopivasti ja kiireen puolelle ei ole tarvinnut mennä.

Ihmiset puhuvat mielellään omista kiireistään, ja esittävät että ne aiheutuvat joistakin ulkoisista tekijöistä. Jopa eläkeläiset puhuvat, että kiireet ovat vain lisääntyneet eläkkeelle jäämisen myötä. Minusta kiireen keskeisin syy on se, että monet eivät osaa tai uskalla priorisoida omia tekemisiään.

Kiireen katkaisu

Kiireen taustalla on aina pelkoja, joista suurin osa on tiedostamattomia. Ne pitää nostaa tietoisuuteen. Alla on kuvattu yksi malli, jota voi toteuttaa yksin tai toisen henkilön kanssa.

  • Mitä minulle (tai sinulle) voisi tapahtua, jos hidastaisin (hidastaisit) vauhtia?

Vastaus voisi olla, että monet työt jäisivät tekemättä sekä kotona että työpaikalla.

  • Mitä tästä voisi seurata?

Vastaus voisi olla, että minut irtisanottaisiin työpaikasta tehtävien laiminlyönnin takia.

  • Mitä tästä voisi seurata?

Menetelmän idea on toistaa samaa kysymystä niin pitkään, että syntyy tunne siitä, että minä selviän elämästä ja työstä ilman ahdistavaa kiirettä. Samalla monet huomaavat, että suurin osa kiireestä, jota pelko ruokkii, on kuviteltua.

 



LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut


 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

2 kommenttia

  1. M Hakala /

    Hei!
    Lisäisitkö lähdeviitteitä esim. gluteenia käsittelevään kohtaan? Kiinnostaa tietää, mistä tieto on peräisin. Gluteenia on paljon esim. seitan-”kasviskinkussa”, mutta kukaan ei puhu siinä yhteydessä sen haitoista, kun sillä korvataan lihaa.

    Vastaa
    • luontaisettaipumukset /

      Hei! Tässä on lähteenä ollut mm. David Perlmutterin Tuhon simenet-kirja (Basam Books Oy, 2015).

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle M Hakala Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *