Kirjoittaja Jari Saarenpää on LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -yritysvalmentaja, joka pyrkii auttamaan yrityksiä ja esimiehiä ymmärtämään ihmisten erilaisuutta – ja sitä kautta erilaisia vahvuuksia. Jokaisessa ihmisessä on ainutlaatuinen yhdistelmä vahvuuksia ja siksi myös ainutlaatuinen potentiaali, jonka voi valjastaa työelämän tarpeisiin. Tämä unohtuu usein työelämän hektisyydessä, ja pahimmissa tapauksessa omien vahvuuksien kehittäminen jää kokonaan.

 

 

Maailma on muuttunut kuluneiden muutaman vuoden aikana rajusti. Yksi ilmiöistä on se, mihin uutisiin kulloinkin uskomme. Yhdysvallat ja presidentinvaalit on ehkä yksi kärjistetyimmistä esimerkeistä kansakunnan kahtiajakautumiseen erilaisissa uskomuksissa. Pohdin tässä jutussa Trumpin mielen logiikkaa.

 

Olen seurannut maailmanpolitiikkaa jo nuoresta pitäen. Se johti lopulta siihen, että hakeuduin kesken teekkariopintojen YK-rauhanturvatehtäviin Libanoniin. Olin tuolloin, 22-vuotiaana vielä siinä uskomuksessa, että voin omalla panoksellani muuttaa maailmaa. No, tuo harhaluulo hälveni aika nopeasti toimialueella. Joka tapauksessa, noista YK-vuosista alkaen olen mielenkiinnolla seurannut erilaisia käänteitä maailmalla. Donald Trumpin valinta Amerikan Yhdysvaltojen presidentiksi neljä vuotta sitten aiheutti itselleni hämmennyksen – miten tuollainen öykkäri, joka kertoo jatkuvasti muunneltua totuutta, voi saavuttaa ns. maailman tärkeimmän johtajan aseman?

Tuosta alkaen olen seurannut maailmanpolitiikkaa eniten kyseisen henkilön tekemisten kautta. Ja jaksanut hämmästellä jatkuvasti. Miten puolet amerikkalaisista uskoo kaikkiin niihin pajupuheisiin (suomalainen ilmaisu), joita hän jatkuvasti esittää?

 

Aivojen rakenne

Tarkastelen oman ammattini kautta ihmisten erilaisuutta ajattelutyylien erilaisuuden näkökulmasta. En ole kuitenkaan löytänyt mitään selitystä tämän teorian kautta Trumpin toimintaan. Parisen vuotta sitten aloin hakea muunlaista selitystä hänen toiminnalleen. Kerron seuraavaksi, mihinkä johtopäätöksiin olen tullut.

Saatat olla tietoinen ihmisen aivojen rakenteen erilaisista kerroksista. Syvimmällä ovat ns. liskoaivot tai viralliselta nimeltään limbinen järjestelmä, joissa asustaa alkukantaiset vaistomme. Ne eivät ole millään tavalla aivojemme kehittyneiden osien hallinnassa, vaan vaistot vievät erilaisissa tilanteissa vallan. Nämä kokemukset ja tunteet ovat erittäin primitiivisiä ja agressiivisia – niiltä puuttuu esimerkiksi empatia kokonaan ja niiden tarkoitus on suojata ihmistä itseään. Siellä ei ole myöskään mitään itsehillintään liittyviä mekanismeja, saatika huolenaiheita toisia ihmisiä kohtaan. Tavoitteena on oma eloonjääminen.

Ihmisaivojen kehittyneempi osa, neokorteksi ja siellä erityisesti etuotsalohko, on kehittynyt kognitiivisen eli ajatteluun liittyvään toimintoon. Oma havaintoni Trumpin toiminnasta on se, että hän ei ole kovin kehittynyt etuotsalohkon käyttäjä, vaan antaa tilanteiden kehittyä omien liskoaivojen kautta. Kaikki nämä, yli 20.000 virheellistä faktaa, jotka hän on suoltanut Twitterin kautta kuluneiden neljän vuoden kautta, kertoo tätä asiaa.

 

Antaako Trump periksi hävitessään presidentin vaalit?

No ei tietysti. Syy on yksinkertaisesti siinä, että vaistoihin perustuva liskoaivojen tulkinta ei ymmärrä tappiota tapahtuneeksi. Miksi?

Ihmiset, joiden käyttäytyminen riippuu heidän vaistoistaan, toimivat oman tulkintansa mukaan. Meillä kaikilla on tämä vaistojen mukaan toimiva aivojen kerros, mutta suurimmalla osalla ihmisistä etuotsalohkot, paikka missä ajattelu tapahtuu, hallitsevat näitä vaistoja. Henkilö, jolla tätä hallintaa ei ole, on usein omien halujen ohjaama. Tällaisia haluja ovat esimerkiksi seksi, valta tai jopa väkivalta.

 

Mikä puuttuu?

Kirjallisuudessa törmää tällaisten ihmisten kohdalla usein vertauskuvaan ”3-vuotiaan tasolla”. Kun on kyse tunteiden hallinnasta, heiltä puuttuu tuossa vaiheessa itsehillintä kokonaan. Näille henkilöille tässä vaiheessa on yksi asia ylitse muiden – tarve erottua muista.

He ovat usein energisia, sopusoinnussa ulkoisen minänsä kanssa. Ulkoinen minä on jotakin sellaista, jota jopa he itse ihannoivat. Ihmissuhteet perustuvat näennäisesti siihen, että jokainen saa jotakin. Todellinen tavoite on kuitenkin toisten hallitseminen. Sitä kautta voi luoda erilaisia uusia suhteita, joilla voi hallita yhä enemmän toisia.

Tällaiset ihmiset ovat yleensä puolustuskannalla. He ovat uhreja. Jos heitä kohdellaan kaltoin, ainoa reaktio on hyökkäys.

 

Miksi maltti menee heti?

Liskoaivoilla operoiva ihminen menettää malttinsa nopeasti. Hänellä ei ole mitään mekanismeja, joiden avulla voisi käsitellä vihaa, pelkoa, ärsyyntyneisyyttä tai raivoa.

Yleensä tällainen henkilö ei myöskään kykene empatian tunteisiin, joissa voisi vastaanottaa toisen ihmisen tunteita. Vain oma minä ratkaisee.

Trumpin sanoin: ”Nähdään korkeimmassa oikeudessa.”

 



LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

2 kommenttia

  1. Kai Laamanen /

    Hei Jari

    Hyvä kirjoitus aiheesta… Haluan pikkuisen tasapainottaa viestiä. Liskoaivot eivät ole pelkästään agression palveluksessa vaan meillä ihmisillä on myös voimakas tarve auttaa hädässä olevia jopa joskus oman hengen menetyksen riskillä. Hyvän tekeminen (altruistinen toiminta) palkitsee liskoaivoja yhtä voimakkaasti kuin hyökkäyksestä tai kilpailusta voittajana selviytyminen.

    terv. Kai

    Vastaa
    • luontaisettaipumukset /

      Kitos Kai!

      Olet yksi mun suomalaisista valmentajaesikuvista, joten kuuntelen tarkalla korvalla, mitä kommentoit. Kyllä, limbisessä järjestelmässä, missä tunteet sijaitsevat, on myös positiivisia tunteita. Jos olen ymmärtänyt lukemani tutkimukset oikein, mantelitumake, joka vastaa ihmisen reaktioista ympäröivään maailmaan, on enemmän virittynyt puolustamaan kuin auttamaan. ”Taistele tai pakene”- reaktio on mantelitumakkeen reaktio ja ilmeisesti koko ihmislajin menestys perustuu siihen, että mantelitumake (tai tumakkeet) on hieman enemmän pelko-ohjautuva. Jossakin kirjallisuudessa jopa uskallettiin heittää suhdeluku 2/3-osaa pelolla ohjautumista (en saa nyt päähäni, mistä tuon tiedon olen lukenut). Joka tapauksessa, kiitos Kaitsu hyvästä tasapainottavasta kommentista!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *