Kirjoittaja: Aki Miettinen, työyhteisövalmentaja, LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentaja

 

Johtamiskäyttäytymistä voidaan tyypitellä samalla tavoin kuin mitä tahansa muutakin taipumuksiin pohjautuvaa toimintaa. Ajattelutaipumuksia jäsentävä LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -malli sisältää kuuluisan amerikkalaisen luonnetutkija David Keirseyn temperamenttiluokitukseen pohjautuvan jäsentämismallin. Mallia on sovellettu sadoissa esimiesvalmennuksissa, joissa pääpaino on omia vahvuuksia kehittävän ja erilaisuutta (diversiteettiä) arvostavan esimiestyön kehittämisessä.

 

Vahvuudet esiin

 

Keirseyn temperamenttiluokituksen mukaisesti johtajilla ja esimiehillä on luontaisia vahvuuksia, jotka tunnistamalla askel erinomaiseen johtajuuteen on vähän lähempänä. Kyseiset ominaisuudet ponnahtavat ihmisissä pintaan spontaaneina reaktioina ilman, että niitä pitää erikseen harjoitella tai houkutella. Johtamisen kääntöpuolella löytyy myös vähemmän kehittyneitä osa-alueita, jotka tulevat erityisesti kuormitustilanteissa esiin. Näitäkin taitoja voi toki kehittää, mutta se on paljon työläämpää kuin vahvuuksiin pohjautuvien taitojen kehittäminen eikä lopputuloskaan aina mairittele. Seuraavassa on kuvaukset neljästä erilaisesta johtamistyylistä vahvuuksineen ja haasteineen. Kuvaukset ovat helposti yhteensovitettavissa muillekin elämän osa-alueille.

 

Varmistaja

 

Varmistaja tietää omasta mielestään, miten asiat tehdään ja milloin ne tehdään. Tärkeitä arvoja hänelle ovat mm. turvallisuuden tunne ja vakaus. Mallit niille haetaan erilaisista sertifioiduista oppaista, ohjeista ja manuaaleista. Varmistaja luottaa mielellään opittuihin johtamismalleihin, joilla taataan suunnitelmien toteutuminen. Perfektionismi ei siis ole pahe, vaan tärkeä laatumittari. Varmistajan kiistattomat vahvuudet ovat luotettavuus, asiallisuus sekä tietoon ja kokemukseen perustuva toiminta ongelmanratkaisutilanteissa. Yllättävät, nopeasti muuttuvat tilanteet ja esimerkiksi organisaatiomuutokset saattavat saada tasaisena pidetyn Varmistajan tunteiden lähtemään laukalle. Hän saattaa turhautua ja pillastua, kun asiat eivät etene sovitussa järjestyksessä. Myös tulevaisuuden uhkakuvat alkavat pelottaa.

 

Reagoija

 

Reagoija on nimensä mukaisesti tilannetajuinen tyyppi. Hän reagoi nopeasti vastaan tuleviin tilanteisiin ja on vahvimmillaan päivittäisjohtamisessa, johon sisältyy vaihtelua, jopa pientä jännitystä. Reagoija on hyvin sopeutuvainen ja tulee varsin hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Varmistajien ja alempana kuvattujen Tehostajien kanssa hän on asiallisen pidättyvä, mutta saattaa Valmentajien kanssa intoutua mukavaan keskusteluun fiiliksistä. Reagoijan ajan taju voi joskus heittää, jolloin töihin tarvittavan ajan resursointi on jäänyt puutteelliseksi ja tilannetta voi sen jälkeen kutsua luovimiseksi. Pidemmän työkuormituksen alla Reagoija voi muuttua pessimistiksi, jolloin valonpilkahdukset ovat vähissä.

 

Valmentaja

 

Valmentaja on lähes ikuinen optimisti, jolle yhdessä tekeminen ja hyvän ilmapiirin luominen ovat oikea tapa johtaa ja tulla johdetuksi. Valmentaja etsii merkityksiä ja uskoo vahvasti ihmisistä lähtevään voimaan. Hän tukee alaisiaan ja auttaa heitä onnistumaan asetetuissa tavoitteissa. ”Valmentava johtaminen” tunnetaan yhtenä johtamisen tyylisuuntana ja on siis lähellä Valmentajan luontaista johtamistyyliä. Johdettavana Valmentaja on miellyttävä ja yhteistyökykyinen. Pahemmat epäonnistumiset voivat tuntua negatiivisten tunnetilojen lisäksi myös koko kehossa erilaisina vapinan ja holtittomuuden tuntemuksina. Stressaavat tilanteet sekä loukkaava, moukkamainen käytös menevät helposti ihon alle, jolloin Valmentaja alkaa mennä itse kipsiin. Vastareaktiona syntyy turhiin yksityiskohtiin takertumista tai epäloogisuuksien vimmaista etsiskelyä.

 

Tehostaja

 

Tehostaja on strategiseen ajatteluun taipuvainen tyyppi, joka peilaa sekä omia että toisten suorituksia hahmottamaansa laajaan tulevaisuuskuvaan. Hänelle hyvä teoria on parasta käytäntöä, jolloin kuumimmat johtamisen bestsellerit tekevät hyvin kauppansa. Jos Tehostaja näkee selvästi oman logiikkansa vastaista toimintaa, hän ei epäröi nostaa asiaa esille suoraan ja nopeasti. Alaisena Tehostaja on haastava, koska hän kyseenalaistaa kaiken oman logiikkansa vastaisen toiminnan ja muodostaa uhkan heikkoitsetuntoiselle esimiehelle. Stressaantuessaan tai jännittäessään Tehostajan kylmän viileä päättely voi kääntyä mikromanageeraukseksi eli vaikkapa työyhteisön muiden jäsenten arkirutiinien kyttäilyksi, jota voivat värittää lapasesta lähteneet voimakkaat tunnereaktiot, nuorten kielellä ”kilahdukset”.

 

Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme erilaisiin ihmisiin ja siihen, miten reagoimme omiin tunnetiloihin. Share on X

 

Ole paras versio itsestäsi!

 

On syytä korostaa, ajattelutaipumuksemme ovat paljon moninaisemmat kuin mitä tässä on kuvattu. Niinpä meissä voi olla piirteitä useammasta eri tyypistä eikä mihinkään jyrkkään kategorisointiin ole tarvetta. Johtajatyyppeinä tässä esitetyt ovat keskenään aivan yhtä hyviä sillä erotuksella, että tyyppien luontaiset vahvuudet eroavat toisistaan ja sopivat eri tavoin erilaisiin johtamistilanteisiin. Johtamisessa kuten muillakin epäonnistumisen mahdollisuuden sisältävillä elämänalueilla persoonat reagoivat pettymyksiin hyvin yksilöllisesti, mutta tyyppikohtaisesti hyvinkin samalla tavoin. Jokainen voi itsevaikuttaa siihen, miten suhtaudumme erilaisiin ihmisiin ja siihen, miten reagoimme omiin tunnetiloihin. Näitä tunnetaidoiksi kutsuttuja taitoja opetetaan onneksi jo alakoulussa, niinpä kehittämisen haasteena ovat ne aikuiset ihmiset, joilla tutkimusretki omaan ajattelumaailmaan on syystä tai toisesta jäänyt puolitiehen.

Aki

 

Artikkelin kirjoittaja LUONTAISET TAIPUMUKSET™ valmentaja Aki Miettinen on palloileva vipuvaikuttaja ja ajattelutyyliltään ENFP. Kuopiolaisella Akilla  on pitkä kokemus yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen kehittämisestä, valmentamisesta ja johtamisesta. Hän on toiminut myös opettajana, yrityskouluttajana ja koulutusjohtajana. Akilla on voimakas kiinnostus ihmisten tekemiä valintoja (=päätöksiä) kohtaan, liittyipä haaste sitten esimiestyöhön, työyhteisön sisällä tapahtuvaan vuorovaikutukseen tai kilpaurheilijan omiin tunnetiloihin. Työssään hän hyödyntää kokemuksiaan erilaisista ihmisistä ja yhteisöistä sekä kehittyneitä tunnetaitojaan. Akin tavoitat yrityksestään Vipuvaikutus Consulting.

Tämä Akin blogikirjoitus on julkaistu myös Savon Sanomien verkkosivuilla 11.11.2019.

 



LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *