Kirjoittaja: valmentaja, CEO Jari Saarenpää

 

Meillä kaikilla aikuisilla on jokin rajapinta kiusaamiseen: olemme ehkä kuulleet siitä lasten kouluissa tai jopa joutuneet kokemaan sitä omien lasten kohdatessa kiusaamista. Mutta mitenkäs sitten aikuisiällä? Ajattelisi helposti, että eihän aikuiset enää sorru kiusaamiseen. Väärin. Olen itsekin todella äimistynyt ilmiön laajuudesta: työpaikkakiusaaminen ja viranomaisten termein myös epäasiallinen kohtelu on paljon yleisempää kuin kukaan meistä olisi luullut. Mikä meillä mättää?

 

En usko sattumiin. Kuluneen talven ja kevään aikana olen törmännyt aivan liian monessa asiakaskohtaamisessa työpaikkakiusaamiseen. Koska siis en usko sattumiin, päätin nostaa asian esille. Mikäli olisin julkimo, tästä olisi jo kehkeytynyt ”metoo” -kampanja, mutta tavallisena suomalaisena en saa tästä ihan helposti kampanjaa aikaiseksi. Vaikka aihe on todennäköisesti vielä työpaikalla tapahtuvaa seksuaalista häirintää laajempi, näin uskallan väittää. Molemmat ilmiöt ovat kiellettyjä, mutta miksi työpaikkakiusaaminen ei nouse otsikoihin? Puuttuuko meiltä julkkis, joka on kohdannut työpaikkakiusaamisen. Toivon, että ”käräytät” heti tämän julkkiksen, että saadaan asialle riittävä huomio!

 

Puuttuuko meiltä julkkis, joka on kohdannut työpaikkakiusaamisen, ennen kuin asialle saadaan riittävä huomio? Klikkaa ja Twiittaa

 

Omakohtainen kokemus kiusaamisesta liittyy nuorimman lapseni, juuri 18-vuotta täyttäneen Jeren, 1. luokan tapahtumiin. Luokalla oli kertaamassa poika, joka olisi kuulunut erikoiskouluun, johan tuo 1. luokan kertaaminen kertoo paljon. En syyllistänyt poikaa asiasta, kyllähän ne jäljet johtavat sylttytehtaalle. Sen sijaan vaadin tiukasti vanhempana, että koulu tekisi kaikkensa, että kiusaamiskierre saataisiin katkaistua. Olin se tiukka vanhempi, jota koulun ja kunnan vastuuhenkilöt oppivat karttamaan – sain jokaviikkoisella tapaamisella heidän kanssaan aikaiseksi kiusaajan siirtymisen toiseen kouluun. Eihän tämä ollut paras ratkaisu, mutta oma lapseni sai koulurauhan ja koulun ja kunnan viranomaiset pääsivät hankalasta vanhemmasta eroon. Kaikki me ymmärrämme, että ratkaisu ei ollut kestävä, ongelma siirrettiin toiseen paikkaan ja aikaan.

 

Mistä työpaikkakiusaamisessa on kysymys?

 

”Työpaikkakiusaaminen on toistuvaa, pitkään jatkuvaa ja systemaattista kielteistä kohtelua, loukkaamista, alistamista ja mitätöintiä. Kiusaaminen etenee prosessina, jonka seurauksena kohteeksi joutunut ajautuu puolustuskyvyttömään tilanteeseen. Arjen ohimenevä huono kohtelu muuttuu kiusaamiseksi, kun asiaton ja loukkaava käyttäytyminen on toistuvaa, systemaattista ja jatkuvaa.” – Työterveyslaitos

 

Työnlainsäädäntö puhuu ”Työpaikkakiusaamisesta ja epäasiallisesta kohtelusta”. Kysyin LinkedIn:ssä viikko sitten ihmisten kokemuksia työpaikkakiusaamisesta. Rehellisesti, järkytyin saamistani yksityisviestien määrästä ja sisällöstä. Aloin perehtyä asiaan syvällisemmin, josta kirjoitan nyt sekä näiden yli 100 A4 sivun tarinan että tutkimustulosten valossa.

 

Kuka kiusaa?

 

Yleisimmin kiusaajana on esimies, joissakin tapauksissa narsistinen. Näiden saamieni tarinoiden valossa en kuitenkaan usko, että nartistinen persoonallisuushäiriö selittäisi valtaosaa kiusaamistapauksia. Täytyy muistaa, että narsismi on sairaus, josta on vaikea parantua. Valtamedia on kuitenkin tuonut narsismin jotenkin tarjottimelle, jolla kiusaaminen on helppoa selittää. Nämä saamani yksityisviestit eivät kuitenkaan tue valtamedian käsitystä. Se mikä tulee vahvasti esille näissä viesteissä, on naisvaltainen työyhteisö ja sosiaali- sekä terveysyala. Hain suomalaista tilastotietoa tueksi (Työterveyslaitos): Suomessa koetaan yksilötasolla keskimäärin 5% työpaikkakiusaamista (joka kahdeskymmenes), julkisella sektorilla luku on 9% (liki joka kymmenes) ja terveydenhoitoalalla 17% (lähes joka viides työntekijä).

Yksi esimerkki: ”Virkistyspäivänä meille esiteltiin aiemmin tehdyn työpaikkahyvinvointikyselyn kooste – ja saimme kuulla, että olemme vastanneet VÄÄRIN kysymyksiin, kun olemme rehellisesti kertoneet, ettei työpaikalla viihdy kukaan.”

 

 

Kiusaamisen muodot?

 

Kiusaamisen muotoja on useita, mutta vastausten perusteella ja hieman nyt aiheeseen syventyneenä muutamat muodot ovat kaikista yleisimpiä. Yksi eniten käytetyistä ja samalla inhimillisen elämän julmimmista rankaisumuodoista on yhteisöstä ulos sulkeminen. Tällöin kiusaaja tekee kaikkensa, että kiusatuksi joutuva henkilö ei saa tietoa ja hänet suljetaan pois jopa hänen vastuullaan olevien asioiden hoitamisesta. Tämän jälkeen tulee heti seuraavina selän takana puhuminen, julkinen nöyryyttäminen, alistavat ja halventavat kommentit sekä henkilön asiantuntemuksen kyseenalaistaminen.

Mitä enemmän aiheeseen perehdyn, sitä enemmän ymmärrän, että työpaikkakiusaaminen on toistuvaa epäasiallista käyttäytymistä tiettyä henkilöä kohtaan. Emme helposti tunnista, että esim. jatkuva pahan puhuminen selän takana olisi työpaikkakiusaamista. On surullista, että vieläkin monin paikoin ajatellaan, että se kuuluu erottamattomana osana erityisesti naisvaltaisiin työyhteisöihin. Terve ja tasapainoinen ihminen ei puhu toisista systemaattisesti pahaa selän takana. Kiusaamisen tunnistaa myös siitä, että siinä tavoitteena ei ole ratkaista koettuja ongelmia, vaan pitää niitä yllä. Selän takana pahan puhuminen on tästä erittäin hyvä esimerkki.

Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan naiset kokevat enemmän kiusaamista kollegoiden sekä alaisten suunnalta. Miehet taas kokevat enemmän kiusaamista toisten miesten ja esimiesten suunnalta.

 

Kiusaaminen ilmiönä?

 

Jos osaisin vastata tähän kysymykseen tyhjentävästi, olisin varmasti jonkinlainen sateentekijä. Koska en osaa vastata, jatkan pohdintaa.

Kovasta etsimisestä huolimatta on vaikea löytää tutkimuksellista aineistoa kiusaamisen syistä. Niinpä maallikkona teen joitakin omia johtopäätöksiä keräämäni aineiston ja elämänkokemukseni pohjalta. Jos menen metsään, voit syyttää minua akateemisen tutkimuksen puutteesta ja olet siinä aivan oikeassa.

Olen nyt jutellut havainnoistani kahden arvostamani kollegan kanssa: molemmilla on kokemusasiantuntijuutta työpaikkakiusaamisesta sekä paljon energiaa, tarmoa ja osaamista auttaa työpaikkakiusatuksi tullutta henkilöä. Kiitos Tuula Saarela ja Leena Ståhlberg pohdinnoistamme. Myös sinä voit olla halutessasi Tuulaan ja Leenaan yhteydessä, heidän sydämen asia on auttaa työpaikkakiusatuksi tullutta henkilöä elämässä eteenpäin.

Summaan ison kuvan seuraavaan neljään kokonaisuuteen. Jos olisin filosofi Esa Saarinen, sanoisin, että tässä on ilmiön systeeminen kuva:

 

  1. Primitiivinen ryhmäkäyttäytyminen – suljetaan silmät. Valtaosassa lukemistani yksityisviesteissä korostui se, että kukaan työyhteisön jäsenistä – ei edes läheisimmät työkaverit, puuttuneet kiusaamiseen. Miksi näin? Ilmiötä ovat varmasti sosiaalipsykologit tutkineet jo pitkään, mutta en itse ainakaan tiedä vastausta. Otetaan vertaus: Maantiellä on tapahtunut onnettomuus, jossa henkilö on loukkaantunut. Miten nykyihminen toimii? No korkeintaankin soittaa radio-ohjelmaan ja kertoo, mitä näkee. Mutta ei pysähdy auttamaan.
  2. Empatian puute – ei omakohtaista kokemusta? En vielä tiedä, mitä tutkimukset asiasta sanovat, mutta tätä asiaa pohtiessamme totesin, että tässä lienee yksi tämän päivän suurimmista haasteista kiireisessä työeälämässä. Mikäli näet jotakin sellaista, joka vaatisi huomiotasi ja erityisesti energiaa ja aikaasi, vältät sitä sen takia, että aikasi riittää juuri ja juuri oman työsi tekemiseen. Voi olla kaukaa haettu syy, mutta erityisesti se, jos et ole kokenut itse mitään vastaavaa, voi jättää sinut etäiseksi kollegasi kiusaamisesta. Oma kokemus lapseni ala-asteelta herkisti silmäni puuttumaan asioihin ja uskonkin, että olen puuttunut kaikkeen kiusaamiseen ja epäasialliseen käyttäytymiseen viittaavaankin jo niin hyvissä ajoin, että se ei ole kerinnyt eskaloitumaan isommaksi ongelmaksi omissa tiimeissäni.
  3. Ongelmien välttely esimiestyössä – ei välitetä. Kuinka moni esimies oikeasti haluaisi ratkoa ongelmia päivittäin? Tein itse töitä lähes 20 vuoden ajan yksityissektorissa, jonka jälkeen julkisella puolella 1,5 vuotta. Siirtyminen julkiselle puolelle oli opetus: karrikoiden rajusti… tullaan aamulla töihin ja mietitään, miten voisin tänään välttää yhdenkään virheen tekemistä. Tiedän, että en saa ystäviä tällä kommentilla, mutta näin koin tilanteen 20 vuoden yksityissektorilla toimimisen jälkeen. Voi olla, että tämä kulttuurillinen ero selittää ainakin osan tuosta hurjasta erosta ilmiöiden esiintymistaajuudessa julkisen ja yksityisen sektorin välillä.
  4. Esimiehisyyden puute – kun yksilö tulee kuulluksi, hän alkaa ottaa itsekin vastuuta itsensä johtamisesta ja omasta työhyvinvoinnista. Suurin osa organisaatioiden haasteista johtuu siitä, että esimieheksi on valittu henkilö, jolla ei ole esimiestaitoja ja pahimmassa tapauksessa halua ja kykyä opetella niitä. Esimiestaitojen ytimessä on se, että esimies saa työntekijän kokemaan arvostetuksi tulemisen tunnetta, psykologista turvallisuuden tunnetta, yhteenkuuluvuutta, vaikuttamisen tunnetta sekä reiluuden tunnetta. Osa esimiehiksi valituista haluaa kehittyä esimiehenä, mutta siihenkin tarvittaisiin valmennusta. Sitä on vain harvoin tarjolla, koska valtaosassa yrityksistä ja organisaatioista säästetään juuri esimiestaitojen kehittämisessä. Sain pari päivää sitten ”kiitos, mutta ei kiitos” vastauksen eräältä potentiaaliselta asiakkaalta, jonka organisaatiossa oli selvä tarve esimiestaitojen kehittämiseen. Toimitusjohtaja torppasi kehityshankkeen teemalla ”viedään porukka taas uudelleen laskettelemaan”, eli johtamistaidot kehittyvät tässä yrityksessä vain hauskaa pitämällä. Sekin on tärkeää, mutta ei voi koskaan korvata aitoja esimiestaitoja.

 

 

Mitä kiusaamisesta seuraa?

 

”Vuosia myöhemminkin edelleen kärsin, pelkään työpaikanvaihtoa koska ikinä ei voi tietää mihin joutuu. Pelkään pomoja, ahdistun kaikesta kanssakäymisestä ja etenkin kehityskeskusteluista (=arvostelu) esimiesten kanssa. Pelkään jatkuvasti, että teen jotain väärin, että saan huudot jonkun (mitättömän) virheen takia. En ole enää tehokas ja määrätietoinen, mut on lytätty liian monta kertaa.”

 

Eihän meistä kukaan, fiksuista aikuisista, haluaisi tällaisia kommentteja kuulla. Ja lisää seuraa:

”Edelleen väitän, että esimieheni juorut vaikuttavat työpaikalla, kun kerran joutuu leimatuksi, on vaikea päästä leimasta eroon. Olen kuitenkin taistellut tielläni eteenpäin ja vihdoin saanut mahdollisuuden osoittaa osaamistani. Tästä kiitos organisaation muutokselle ja puolueettomalle uudelle esimiehelle, jolla oli itsevarmuutta tutustua minuun itse ja muodostaa oma mielipide työni ja käytökseni perusteella.”

 

Kiusaamisesta seuraa kiusatulle usein vuosia jatkuva alemmuuden tunne, josta ei selviä ilman ammattiapua.

 

Mitä toivoisin?

 

”Mitä toivoisin esimiehiltä ja työkavereilta näiden kokemusten jälkeen? Pahan puhuminen selän takana jatkuu niin kauan kuin sille on kuuntelijoita. Voisiko näissä tilanteissa rohkaista toista puhumaan asioista suoraan asianomaisen henkilön kanssa? Jos joku kertoo, että häntä kiusataan, älä muodosta tilanteesta omaa näkemystä ennen kuin olet selvittänyt mihin konkreettisiin tapahtumiin kokemus kiusaamisesta perustuu ja olet kuullut toisen osapuolen näkökulman ja kokemuksen asiaan. Narsistinen manipuloija saattaa esittää itsensä uhrina saadakseen sympatiaa, vaikka olisi itse kiusaaja. Jokaisen työyhteisön jäsenen toivoisin selkeästi ilmaisevan, kun joku käyttäytyy epäasiallisesti. Olemme hyviä kääntämään katseen muualle ja olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kääntämällä katseen muualle et tee itsestäsi sivullista vaan mahdollistat kiusaamisen jatkumisen.”

 

En voisi tätä paremmin sanoa, siksi siteeraan erästä vastaajaa.

 

Isompi kuva?

 

Mitä enemmän näitä tapauskuvauksia luen, sitä enemmän tulkitsen niin, että kyse on jollain tavalla erilaisuuden sietämisen vaikeudesta. Samalla joudun toteamaan ikävän seikan: jotenkin tuntuu siltä, että HR ja työterveyshuolto eivät ole tämän ilmiön tasalla. Halua varmasti on, mutta työkaluja ei.

Usein kiusattu joutuu ottamaan syyllisen roolin ja joutuu joko omasta tahdostaan tai pakotettuna poistumaan takavasemmalle ja kiusaaja saa jatkaa. Liian yleistä on myös se, että väärin toimivaa esimiestä suojellaan liikaa. Iso johtaja usein vähättelee pikkupomon toimintaa kiusaajana, vaikka saisi siitä tietoakin.

Esimiehiksi pääsee liian helposti ne, joilla ei ole taitoa alaistensa tasapuoliseen kohteluun tai ovat joissakin tapauksissa narsistisia. On vaan kiva olla esimies-tittelillä, mutta mitään taitoa tehtävän hoitamiseen ei ole.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti? Olen nyt itse heräämässä työpaikkakiusaamisen ilmiön laajuuteen.

 

Miten tästä voitaisiin tehdä ”metoo” -kampanjan, joka veisi asioita parempaan suuntaan?

 

Jos haluat, voit laittaa yksityisviestinä oman kokemuksesi minulle jari@luontaisettaipumukset.fi. Lupaan palata viestiisi. Jos kaipaat apua työpaikkakiusaamiskokemuksesta toipumiseen, Tuula (tuula.ba@tuulasaarela.com) ja Leena (leena@suuntapalvelut.fi) haluavat auttaa.

 

Jari

 

 

Tilaa tästä

Kirjoittaja:luontaisettaipumukset

5 kommenttia

  1. Anne Wikman /

    Hei…

    Järjestelmällinen tyhmäksi haukkuminen, selän takana ja lopulta päin naamaa. Tietojen ja muutosten pimittäminen – silloinkin, kun nimenomaan kysyin. Ulkopuoliseksi jättäminen: edes kahvihuoneessa ei samaan pöytään mahtunut.

    Kohtuuton työmäärä, virheiden kyttääminen jne jne jne …

    Ihme, että olen enää hengissä. Vakavaa masennusta ja ahdistusta takana monta vuotta. Terapioita ja lääkitystä. Pitkiä sairaslomia.

    Se on tehty harvinaisen selväksi, kuinka surkea työntekijä olen.

    Kaikki kaverit, harrastukset ja ns. tavallinen arki on liian raskasta ja kuluttavaa.

    Olin aina ajatellut tekeväni töitä niin kauan kuin saan eli jotain 78 vuotiaaksi. En ole vielä 60 täyttänyt, mutta työelämä alkaa olla paketissa.

    Vastaa
    • ADHD-äiti /

      Työpaikkakiusaamisongelmaa on peitelty Suomessa liian kauan, samasta syystä kuin koulukiusaamistakin: kun joku on liian hyvä, liian erilainen, liian kiltti, liian iloinen, liian tunnollinen, liian iloinen ja positiivinen, jne. niin se ärsyttää ja koetaan uhkaksi.

      Minäkin ajattelin aikoinaan lapsellisesti löytäväni työyhteisön jossa saisin arvostusta ja kannustusta. Tulisin hyväksytyksi porukkaan omana itsenäni. Ajattelin, koko peruskoulun ajan kiusattuna oltuani, että aikuiset ovat sivistyneempiä ja suvaitsevaisempia kuin lapset ja nuoret, koska heillä on elämänkokemusta.

      Nyt, lähes 20 työpaikkaa viisaanpana, ajattelen että “kerran kiusattu, aina kiusattu”. Kokemukseni ovat samankaltaisia kuin sinulla. Liian monta halveksivaa ilmettä ja puhetta, suoranaista huutamista ja uhkailua, toistenkin virheistä syyllistämistä, mustamaalaamista työyhteisön ulkopuolella etten saisi enää töitä…

      Nyt en ole puoleentoista vuoteen edes hakenut töitä. Olen käynyt kyyniseksi ja katkeraksi, mitä työelämään tulee. Ei auta että tekee parastaan, on ystävällinen ja auttavainen, ja vaikka asiakkaat kuinka kehuisivat. Jokaisessa työporukassa on aina joku joka tekee olon kurjaksi. Joko olen liian hyvä, tai sitten minusta tehdään tyhmä ja tietämätön vaikka väkisin.

      Pitäkää tunkkinne, kurjat työyhteisöt!!!!

      Vastaa
    • Työn sankarista pelkuriksi /

      Täällä kohtalotoveri. Työelämä nähty. Aivan kuin lukisin omaa päiväkirjaani, kun kerrot musertavista kokemuksistasi. Ulkopuolelle sulkeminen, selkään puukotus, julkinen nöyryytys, 4 seinän sisällä haukkuminen. Sieluun jää elinikäiset haavat.

      Olen ollut 8 työpaikassa. Eka ja vika olivat kauheimmat. Molemmissa kiusaaja oli esimies. Suuni suljettiin rahalla; siksi vastaan nimimerkillä.

      Kuvittelin selättäneeni ensimmäisen työpaikan kokemukset 30 vuotta sitten, jossa sain tekaistuja varoituksia sekä lopulta kenkää. Viimeisessä työpaikassani esimies oli narsistinen sarjakiusaaja ja firmansa pääomistaja. En ollut suinkaan hänen ainut uhrinsa, mutta tuo vanha, käsittelemätön trauma sai aikaan sen, että enää en edes uskalla ajatella asiantuntijatyöhön palaamista. Ura ja terveys menivät. Työ oli minulle henki ja elämä.

      Olen masentunut, näen toistuvasti painajaisia ja puran niitä terapiassa. Olin kunnianhimoinen, tarkka ja lahjakas puurtaja. Monessa mukana ja kehitin jatkuvasti itseäni. Vilpittömät, hyvää tarkoittavat kehitysideani koettiin yleensä negatiivisina. Mielipiteitäni ei arvostettu. Johtaminen oli epäloogista, tempoilevaa. Työtä oli liikaa. Laiminlöin itseäni, koska työ imaisi mukaansa.

      Työvuosia olisi jäljellä vielä 7. En ole koskaan ollut näin hukassa elämässäni.

      Vastaa
  2. Päivi Kokko /

    Tunnistan selkeästi tuon virheiden tekemisen pelon omassa työhistoriassani.

    Omalla kohdallani taustalla on lapsuuden ja nuoruuden aikainen koulukiusaaminen, ja siitä syyllistäminen. Jopa ihan aikuisena olen kuullut vähintään vihjailuja siitä että “kun olisit kuin muutkin niin ei enää kiusattaisi.”

    En ole rikkonut lakia, enkä kenenkään oikeuksia, olemalla “erilainen” ja ihminen enkä robotti. Haluan olla nykyään rehellisesti ja avoimesti oma itseni, en ala enää ikinä teeskentelemään enkä salailemaan minuuttani vaikka se jotakuta häiritsisikin.

    Vastaa
  3. #metoo@work /

    Hei Jari,

    Kiitos, että otit tämän vakavan ongelman esille julkisesti! Työpaikkakiusaaminen syö organisaation tehokkuutta, työn iloa ja tekee sairaaksi. Hiljainen hyväksyntä on sekin kiusausta.

    Luulin, että olen jo kaiken kokenut elämässä, mutta viimeisin pomoni oli narsisti. En ollut moiseen koskaan missään käänteessä törmännyt. En siis tunnistanut häntä narskuksi.

    Eka vuosi oli ihanaa. Tuli shamppanjaa ja kukkia. Toisena vuonna pääsi helvetti irti. Käänsi täysin selkänsä minulle ja oli kuulemma johtoryhmässä hehkuttanut, että minut X ja kollegani Y laitettiin nyt “saattohoitoon”.

    Minun kohdalla onnistui täysin. Psykiatri totesi työkyvyttömäksi. Nyt minusta yritetään rakentaa uutta ihmistä. En tiedä, onnistuuko se.

    Entiset kollegat eivät juuri uskalla kommunikoida kanssani somessa, koska pelkäävät joutuvansa seuraaviksi uhreiksi. Ihan kuin minulla olisi joku tarttuva tauti, kun jouduin kiusatuksi.

    Loisin vaikka paskaa, jos löytäisin terveen työyhteisön. Hieno titteli ja duuni sairaassa työpaikassa ei minua enää kiinnosta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *