Kirjoittaja: PETRA ALIJÄRVI
  • Vuorovaikutuksen näkyväksi tekijä
  • Empaattinen sparraaja ja kannustaja
  • Yrittäjä ja ylittäjä

 

Onko sinunkin lähipiirissäsi ärsyttävä tyyppi?

– Hyvä, niin kannattaa ollakin!

 

Me ihmiset olemme taipuvaisia etsimään vierellemme sielunkumppaneita. Ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse sanoa edes lausetta loppuun, kun toinen jo tietää mitä olit sanomassa. Hän ajattelee kuin sinä, toimii kuin sinä. Olette kuin kaksi marjaa. Sitten on ne muut. Ne muut ovat välillä ärsyttäviä. Miten joku voikin ajatella niin eri tavalla! Joskus ihan syke ja verenpaine nousee, kun ei meinaa löytyä yhteistä kaistaa ja ymmärtävää vuorovaikutusta.

 

 

Ärsytyskynnys on tärkeää tunnistaa

Erilaisuus onkin kummallinen asia. Samaan aikaan me elämme erilaisten ihmisten keskellä. Haluankin kysyä, millainen maailma olisi, jos kaikki olisimme samanlaisia. Uskallan väittää, että todella tylsä ja yksinkertainen. Samanlaisen ajattelutavan omaavat ihmiset nimittäin keksivät ongelmiin kyllä nopeasti ratkaisuja, mutta ne saattavat olla kovin yksipuolisia. Erilaisen ajattelutavan omaavat puolestaan saattavat käyttää ongelman ratkaisuun enemmän aikaa, mutta ratkaisut saattavat olla parempia ja erilaiset näkökulmat huomioonottavia. Prosessin aikana jopa voidaan oppia enemmän itselle uutta ja laajentaa näkökulmia. Siksi meidän tulee puhua erilaisuudesta, jotta voimme ymmärtää sitä ja sitä kautta hyväksyä se. Vain silloin voimme nähdä sen vahvuutena ja rikkautena.

 

Jos ei tunnista itse ylittäneensä toisten ärsytyskynnystä, on missattu mahtava mahdollisuus laajentaa omia näkökulmiaan.

 

Kun valmennuksissa kysyn, tunnistaako kukaan koskaan tavanneensa tiimitoveria, joka on ylittänyt ärsytyskynnyksen, on vastaus aina myönteinen. Kun kysyn, tunnistaako kukaan itse ylittäneensä toisen ärsytyskynnystä, on joukossa usein heitä, jotka eivät tätä tunnista. Harmi, sillä silloin on missattu mahtava mahdollisuus laajentaa omia näkökulmiaan.

Ärsyyntyminen onkin meille tärkeämpi viesti kuin usein tunnistamme. Tunne haluaa saada meidät tarkastelemaan asiaa toisesta näkökulmasta, mutta liian usein ohitamme tämän viestin. Pitäydymme omassa näkökulmassamme. Sen sijaan lähdemme helposti luomaan mielikuvaa, että toinen ihminen on huonompi kuin me itse. Meillä olisi kaikki mahdollisuudet tarkastella asioita hänen näkökulmastaan, oppia hänen ajattelutaipumuksistaan ja tavasta katsoa asioita, mutta on helpompi valita luulon tie. Luuleminen on nimittäin todella helppoa. Se ei vaadi paljoakaan, vain omien ennakkoluulojen kasaamista yhteen ja niistä muodostaen oman päämme sisäisen totuuden. Hetkinen, totuus ilman faktaa. Onko se sitten totuus alkuunkaan? Ei, se on uskomus, jonka olemme itse luoneet omista luuloistamme. Ja valitettavasti usein nämä uskomuksemme ovat negatiivissävytteisiä toisesta ihmisestä.

 

Luuleminen on todella helppoa. Se ei vaadi paljoakaan, vain omien ennakkoluulojen kasaamisen yhteen ja niistä oman päämme sisäisen totuuden muodostamisen. Share on X

 

Pysähdy erilaisuuden äärelle

Huomaatko jo tässä polun jutun otsikon toteamukseeni? Mikä meidät saa niin laiskaksi, että emme näe vaivaa tarkastella erilaisuutta? Ei se ole laiskuutta, vaan tietämättömyyttä. Emme osaa nimetä erilaisuuden ilmentymiä, vaan olemme tunteidemme varassa. Tuo ihminen saa minussa aikaan epämiellyttäviä tunteita, joten hän on ärsyttävä. Vai voisiko ollakin niin, että se sama ihminen saa sinussa aikaan epämiellyttäviä tunteita? Mitä tunteet minulle haluavat viestiä ja mitä voin asialle tehdä? Huomaatko eron? Ensimmäinen malli sulkee meidät omien näkökulmiemme kehään, toinen kutsuu meitä vuorovaikutukseen ja yhteiseen ymmärrykseen.

Me ihmiset tykkäämme puhua itsestämme. Jos kukaan ei meiltä kysy, niin puhumme ainakin itsellemme itsestämme. Joskus myös sisäinen puheemme saa meissä aikaan samanlaisia tuntemuksia, kuin kohdatessamme sen ärsyttävän tyypin. Silloin kyse on siitä, että itsetuntemuksemme on heikko. Voi olla, että minäkuva on rakentunut luulojen ja uskomusten varaan. Tämä vie valtavasti energiaa, sillä silloin emme osaa ohjata toimintaamme omien vahvuuksiemme suuntaan. Tällöin meillä ei ole myöskään kapasiteettia huomata muiden erilaisuutta vahvuutena.

 

 

Sinäkin olet erilainen

Pitäessäni LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmennuksia, on tämä oman itsen tarkastelu usein merkityksellisempää kuin siinä hetkessä tunnistetaan. Valmentajana itselleni paras kiitos on saada olla läsnä siinä hetkessä, kun oivallusten portit aukeavat. Moni aiempi kokemus ja vaikea kohtaaminen saa selityksiä, kun käyttöön tulee jo aiemmin peräänkuuluttamaani tietoa. Enää ei ollakaan vain luulojen ja uskomusten varassa. Käytössä on tutkittua tietoa ja keinoja ymmärtää omia luontaisia ajattelun ja toiminnan taipumuksiaan. Silloin saattaakin ilmoille kaikua ahaa-elämyksiä ja ilmauksia, kuten ”No tämä selittää paljon, kysehän on erilaisuudesta!”.

Jos nyt kysyn sinulta, oletko koskaan tavannut tiimitoveria, joka on ylittänyt ärsytyskynnyksesi, mitä tunteita kysymys sinussa herättää? Voisiko kyse olla erilaisuudesta ja voisiko sen kääntää vahvuudeksi? Hienointa onkin tehdä LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmennus yhdessä työyhteisön kanssa. Silloin yhdessä jaettu tieto jalostuu parhaiten koko tiimin yhteisen ymmärryksen pohjaksi ja erilaisuuden arvostus onkin nopeasti tiimin vahvuus!

 

Petra Alijärvi

Artikkelin kirjoittaja Petra Alijärvi – arjen innostava improvisoija, ENFP. Petra on innovatiivinen vuorovaikutuksen ja uraohjauksen moniosaaja, kouluttaja, sparraaja ja yrittäjä.

 

Tutustu Petraan valmentajana!

 

Kirjoittaja:LUONTAISET TAIPUMUKSET

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *