Kirjoittaja: Johanna Olsson, Ajatusvalmentajat Oy

 

Koska annoit viimeksi positiivista palautetta tiimiläisellesi?

Entä korjaavaa palautetta?

Palauta mieleen tilanteet. Miltä se tuntui sinusta palautteenantajana?

Onhan se kummallista, kuinka vaikeaa niin pieni asia kuin palautteen antaminen saattaa olla. Eikä siinä vielä kaikki. Osaatko vastaanottaa palautetta? Tuleeko tilanteesta molemmille hyvä tunne, joka parhaimmillaan nostaa energiatasoa ja jopa tehokkuutta.

Vuorovaikutustaitoihin kannattaa satsata

Suurin osa työyhteisöjen ongelmista syntyy vuorovaikutushankauksista ja väärinymmärryksistä. Yksi hyvä tapa aloittaa vuorovaikutustaitojen kehittäminen on palautteen antaminen. Me kannamme usein mukanamme palautteenantoon liittyviä uskomuksia jo lapsuudesta asti, mutta myös luontaiset taipumuksemme palautteen antamisessa poikkeavat toisistamme.

Hienoa on se, että jokainen meistä voi kehittyä taitavaksi palauteenannon taidoissa. LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -analyysin avulla saamme näkyväksi oman vuorovaikutustyylimme. Tarkastelemme vahvuuksiemme kautta mm. puheen tempoa, kuuntelua, läsnäoloa, puheenmäärää ja kehonkieltä. Palautteenantotyyliimme vaikuttaa myös luontainen kiinnostuksemme asioita ja ihmisiä kohtaan sekä huomaammeko epäkohdat helposti ja keskitymmekö ratkaisuihin ihan luonnostaan. Oman luontaisen tyylin tunnistettuamme, voimme huomata erilaisuuden muissa tyyleissä ja kehittyä antamaan palautetta jokaiselle niin kuin he sitä toivovat.

”Jaanan oli helppoa antaa positiivista palautetta ja kannustaminen ja innostaminen tuli häneltä ihan itsellään. Jaana ei sietänyt hankalia tilanteita. Puuttumistilanteissa Jaana koki ahdistusta, tilanteet tuntuivat todella raskailta ja palautumiseen meni muutama päivä. Jaana saattoi kierrellä ja kaarella niin monen mutkan kautta asiaa, että ydin jäi kauniin kuorrutuksen sisään piiloon. Puuttumistilanteiden tekniikoita harjoittelemalla, voimavaroja lisäämällä ja tilanteen ennakkoajattelulla Jaana sai varmuutta itselleen vaikeisiin tilanteisiin. Lopulta puuttumistilanteet muuttuivat Jaanan ajatuksissa kehittymisen mahdollisuuksiksi. Luontaisten taipumusten analyysi antoi vahvistuksen Jaanalle siitä, miksi puuttuminen oli ollut niin vaikeaa ja toisaalta se toi näkyväksi hänen mahtavan taitonsa motivoida ja innostaa tiimejä.”

 

Oikein annettuna palautteen antaminen nostaa työvireyttä ja tuo hyvää tunnetta, joka tarttuu

Pienistä harmituksista voi kasvaa isoja mörköjä. Pahimmillaan puuttuessamme epäkohtaan asetumme vastakkain, ikään kuin taisteluasemiin. Sorrumme syyttämiseen ja puolustamiseen, jolloin tilanne kärjistyy entisestään ja yhteistä eteenpäin vievää lopputulosta on turha odottaa. Pahimmillaan pahaa oloa tulee tarve purkaa työkavereille ja tilanne paisuu entisestään. Parhaimmillaan asiasta keskustellaan rakentavasti ja keskustelussa paneudutaan ratkaisuihin ja tehdään yhteinen toimintasuunnitelma tilanteen korjaamiseksi. Tästä syntyy luottamuksellinen ja turvallisuuden tunnetta kasvattava vuorovaikutustilanne, joka lisää hyvän olon tunnetta molemmilla.

Vuorovaikutus- ja toimintatyyliämme tutkimalla, käytännön harjoituksia tekemällä ja hyviä uusia menetelmiä arkeen viemällä meistä kuoriutuu mestareita. Pistetään hyvä kiertoon, sillä tunne tarttuu ja harjoitus tekee mestarin.

Jokainen meistä voi kehittyä taitavaksi palauteenannon taidoissa. Share on X

 

 

 

Viisi vinkkiä palautteen antamiseen

  1. Tutustu työkavereihisi ja tiimiisi. Ole kiinnostunut ja kuuntele, niin saat enemmän kosketuspintaa ja materiaalia myös palautteen antamiseen.
  2. Ole aidosti sitä mieltä mitä sanot. Sanaton viestintä välittyy.
  3. Pysähdy pohtimaan mitkä teot ja sanat vievät tiimiäsi haluamaanne suuntaan.
  4. Kysy hyviä ratkaisukeskeisiä kysymyksiä. Kuten miten sinä haluaisit ratkaista tämän tilanteen? Mikä on seuraava askeleesi? Miten olet ennen ratkaissut tämänkaltaisen pulman onnistuneesti?
  5. Keskity onnistumisiin, jos haluat lisää onnistumisia. Se mihin kiinnitämme huomiomme kasvaa.

Artikkelin kirjoittaja Johanna Olsson on esimies- ja johtoryhmävalmentaja ja yksi LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -valmentajista. Hän on myös esiintymis- ja vuorovaikutusvalmentaja Loisto-Johannissa sekä kouluttaa NLP Practitioner ja Life Coach opiskelijoita.

 Johanna on tehnyt yli 25 vuotta töitä henkilöstön kehittämisen parissa, ja siirtynyt vuonna 2014 henkilöstöjohtajasta yrittäjäksi. Hän haluaa mahdollistaa ihmisten kehittymisen parhaaksi versioksi itsestään. Valmennusten aiheet nousevat yrityksen sen hetken tarpeista henkilöstöstrategiaa tukemaan.

Johanna on ollut osa tiimiä, joka on kehittänyt uuden ERILAISUUDEN JOHTAMINEN™ -valmennuksemme. Valmennuksen ilmainen demo järjestetään 8.3.2019 Helsingissä. Lue demosta lisää ja ilmoittaudu mukaan täällä

Johanna Olsson, Ajatusvalmentajat Oy
valmentaja@johannaolsson.fi
www.johannaolsson.fi
Facebook
Linkedin

 



LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -VALMENTAJISTA ESITTELYSSÄ

TANJA MERONEN, KETTU valmennus ja viestintä



Tanja valmentajana

KETTU valmennuksen LUONTAISET TAIPUMUKSET™ -palvelut

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *