Kirjoittaja: FM Kari Helin

Miksi joillakin ihmisillä riittää energiaa päivästä toiseen ja miksi joillakin se loppuu jo parhaassa työiässä? Tarkastelen tätä kysymystä jakamalla energian kahteen päätyyppiin: ”vangittuun” ja vapaaseen. Suurimmassa uupumisen vaarassa ovat ne ihmiset, joilla ei ole lainkaan tai vain vähän vapaata energiaa.

 

Mihin me tarvitsemme energiaa?

Kehossamme on joukko elimiä, jotka tarvitsevat energiaa. Yksi niistä on sydän, joka pumppaa verta kymmeniä litroja minuutissa ja tuhansia litroja vuorokaudessa. Tällainen pumppu tarvitsee jatkuvasti energiaa, jota ei voi kohdistaa muualle. Myös keuhkot, aivot, maksa, haima ja munuaiset ovat jatkuvasti energiaa tarvitsevia elimiä. Kutsun tällaista energiaa vangituksi energiaksi.

Toinen suuri energian käyttäjä on ihmisen sadat lihakset, joita tarvitsemme paikasta toiseen liikkumiseen ja erilaisten fyysisten töiden tekemiseen. Tämän energian määrää pystymme säätelemään paljon vapaammin kuin elinten tarvitsevaa energiaa.

Kolmas suuri energian tarvitsija on immuunijärjestelmä, joka toimii yhteistyössä ruuansulatuksen kanssa. Kun ihminen väsyy, immuunijärjestelmän teho alkaa heiketä ja ihminen helposti sairastuu. Tämänkään energian määrää emme pysty liikoja säästämään.

Neljäs energian laji on uupumisen kannalta ratkaiseva. Se on stressireaktion kautta purkautuva energia. Joillakin se on puolet koko energiasta ja jollakin toisella se on lähes nolla. Vapaan energian suuruus määräytyy hyvin pitkälle kyvystämme minimoida stressin kautta purkautuvan energian määrää. Kysymys uupumisesta alkaakin kietoutua hyvin pitkälle kysymykseen stressin määrästä ja siihen mikä stressiä aiheuttaa.

 

Stressiä ylläpitävät tekijät ovat nykyään ihan erilaiset kuin sata tai tuhat vuotta sitten. Klikkaa ja Twiittaa

 

Stressireaktion alkuperäinen tarkoitus on ollut nostaa nopeasti taistelu- tai pakenemisvalmiutta. Nyt tällainen villipetojen ja vihollisten vaara on olematon. Sen tilalle ovat astuneet uudet stressireaktiota säätelevät asiat, esimerkiksi kiire, rahahuolet, työstä irtisanomiset ja kuvitellut pelot. Kaikkiin näistä voimme vaikuttaa oman ajattelumme kautta. Tarkastelkaamme ensin alla olevaa kysymystä.

 

Mistä saamme energiaa?

Yksi tärkeä energian lähde on syömämme ravinto. Se kannattaa jakaa kohteen koriin: terveelliseen ja epäterveelliseen. Hyvä ravinto sisältää paljon energiaa ja huono ravinto vähän tai vääränlaista energiaa. Huonoa energiaa on sellainen, joka sisältää paljon sokeria tai joka muuttuu ruuansulatuksessa sokeriksi. Uupumista edistävät ravintoaineet ovat sokeria sisältävät juomat ja karkit, vehnäjauhosta tehdyt leivät, pullat ja pastat. Selvästi parempaa energiaa saadaan vihanneksista, hedelmistä, kananmunista, vaaleasta lihasta, voista.

Toinen keskeinen energianlähteemme ovat uni ja lepo. Ne puhdistavat elimistöä, ennen kaikkea aivojamme, erilaista kuona-aineista. Jos unen määrä vähentyy ja nukkuminen käy pinnalliseksi, se tekee meistä ärtyisiä ja helposti stressaantuvia. Uni vastaa hyvin pitkälle kännyköiden laturia, joka toimii kunnolla vain tietyllä aaltopituudella.

Kolmas energianlähteemme ovat innostavat asiat, joiden ajatteleminen ja ennen kaikkea tekemien, lataavat meihin virtaa. On joitakin kaikille ihmisille yhteisiä innostavia asioita (onnistumisen ilo, positiivinen palaute, ystävät, …) sekä yksilöllisiin taipumuksiin perustuvia asioita. Jos stressi näyttelee pääroolia energian häviämisessä, niin innostavat asiat näyttelevät erittäin ratkaisevaa roolia energian latautumisessa. Kerron tästä lisää tuonnempana.

 

Vapaa energia

Kuvaan vapaan energian ideaa esimerkin avulla. Olettakaamme, että ihmisen energia-akun kapasiteetti on 100 yksikköä ja se jakautuu eri sektoreille seuraavasti

– ravinnosta saamme maksimissaan 30 yksikköä,
– hyvästä yöunesta saamme maksimissaan 40 yksikköä ja
– innostavista asioista saamme maksimissaan 30 yksikköä.

Henkilö A edustaa ihmistä, jolla on runsaasti vapaata energiaa:

– hän syö terveellisesti, saaden ravinnosta 25 yksikköä energiaa (lähes maksimin)
– hän nukkuu jatkuvasti kunnon yöunet, saaden tästä täydet 40 yksikköä energiaa (maksimin)
– hän on löytänyt itseä innostavan työn, saaden siitäkin 25 yksikköä lisää energiaa
– hän stressaantuu hyvin harvoin, joten stressi ei syö hänen energiaansa

A:n käytössä on 90 yksikköä energiaa (25+40+25). Siitä elimet (sydän, aivot, …) varaavat 30 yksikköä. Se on
elimiin vangittua, sitä ei voi käyttää muihin tarkoituksiin. Vapaan energian määrä on kuitenkin A:lla suuri eli
60 yksikköä (90-30). Sen hän voi suunnata mihin tahansa kiinnostaviin asioihin.

 

 

Henkilö B edustaa ihmistä, jolla ei ole vapaata energiaa. Hän on potentiaalinen uupuja.

– hän syö hieman epäterveellisemmin kuin A, saaden ravinnon kautta vain 15 yksikköä energiaa
– hän nukkuu huonommin kuin A, saaden unestakin vain 25 yksikköä energiaa
– hänellä ei ole innostavia asioita niin paljon kuin A:lla, saaden siitäkin vain 15 yksikköä energiaa
– B on helposti huolestuvaa tyyppiä, joten stressi syö hänen vähäisestä energiastaan 30 yksikköä

B:n käytössä on huomattavasti vähemmän energiaa kuin A:n eli 55 (15+25+15) yksikköä. Siitä elimet
varaavat 30 yksikköä ja stressi 30 yksikköä. B:lle ei jää yhtään vapaata energiaa, vaan 5 yksikköä
energiavelkaa (15+25+15-30-30= -5 yksikköä)

 

Monen tekijän summa

Kuten edellä kuvatusta esimerkistä käy ilmi, uupuminen on monen tekijän summa.

– Ensin huomio kannattaa kiinnittää energian latautumiseen: ravinnon laatuun, nukkumisen määrään
ja laatuun sekä innostaviin asioihin. A:n kohdalla tilanne on paljon parempi kuin B:n kohdalla. Ero on
90-55 = 45 yksikköä.
– Seuraavaksi huomio kannattaa suunnata vapaan energian määrään. A:lla se on 60 ja B:llä -5. Se
tarkoittaa sitä, että B:llä joku tai jotkut elimet eivät saa riittävästi energiaa. Jos stressin taso on
korkea, usein tuo energian puutteesta kärsivä ”elin” on immuunijärjestelmä.

 

Uupumisen estäminen

Uupumisen estämisessä on kaksi hieman erilaista strategiaa: energian latautumisen parantaminen ja stressitekijöiden vähentäminen.

Latautumisen parantaminen

Nukkumisen laadun ja määrän lisääminen sekä ravinnon laadun parantaminen ovat keinoja, joita on kirjat ja ”naistenlehdet” täynnä. Siksi en lähde niitä toistamaan, vaan kiinnitänkin erityistä huomiota kolmanteen tekijään eli innostaviin asioihin. Olen teettänyt sadoille ihmisille Minä ja Työni Analyysin (MTA), jolla voidaan tutkia tunnesuhdetta nykyiseen työhön tai elämään. Tämän analyysin avulla voimme tunnistaa energiaa lataavia ja energiaa syöviä tekijöitä. Kun nämä on tunnistettu, meillä on mahdollisuudet ryhtyä lisäämään omaan työhön ja elämään energiaa lisääviä asioita ja vähentämään energiaa syöviä asioita. Tämä työkalu on erittäin tehokas keino taistelussa uupumista vastaan ja samalla itsensä johtamista ja kehittämistä parhaimmillaan. Lisää tietoa menetelmästä löytyy tuoreesta kirjastamme LUONTAISET VAHVUUTEMME – tarinoita erilaisuuden hyödyntämisestä.

Stressin vähentäminen

Kuten edellä olen kertonut, stressiä ylläpitävät tekijät ovat nykyään ihan erilaiset kuin sata tai tuhat vuotta sitten. Fysiologinen stressireaktio on kuitenkin ihan sama. Yksi stressiä ruokkiva tekijä on kiire. Jos opimme hallitsemaan sitä, opimme hallitsemaan stressiä. Minulla itselläni on hyvin harvoin kiire, vaikka teen jatkuvasti paljon erilaisia asioita. Itselleni tärkeä oivallus oli aikoinaan se, että suurin osa kiireestämme on kuviteltua. Alitajuntamme ei osaa erottaa onko joku asia totta vai kuvittelua. Kiireen tunne on linkki nykyhetken ja oikean hätätilanteen välillä. Se virittää meidät muutamassa sekunnissa taistelumoodiin. Energiatalouden kannalta tämä on äärimmäisen huono juttu, koska stressirektio helposti kaappaa meiltä kaiken vapaan energiamme – ja yleensä ihan ilman todellista syytä. Me voimme ohjelmoida omat aivojamme reagoimaan asioihin uudella tavalla, joka on huomattavasti parempi kuin vuosituhansia sitten aivoihimme ohjelmoitu taistele tai pakene reaktio.

Itse kehittelin vuosia sitten kiiretilanteisiin seuraavanlaisen reagointimallin. Kun kiireen tunne alkoi hiipiä päälle, hengitin muutaman kerran syvään, istuin nojatuoliin, otin esille paperin ja kynän ja kirjasin siihen asiat, joita olin luvannut ja aikonut hoitaa. Sitten laitoin kirjaamani asiat tärkeysjärjestykseen – ja aloin tehdä niitä sivuille vilkuilematta.

Oivalsin, että järjestys ja stressi eivät viihdy samassa päässä.

Kari H.

 

 

Tilaa tästä


 

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *